Keidas arjen keskellä

Arki on omalla kohdallani hieman muuttunut viime aikoina, kun tällä hetkellä minulla ei ole yhtään ns. kiinteää työtuntia, jotka määrittelisivät viikkorytmiäni, vaan tunnit sovitaan jokaisen asiakkaan kanssa erikseen. Tämä tuo itselleni hiemän väljyyttä työviikkoon, eli omatkin aikataulut ovat helpommin muokattavissa. 

Yrittäjyyden myötä olen joutunut opettelemaan sanomaan monille asioille ei. Ja se on kieltämättä tässä työssä hieman haasteellista, koska niin monet työhöni liittyvät jutut ovat ihan superkivoja, mutta kun aika ja jaksaminen eivät vain aina riitä. Yrittäjyyden alkuaikoina kalenteri ja työviikko hakivat rytmiä pitkään, kun en osannut tehdä selviä rajoja työnteolle ja viikot olivat kieltämättä aika "jännästi" suunniteltuja, kun päivät olivat todella rikkonaisia. Toiseen ääripäähän mentiin jossain vaiheessa, kun tuntui, että vapaapäivät alkoivat olla sukupuuttoon kuollut käsite ja tuntui, että päivät vain täyttyivät lähes yötä myöten pelkistä työtunneista. 

Toisaaltaan tämähän on hyvä asia, että töitä on aina riittänyt, mutta omalla jaksamisellakin on tietyt rajat. Varsinkin, kun tässä iän karttuessa omat arvot eivät ole enää niin töihin päin priorisoituneet, vaan vähintään yhtä tärkeässä osassa ovat perhe ja oma jaksaminen, on joutunut ihan oikeasti miettimään, mikä on tärkeää ja missä järjestyksessä asiat elämässä menevät.

Oma työni on loppupeleissä aika luovaa ja liika rutinoituminen ja liukuhihnamaisuus ei saisi koskaan tulla työhön mukaan. Aivojen täytyy antaa välillä levätä siinä missä muunkin kropan, jotta uusia ideoita syntyy ja niitä jaksaa toteuttaa. Omat päiväni täyttyvät tapaamisista ja kommunikaatiosta erilaisten ihmisten kanssa ja vaikka pidän siitä, että ympärillä on elämää, olen huomannut, että kaipaan myös sitä toista ääripäätä, eli aivan täydellistä nollatilaa, jossa saan vain olla. Tällöin huomaan palautuvani aivan eritavalla, kaikki "takakireydet" katoavat ja olo on rento.

Tätä nollatilaa varten olen raivannut kalenteristani yhden päivän vapaaksi. Päivän, joka on keskellä viikkoa ja jonka itsekkäästi pidän täysin omanani. Sinne ei sovita yhtään tapaamista, se ei ole siivouspäivä, rästitöidentekopäivä eikä mikään muukaan to do-päivä. Se on päivä, jolle ei ole sovittu mitään erityistä ja kellolla tai aikatauluilla ei ole olennaista osaa.

Aluksi tällaisen päivän pitäminen tuntui todella itsekkäältä, mutta käytännössä tämä päivä ulkopuolisen silmiin ei eroa millään lailla tavallisesta vapaapäivästä. Mutta se pieni ero siellä päänsisässä, että minulla on lupa olla tekemättä mitään, jos en halua ja voin neuloa vaikka sinä päivänä villahousut, jos siltä tuntuu, on aika ratkaiseva.
Toistaiseksi en ole vielä neulonut villahousuja, mutta kaikkea muuta pientä projektia on tullut tehtyä. Ja kuinka mukavaa onkaan puuhastella vaikka puutarhassa tai kotona, kun tietää, että voi vain tehdä jos huvittaa, ei tarvitse jättää työtä kesken minkään muun takia tai jos ei huvita, voin jättää työn kesken, oli se sitten mitä tahansa. Ajatukset saavat virrata rauhassa. Jos sekaan osuu joku ajatuksen tai idean tapainen, kirjoitan sen ylös mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten ja annan taas pääkopalle tilaa höntsäillä. Illalla olo on todella levännyt ja tuntuu, kuin olisi ollut vapaalla pidempäänkin.

Jokainen toki huilaa omalla tavallaan, mutta itselleni tämä pieni henkinen nollailu arjen keskellä on osoittautunut erittäin toimivaksi. Mikä on sinun tapasi nollata?

Kommentit