1.8.2016

Aseta tavoite. Tee työtä. Onnistu.

Eilen aamulla raahauduttiin taas hyppyrimäen portaisiin. Ja nyt paino oli todellakin sanalla raahautua. Jos meidän kävelyä rappusille olisi joku katsellut tai meidän juttelua kuunnellut, olisi tullut ihan varmasti selväksi, että kovin reipasta meno ei ollut ja asenteessakin olisi ollut parantamisen varaa. Jostain syystä jalka painoi ihan kamalasti ja silmäluometkin tuntuivat turvonneen ikikiinni. 

Lämmitellessä pari kierrosta kävellen tuntui, että joku oli käynyt lisäämässä portaita puolet lisää ja askelmien korkeuttakin oli muutettu. Yritettiin tsempata toisiamme, että ei täältä koskaan olla naama nurinpäin pois lähdetty. Aina on tullut hyvä fiilis jossain kohtaa.



Tein kesän alussa asiakkailleni 10 viikon juoksuohjelma hyppyrimäen portaisiin ja tätä ohjelmaa noudatin itsekin. Pari viikkoa minulta jäi välistä ensin työkiireiden ja sitten lomakiireiden (hehheh) vuoksi. Mutta eilen sain kirittyä ohjelman kiinni ja tehtyä viikon 10 harjoituksen.

Ja niinhän se kävi tälläkin kertaa, että supertakkuisen alun jälkeen kroppa alkoi lämmetä ja askel ei painanut enää ihan niin paljon. Askel alkoi tuntua jopa niin kevyeltä, että löysin itseni rappusten yläpäästä, jonne olin juossut koko matkan. Juossut. Huutelin ylhäältä Outille riemunkiljahduksia, mutta kun eihän se sinne alas mitään kuullut, niin vedin sitten yksinäiset voitontanssit rappusten yläpäässä.

Tämä rappusten ylösastijuokseminen oli itselleni vielä joskus ihan itsestäänselvä juttu, mutta muinoinen ylikunto, sen jälkeen selän ongelmat ja siihen vielä nupiksi polviremppa on pitänyt huolta aerobisen kunnon syöksykierteestä alaspäin. On kieltämättä haastavaa ottaa niitä askeleita taaksepäin ja vain myöntää itselleen, että ei vain jaksa. Ja alkaa kasata kuntoa taas uudelleen kohdilleen.

Mutta tässä ja monessa muussa asiassa pätee se sama vanha viisaus, eli toistoa, toistoa ja säännöllisyyttä. Jos ei tee, ei tapahdu. Vain ja ainoastaan säännöllisellä tekemisellä saa niitä haluamiaan tuloksia aikaan. Pätee niin moneen asiaan; treenaamiseen, painonhallintaan, ihan mihin vaan.

Tuo eilinen treeni oli tästä niin hyvä esimerkki vielä senkin vuoksi, että aloittaminen oli niin takkuista. Ei aina huvita. Tai jaksaisi. Mutta jos ihan oikeasti haluaa, tulee sitä lähdettyä vähän huonommallakin fiiliksellä, koska ei aina ole hyvä päivä. Ei läheskään aina. Silti se oma tavoite vain pitäisi pitää kirkkaana mielessä niinä huonoinakin päivinä ja vain lähteä (tästä poikkeuksena tietenkin se, että kipeänä ei treenata).

Lisäksi asia, joka tuli taas todistettua juostuani nuo rappuset ylös on se, että parhaat fiilikset saa siitä, kun asettaa itselleen omat tavoitteet ja määrätietoisesti menee niitä kohti. Omat tavoitteet on niitä, joissa ei vertailla itseään muihin, vaan vain ja ainostaan itseen. En varmasti olisi ollut yhtä iloinen, jos olisin juossut paremmin kuin joku muu, vaan paras fiilis tulee itsensä voittamisesta. Kun tiedät rehellisesti, kuinka paljon olet tehnyt töitä oman tavoitteesi eteen, oli se sitten mitä tahansa ja kun saavutat sen. Se tunne on aika huippu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti