Juhannus kuvina ja fiiliksinä

Kauaa sitä ei ehtinyt Tallinnan miniloman jälkeen laakereillaan lepäämään, kun taas sojotti auton nokka kohti uusia seikkailuja. Tällä kertaan lähdettiin reissuun tyttöporukalla ja matka suuntautui kohti Lappeenrantaa ja Saimaata. Ihan välihuomautuksena vain, että se on jännä juttu, kuinka noita Lappeenrannan maisemia on oppinut katsomaan ihan eri tavalla ja arvostamaan sitä kauneutta, mitä varsinkin kesäinen Lappeenranta tarjoaa vasta, kun sieltä on muuttanut pois. Ei sitä ehkä osannut nuorena katsoa noita juttuja samalla silmällä, koska se oli varmasti niin itsestäänselvää ja jokapäiväistä.


Tänäkin vuonna lähdettiin jo perinteeksi muodostuneelle Juhannusristeilylle Mummin ja Vaarin veneellä ja kohteena oli lasten toiveesta joku saari, jossa on hiekkaranta. Aluksi suunnitelmissa oli ajella Kyläniemeen, mutta lopulta kohteeksi muodostui Ilkko, joka oli kyllä aivan mainio paikka. Samalla saarirykelmällä ollaan oltu aiemminkin eri kohdissa, mutta nyt tilaa oli niin hyvin hiekkarannankin puolella, että jäätiin siihen.

Itse tykkään pitää kiinni tällaisista perinteistä, kuten siitä, että Jouluna kokoonnutaan meille lähisuvun kanssa samalla kaavalla tietäen jo, mitä kukakin tuo joulupöytään mukanaan. Tai tämä Juhannusajelu, jossa tarjoillaan aina lohilaatikkoa. Tenavatkin osaavat jo odottaa Mummin lohilaatikkoa ja hyvä kun ollaan edes rannasta irtauduttu, aloittaa ensimmäinen tenava "on nälkä"-mantran. Ei kai siinä sitten muuta kuin lohilaatikot pöytään, koska syötäväksihän se oli tarkoitettu jokatapauksessa.

Kun vene oli saatu saareen, keitettiin kahvit ja herkuteltiin vanhemman tenavan tekemällä kakulla, johon oli tehty kääretortun ohjeella levyt ja täytteenä aika fifti-fifti kermaa ja turkkilaista jugurttia sekä hieman psylliumia, joka piti koostumuksen paremmin kasassa. Täytteen sekaan oli ripoteltu mansikoita ja pensasmustikoita.






Päivä meni hujauksessa tenavien uidessa ja polskiessa ja meidän muiden vain nauttiessa kauniista maisemasta ja lämmöstä. Ei olisi ihan äkkiseltään uskonut aamun usvaisesta ilmasta, että päivä avautuukin niin kirkkaana ja aurinkoisena, mutta hyvä niin. Toki seilailu Saimaalla on ilmasta huolimatta rauhoittava kokemus, mutta kyllä auringonpaiste ja lämpö vain tekevät siitä vieläkin mukavampaa. 


Siinä tenavien polskiessa bongailin nättejä kiviä ja vähän sulovileenimäisesti mietin, että jos joka kerran Saimaalla seilatessa toisi kotiin vaikka pari ämpärillistä kiviä, alkaisi tuleva takapihan terassin reuna muodostua pikkuhiljaa. Tai sitten vain maksan vähän pidemmän pennin ja tilaan kivet suoraan rekalla pihaan. Toisaaltaan olisihan siinä vähän personaallisempi tarina kerrottavana, kun voisi sanoa keränneensä jokaisen kiven ihan itse pikkukätösin. Hmm...
 
Eilen alkoi pikkuhiljaa siinä Mummin kanssa rauhassa jutellessa ja kuluttaessa aikaa pelkkään olemiseen siltä, että on oikeasti lomalla. Minusta on ihanaa matkustella ja puuhastella kotona, mutta kieltämättä loman alussa se tekeminen tuppaa olemaan enemmän sellaista tekemistä työmoodilla, ei sillä rennolla lomamoodilla. Tiedättekö eron?

Tämä päivä onkin mennyt aika rennosti chillaillessa ja lukiessa kirjaa. Tunnen, kuinka aivot ovat lomamoodissa ja ihan muutamaa työhön liittyvää juttua enempää en tee alkavallakaan viikolla. Ja tämän saman lomamoodin pään sisällä ajattelin pitää vielä viikon verran.

Lomissa on mukavaa myös se, että saa vähän nollailtua pääkoppaa siellä pyöriviltä arjen ajatuksilta. Itse koen, että aivan kuin pääkopassa olisi hieman väljempää ja kaikki ajatukset eivät viuhdo ihan niin hurjaa vauhtia. Samalla tulee mietittyä niitä asioita, joita oikeasti haluaa siellä säilyttää ja mistä voisi olla jo valmis luopumaan. Ja itseasiassa vähän luulen, että tämän kesän lomien jälkeen olen aika valmis luopumaan aika monestakin asiasta, joita olen kantanut vähän niinkuin turvallisuudentunteen vuoksi mukana.

Tilalle taas olen suunnitellut ottavani asioita, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä. Jopa äitini eilen hieman ohimennen mainitsi, että onpa mukavaa, kun tulitte ja ollaan juteltu, kun ei ole viime aikoina (ja tähän kohtaan vielä sivuhuomautuksena hän totesi "reiluun viiteen vuoteen") oikein ehtinyt kunnolla jutella, kun olet ollut aina vähän kiireinen. Äitien ja lasten suusta ne totuudet usein taitavat tulla.




Päivä oli siis moneltakin kantilta rentouttava ja iltasella tenavat piti melkein repiä irti vedestä ja lähteä kohti kotia. Kieltämättä ei olisi ollut huono ajatus ollenkaan jäädä saareen vaikka yöksi, jos oltaisiin varustauduttu vähän suuremmin eväin ja laajemmin vaatevarastoin.

Lappeenrannan satamaan saavuttiin vasta 10 maissa illalla ja siitä vielä ajeltiin takaisin kotiin tunnin matka. Takapenkiltäkään ei kuulunut kieltäviä vastauksia, kun kysyin, oliko päivä ollut mukava. Oli se.

Kommentit