25.6.2016

Erittäin hyvä, ellei täydellinen

Hei oletteko huomanneet, kun viime aikoina on alkanut viemään jalansijaa myös vähän pehmeämmät arvot? Alettiin puhua downshiftauksesta, hidastamisesta, ekologisuudesta, puhtaasta ruoasta, luomusta jne. Joogasta ja muista rauhallisemmista lajeista tuli suosittuja ja kunnon hikijumppaapumppaa-tuntien rinnalle tuli erilaisia venyttelytunteja, ehkä sata eri muotoa joogasta sekä pilatesta.

Pikkuhiljaa on tullut vastareaktio sille no pain no gain- ajattelulle ja oman kropan muokkauksesta ja siitä ajattelumallista, että sitten kun olen laihtunut 5 kg, sitten kun vatsapalikat näkyvät - sitten olen tyytyväinen. Viime aikoina olen ainakin itse törmännyt useampaan otteeseen siihen hei kato sä oot just hyvä tuollaisena.
Ja se, että joku vain toteaa niin, mutta jättää kaiken muun ilmaan, on minusta jotenkin ärsyttävää. Eihän kukaan oikeasti tuosta noin vaan naps, kun sulle sanotaan, että "Sä oot just hyvä tuollaisena" ala ajattelemaan, että Eikä? Olen vai. No niinpä olenkin." Ja niin hän eli onnellisena elämänsä loppuun saakka. Happy ending.

No ei. Ei varmasti kukaan vain herää joku aamu ja totea, että eilen en ollut kyllä yhtään tyytyväinen itseeni, mutta nytpä olenkin. Tai jos on, niin sulla on käynyt ihan mieletön munkki. Oot hei lottovoittaja. Oikeesti.

Siinä, että sanotaan sun olevan just hyvä tuollaisena on paljon sanomaa, eikä tippaakaan valetta, koska näinhän se on. Sä olet just hyvä noin. Ei sun tarvitse olla parempi yhtään missään. Oikeasti. Ei vain tarvitse. Sä olet juuri tarpeeksi riittävä noin kohtaamaan tämän päivän ja huomisen.

Mutta hitsi kun ihmisen mieli vain on niin voimakas, että vaikka sulle sanotaan noin ja sä tunnet hetken mielihyvää siitä, että ihanaa kiitos kun sanoit, ei se, että oikeasti olisinkin tarpeeksi hyvä myös minulle itselleni synny yhdessä yössä. Ihminen ei ole ketään muuta kohtaan yhtä vaativa ja julma, kuin itseään.



Mutta jos susta yhtään tuntuu siltä, että sä oikeasti voisit olla just hyvä tuollaisena, niin päätä niin. Älä päätä, että huomenna mä olen tarpeeksi. Se on vähän sama asia, kuin aloittaisi pussikeittokuurin ja laihtuisi viikossa 5 kiloa, jotka tulevat pian korkojen kera takaisin ja sen tunteen, että en taaskaan onnistunut. Aloita ennemminkin niin, että pikkuhiljaa, ihan pienillä muutoksilla alat suhtautua suhun vähän lempeämmin. Tervettä itsekuria saa toki olla, mutta tiedätkö vähän enemmän itsensä kuuntelua ja sitä, mitä sulle ihan oikeasti kuuluu ja mitä sä ihan oikeasti tahdot? Onko se sitä, mitä sä elät joka päivä? Vai jotain, jonka olet vain ajatellut tapahtuvan muille, mutta ei koskaan sulle, koska... jotain?

Oletko kantanut mukana ajatuksia, että sun pitäisi olla jonkunlainen, jotta sä olisit tyytyväinen? Miksi ihmeessä? Kenen vuoksi? Mistä ne ajatukset on sun päähän tulleet? Ja mitäpä, jos alkaisit purkaa niitä ajatuksia pois yksi kerrallaan, koska sä et ihan oikeasti ole yhtään sen huonompi ihminen vaikka luopuisitkin jostain joko ulkoa päin tulleesta tai yleensä ihan itse keksitystä jutusta. Koska ei sun oikeasti tarvitse.



Sun ei tarvitse esimerkiksi suorittaa elämää päivästä toiseen hiki hatussa, koska et sä ihan oikeasti syvemmällä sun sisällä nauti siitä itsekään, vaikka se antaakin susta tosi tehokkaan kuvan ja tuo ryhtiä sun päivään. Tai kuka sua ihan oikeasti vaatii treenaamaan vaikka kuutena päivänä viikossa, vaikka sulla ei ole siihen juuri nyt aikaa, eikä ihan rehellisesti edes intoakaan? Tai voisiko sille, että naama nyrpällään katsot aamuisin itseäsi peilistä ja puristelet jenkkakahvaa lantiolla, katsot itseäsi silmiin ja toteat, että kuules lylleröpyllerö, tänään sä et retkahda, olla joku vaihtoehto?

Se vaihtoehto, että päätät vain lopettaa suorittamisen, vähentää treenaamista tai niiden jenkkisten puristelun ei vain toimi. Siis niin, että päätät, että nyt lopetan ja tsing, olenkin paljon tyytyväisempi. Ei. Ne ajatusmallit tyytymättömyydestä omaan kehoon tai arjen suorittamiseen eivät ole syntyneet yhdessä yössä, joten tuskin ne ajatusmallit sieltä katoavatkaan kovin nopeasti.



Mutta ihan yksi askel kerrallaan päätät, että teet sun arjesta sellaista, jossa sun on mukava elää juuri sellaisena kuin sinä olet. Ihan omana itsenäsi. Niin, että sun ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelee tai olenkohan tarpeeksi tai teenköhän tarpeeksi? Koska vastaus on, että kyllä sä olet ja teet.

Pienillä positiivisilla päätöksillä saat päivään paljon enemmän sitä ajattelua, että sä vain olet riittävä juri noin, juuri nyt. Jo pelkästään päättämällä, että tästä eteenpäin etsin sen polun, joka vie minua kohti sitä ajatusta, että olen juuri hyvä juuri tällaisena on aika olennainen. Sekin ajatus ja siitä kiinni pitäminen vaatii vähän itsekuria ja tervettä itsekkyyttä.



Pikkuhiljaa alat huomaamaan omassa arjessasi asioita, joita voikin muuttaa, löydät uusia tapoja tehdä asioita, luovut ehkä jostain vanhasta ja piintyneestä tavasta tai ajattelumallista, koska toteat, että se ei ihan oikeasti palvele sinua enää, eikä rehellisesti ole palvellut sinua oikeastaan enää pitkään aikaan. Me vain jostain syystä olemme tapojemme ja rutiiniemme orjia. Ehkä ne tuovat meille turvaa, mutta eivät välttämättä tee onnelliseksi tai saa sitä tunnetta aikaiseksi, että olisit hyvä juuri nyt ja tuollaisena kuin olet. Ja mieti, onko ne asiat ihmisiä vai vain asioita ja miksi kannat niitä mukana?

Ja oikeasti, uskalla olla juuri sinä, juuri nyt, koska sinä olet juuri hyvä tuollaisena.

2 kommenttia:

  1. Tajuttoman hyvä teksti <3 Tästä huokui myös varmasti sun omia kokemuksia, mutta myös se että oot itse kulkenut pitkän matkan. Musta tuntuu, että nämä on varmasti asioita, joiden parissa monet ihmiset painivat, mie niiden joukossa. Riittämättömyys, suorittaminen ja tyytymättömyys itseensä ovat juuri pahimpia asioita, joilla itsensä saa helposti uimaan syvissäkin vesissä. Mikään ei muutu hetkessä, mutta pienin askelin armollisuudella itseä kohtaan ja sinnikkäästi edeten muutoksia pystyy tekemään ja omia ajatusmallejaan muuttamaan ja rikkomaan. Mutta rohkeutta matkalle kyllä vaaditaan, sen mie tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi :) Tästä nimenomaan huokui myös omat kokemukset ja vaikka matka okin ollut pitkä, on se ollut myös antoisa. Paljon uutta ja hyvää olen saanut vanhan tilalle ja se on todellakin totta, että uskallusta se vaatii sekä luottoa siihen, että kuljet oikeaan suuntaan <3

      Poista