26.5.2016

Kun kiire ei istu harteilla koko ajan

Elämä on tuntunut viime aikoina vähän erilaiselta. Vähän kevyemmältä, hitaammalta ja jopa hämmentävältä. Olen höllänyt kaasua ja välillä oikein pysähtynyt miettimään, että onhan tämä ihan ok. Onhan se ok, että voin tehdä asioita vähän hitaammin, vähän vähemmän ja vähän rennommin. Vaikka järki sanoo, että se on ihan ok, on silti vaikea sopeutua tilanteeseen, että minulla ei olekaan niin paljon tekemistä. On yllättävän vaikeaa vain olla.

 Kiireetön treeni hyppyrimäen portaissa

Polvileikkaus tuli siinä mielessä aivan täydelliseen saumaan, koska se tarjosi pienen hengähdyshetken arjen pyörittämiseen ja kun asiaa joutui katsomaan vähän kauempaa, eli sohvannurkasta, ymmärsin, kuinka kauan olen yrittänyt liikaa. Vuosia. Monia vuosia. Vaikka olen nauttinut joka hetkestä, eikä mielestäni mikään tekemäni ratkaisu ole ollut huono tai väärä, olen silti paahtanut menemään. Ja hidastaminen on yllättävän vaikeaa.




































Kiireetön kahvitteluhetki töiden lomassa

Tarkoitukseni ei ole downshiftata tai hidastaahidastaa, mutta liika kiire on se, josta yritän itseni vieroittaa. Aikoinaan, kun jäin pois palkkatöistä, päätin, että en halua enää elää stressin alla ja tämä on pitänyt hyvin. Kenenkään ei ole pakko stressata (silleen väärällä tavalla, pieni, hetkellinen stressi voi olla joskus jopa hyvästä) ja se on loppujen lopuksi oman pään tuotosta, joka heijastuu salakavalalla tavalla koko kroppaan aiheuttaen jos ja vaikka mitä huonoja juttuja. Ja itse en vain halunnut enää niitä stressin aiheuttamia fyysisiä (ja henkisiä) oireita. Koska minun ei ollut pakko.




































Kiireetön torstailounas

Toinen asia, mitä minun ei ole pakko kantaa arjessani, on (jatkuva) kiire. Toki se vaatii erilaisia isompia ja pienempiä muutoksia, jotta näin tapahtuisi ja kieltämättä nyt eläessäni sitä kiireetöntä arkea, tuntuu se jotenkin oudolta. Aivan kuin elämästäni puuttuisi jotain. Silti kalenteri ja päivät on täynnä tekemistä, tylsää hetkeä ei ole, mutta se kiire puuttuu. Se sellainen kiire, joka tekee sen, että ei ehdi olemaan läsnä hetkessä, jota elää tai hoitaa monia asioita puolihuolimattomasti, jotta ne tulevat tehtyä, mutta silti niihin ei ole aikaa paneutua. Se on pois. Ja tässä hetkessä myös pidän huolta, että kiire pysyykin pois.

Ja loppujen lopuksi kiireen poispitäminen takaa myös sen, että luovuus omasta työstä ei katoa. Mikään ei ole luovuudelle tappavampaa kuin kiire. Kiireen alla ei ehdi ideoida, miettiä tarpeeksi, mikä on paras ratkaisu tilanteeseen tai asiaan, rentous asioista katoaa ja hetkistä tulee suorittamista. Kiire ei vie loppujen lopuksi kovinkaan pitkälle.



































Kiireetön leivontahetki jäätelöiden maailmaan

Tällainen go with the flow-henkinen elämä pään sisällä tekee ainakin itselleni oikein hyvää. Huomaan, miten hengitän hieman rennommin, hymyilen enemmän, fiilistelen hetkiä enemmän, pää on täynnä ideoita, joita otan käyttöön maltillisesti. Nautin siitä, että voin ja minulla on aikaa istua kahvittelemaan, lounastelemaan, juttelemaan erilaisten ihmisten kanssa, kuuntelemaan, havannoimaan, ideoimaan, elämään hetkessä, suunnittelemaan tulevaa, innostumaan asioista.

Aika mukavaa, sanon minä. Ja oikein aurinkoista ja kiireetöntä päivää näin sateen keskeltä kaikille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti