Kyykkää nainen, kyykkää. Tai yritä ainakin.

Sitä osaa kyllä iloita pienistäkin asioista, kuten siitä huomiosta, että jalka ihan oikeasti alkaa parantua. Viime viikolla kyykkäsin vielä penkin päälle tuesta kiinni pitäen, mutta tällä viikolla pystyin jo kyykkäämään kieli keskellä suuta keppi niskan takana ja ilman tukea. Tosin vielä penkille. Sen verran kiristää vielä tuosta polvesta, että tuon alemmas kyykky ei vielä painu. Mutta kyllä tämä tästä. 

Tällä viikolla lisäsin jalkatreeneihin jo toisenkin liikkeen (wooo!!), maastavedon, jota onneksi pystyi jo tekemään keppiä isommilla painoilla. Näistä treeneistä kaikessa yksinkertaisuudessaan tulee niin hyvä mieli, kun huomaa, että kehitys on eteenpäin, eikä tarvitse pelätä, että rikkoisi jotain jo ennestään rikki olleesta lisää. Taukoa tuli kuitenkin näillä jalkapuolen treeneille reilun kolme kuukautta. Vaikka aika ei itseasiassa ollut tuon pidempi, tuntui se valovuodelta.

Pääkopalle tämä on ollut rankinta, mutta näin paremman puolella ollessani, voin todeta että tällainen hidastaminen ja pienen askeleen ottaminen taakse oli jopa ihan hyvästä. Ja ehkä huvittavinta näissä kahden liikkeen treeneissä on, se, että ensinnäkin näihin liikkeisiin (+ vähän keskivartalojumppaa) sain aikaa kulumaan ihan heittämällä tunnin ja tänään jopa tunsi tehneensä.

Olen kyllä ollut niin innoissani näistä raudannostotreeneistä, että melkein tänäänkin aamulla teki mieli tanssia, kun mm. rinnalleveto (raakana riipusta) ja vauhtipunnerruskin menivät jo. Vielä tosin toinen jalka ottaa enemmän vastaan painoa, kuin tuo kuntoutuva, mutta parempaan päin ollaan joka tapauksessa menossa ja se on pääasia.


Kommentit