Hyväksy ja anna mennä

Mikä tekee maanantaista sen "maanantain"? Se, että on ollut kaksi päivää vapaata ja herätyskellon soidessa maanantaiaamuna tuleva viikko tuntuu taas raskaalta, koska edessä on viisi työpäivää? Ja kun ulkonakin on vähän koleaa ja sateista, on hyvä heittää vähän bensaa liekkeihin. Sekin vielä.

No, tuskin kukaan maanantaista sentään masentuu, mutta oma mielentila on yllättävänkin helppo saada vähän plääh-fiilikseen ihan vain siitä tosiasiasta, että on maanantai.



Tai entäs jos olet tehnyt jonkun suunnitelman ja se ei menekään niin? Suunnittelit juoksevasi ensi viikonloppuna kympin alle 45 minuuttiin. Olet treenannut pitkään juuri tuota kyseistä tapahtumaa silmälläpitäen ja sitten sulle tuleekin flunssa ja koko juoksu menee vähän plörinäksi? Kyllähän se ottaa aivoon.

Tai olet suunnitellut lähteväsi ystävän kanssa reissuun ja reissupäivän aamuna sairastut oksennustautiin ja on sanomattakin selvää, miten reissun osaltasi käy. Ihan väkisinkin käy mielessä, että ei näin. Miksi juuri nyt?

Tai kun saat hyvän treenimoodin ja kroppa ottaa hyvin treeniä vastaan, treenaaminen sujuu ja kehitystä tulee. Hyvä treeni ja eteenpäin menevä kehitys motivoi jatkamaan ja innolla odottaa jo seuraavan päivän treenejä. Ja sitten, ihan tyhjästä tai mitättömältä tuntuvan lipsahduksen jälkeen alkaa kipuilla olkapää/polvi/selkä, joka häiritsee treenaamista ja esiin astuu turhautuneisuus. 


Siinä muutama esimerkki elävästä elämästä. Ei mitään suurta, loppupeleissä aika verrattavissa siihen oman pään luomaan the maanantai-fiilikseen. Kaikki on oikeastaan ihan tosi hyvin ja suuremmassa mittakaavassa nämä ongelmat ovat ihan todella mitättömiä. Mutta silti ne hiipivät ihon alle ärsyttäen ja turhauttaen. Nämä ongelmat ovat juuri niin pieniä, että oikeastaan niitä ei tarvitsisi edes olla. Mutta niitä silti tulee. Varoittamatta tai hiipien. Ja joka ikinen kerta ne ylittävät ärsytyskynnyksen. 

Tekisi mieli vain kiukutella ja tapella vastaan. En halua sairastua, en halua levätä vaikka sattuu. Ja se on ihan ok antaa pahan olon tulla ulos, mutta omaa oloa ei kuitenkaan paranna, jos jatkuvasti pitää saman tunteen päällä ja vain jatkaa suorittamista, vaikka oma kroppa huutaa jo jotain aivan muuta. 

En tarkoita, että pitäisi luovuttaa, mutta monesti tilanteen hyväksyminen on jo askel parempaan suuntaan. Ei sellainen marttyyrimäinen hyväksyminen, vaan sellainen ihan aito, faktat ja fiilikset tiskiin lyövä hyväksyminen. 


Kun käy läpi senhetkisen tilanteen, mikä olisi oikeasti nyt järkevää ja mitä asialle voi tehdä tai mitä pitäisi olla tekemättä, alkaa mielikin pikkuhiljaa tulla mukaan ja tilanne ei näytä niin toivottomalta. Hyväksymisestä alkaa paraneminen.

Maanantaihan ei ole kuin mielentila ja se on hyvin helposti käännettävissä plussan puolelle. Eihän se ole loppujen lopuksi sen ihmeellisempi päivä, kuin muutkaan ja jos vähän tarkemmin ajattelee, niin ei kai sitä edes väsytäkään sen enempää kuin muinakaan päivinä. Ja sataa saattaa perjantainakin.

Entäs, kun se flunssa iskikin juuri siihen saumaan, kun oli se suuri hetki, jota varten oli treenannut? Pienen harmituksen jälkeen ei auta kuin kasata itsensä uudestaan ja jatkaa matkaa. Olla seuraavalla kerralla fiksumpi, kun asettaa tavoitteita itselleen. Ehkä ensi kerralla oppisi nauttimaan myös matkasta, eikä vain tuijottaa määränpäätä. 

Koska vastoinkäymisiä tulee vaikka niitä kuinka välttelisi. Ne vai ovat osa elämää, samoin kuin ne onnistumisetkin. Vastoinkäymisten ja negatiivisten asioiden välttely tai niiden käsittelemättä jättäminen tuo ehkä hetkeksi taas sen hyvän olon, mutta varastoimalla negatiiviset tunteet kerta toisensa jälkeen pois mielestä ei pitkällä aikavälillä vain toimi. Nekin täytyy käsitellä. Uskaltaa päästää ne ihon alle ja sen jälkeen jatkaa matkaa. 

Jokainen käsittelemätön huono tunne jää jonnekin syvälle ja jossain kohtaa pulpahtaa pinnalle, joko tuplaten seuraavan negatiivisen tunteen tai mikä pahinta, jos tunteita on haudannut liian pitkään, räjähtää koko pakka käsiin joku päivä.


Positiivisia tunteita on vain niin paljon helpompi käsitellä, mutta kun ne negatiiviset kuuluvat siihen arkeen ihan samalla tavalla. Ja se on ihan ok, että välillä harmittaa ja kiukuttaa, mutta niiden mukana kantaminen on turhaa. Pitäisi vain osata ja uskaltaa tuntea. Ja jatkaa matkaa. Hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on ja antaa mennä.

Eli oikeastaan aika ihanaa maanantaita just sulle :)


Kommentit