11.7.2016

Sopivasti kaikkea vai suorittamalla onneen?

Sain jo joku aika sitten ystävältäni muutaman hyvinvointiin ja joogaan liittyvän kirjan lainaan, mutta ehdin vasta viime viikolla tutkia kirjoja paremmin. Hauskinta tässä ystävässäni on, että en koskaan pyydä kirjoja lainaan, vaan hän tuo ne tyyliin, lainaan sinulle nyt nämä, lue. Eikä hän ole vielä koskaan tuonut minulle kirjaa, joka ei kolahtaisi jollain lailla.

Itse rakastan kirjoja ja mikä onkaan parempaa, kun avaa kirjan ensimmäistä kertaa, silittelee (ihan oikeasti) ensimmäisiä sivuja ja pienellä jännityksellä odottaa, mitä kirja sisältää. Joskus menee hetki, että pääsee kirjaan sisälle, joskus se imaisee mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta ja joskus se ei vain tavoita. Ja joskus tietenkin jotain noiden väliltä.

Mutta siis tosiaan sain ystävältäni lainaan kirjoja, joita en ehkä olisi muuten tullut lainanneeksi, mutta ei mennyt tälläkään kertaan väärään osoitteeseen nuo kirjat. Yksi näistä oli Kylli Kukkin ja Virpi Mellerin Kyllin Hyvä - Lempeämmän elämän käsikirja. En ole koskaan tavannut Kylliä, mutta olen kuullut, että hän on hyvin lämmin ja elävä persoona. Tämän voin uskoa hyvin lukiessani ja selaillessani kirjan sivuja. 


En ehtinyt kirjassa kuin sivulle 7, johdantoon, kun silmiin osui pari hyvin kiteyttävää lausetta. 

"Hyvinvointi koostuu fyysisen kunnon lisäksi levollisesta mielestä, rakastavasta sydämestä, myönteisistä ajatuksista ja rohkeudesta olla oma itsensä. Jos vain tarkkailemme kehoa kriittisin silmin, sydän ja sielu kärsivät anoreksiasta."

En voisi enempää samaa mieltä olla. Ei siinä ole mitään pahaa, vaikka pitääkin huolta raameistaan, mutta siinä kohtaa, jos joku osa-alue alkaa saada pelkän huomion osakseen ja samalla unohtaa muut kehon osa-alueet, en usko, että voi voida tasapainoisen hyvin. Silloin, kun otamme huomioon mm. sen, että olemme antaneet kehollemme tarpeeksi lepoa, oikeanlaista ravintoa ilman ehdottomuutta tai itsensä rankaisemista, juuri itsellemme sopivaa liikuntaa monipuolisesti, pitäneet huolta henkisestä hyvästä olosta, voimme kokonaisvaltaisesti hyvin. 


Itse muistan ajan, kun määrittelin hyvän kunnon aika pitkälle ulkoisen habituksen perusteella ja painoin vähän taka-alalle omaa henkistä hyvinvointiani. Mottoni olisi voinut olla suorittamalla onneen. No, eipä tullut onnea tai parempaa kuntoakaan. Todettuani, kuinka väärässä olinkaan, aloin pikkuhiljaa tehdä luopumistyötä suorittamisesta ja funtsia oikeasti sitä, mikä on tärkeää. Loppujen lopuksi tipahdin hetkeksi niin syvälle omaan sisimpääni, että minua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa miltä näytin. En nyt sentään ihan päästänyt tilannetta siihen, että olisin pelästynyt peilikuvaani, mutta aika suuri osa kaikesta siitä ulkonäkökeskeisestä minästä oli karissut. Ja tähän sanottakoon, että en ole koskaan ollut edes mitenkään kova meikkaamaan tai pyörinyt peilin edessä tuntikausia, mutta se vähäinenkin laittaminen jäi.

Siitä pikkuhiljaa löysin jonkinnäköisen balanssin ja se keskitie on tuntunut aika mukavalta. Joskus on mukava vähän ehostautua ja laittaa tukkakin vähän toisella tavalla, kuin perusponnarille. Silti nautin siitä, että lopputulos näyttää minulta. Elettyä elämää ei tarvitse mielestäni peitellä turhia.

Sama hölläily pätee moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen. Kun oppii löysäilemään ja kiristelemään sopivissa paikoissa ja tilanteissa, seisoo aika vakaalla pohjalla, pystyy näkemään paperin molemmille puolille, eikä maailma kaadu niin herkästi, vaikka se vetäisi joskus avolävärillä vasten kasvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti