28.5.2016

Kiitollinen jokaisesta treenistä

Tänä aamuna joogaan ajellessani mietin, että hieman on yläkroppa ottanut osumaa loppuviikon treeneistä ja tämä kyllä ihan konkretisoitui heti alkuunsa joogaharjoituksenkin aikana, kun jo aurinkotervehdyksistä lähtien naama meinasi ottaa kiinni lattiaan jokaisella punnerruksella. Sitkeästi vein pidin itseni siellä epämukavuusalueella ja väänsin jokaisen välivinyasan läpi, vaikka meno olikin kaikkea muuta kuin sulavaa. Lopussa olin kyllä ihan tyytyväinen, että tuli vähän jopa runnottua harjoitus läpi, koska olen viime aikoina tuon polven vuoksi aika helposti kevennellyt harjoitusta. Ja vaikka joogaan ei nyt ihan taida kuulua tuo no pain no gain-ajatus, täytyy mielestäni silti joskus mennä tuonne epämukavuusalueellekin ja antaa vain mennä.

 Menneellä viikolla sain jo aika hyvästä treenirytmistä kiinni ja huomaan, että viikko viikolta kroppa ottaa paremmin treeniä vastaan, palautuu hyvin ja lepopäiviä ei tarvitse pitää vähän väliä. Alan päästä pikkuhiljaa siihen omaan tottumaani treenirytmiin kiinni ja se tekee hyvää toki myös kropalle, mutta varsinkin pääkopalle.

Ja jos jotain olen oppinut tässä vähän rajoittuneessa treenamisessani, niin sen, että tästä eteenpäin otan jokaisen treenin kiitollisena vastaan. On aivan sama, oliko treeni mielestäni kevyt, rankka, hyvä vai ihan syvältä, olen iloinen ja kiitollinen siitä, että ylipäätään sain ja pystyin treenata.

Toivon, että tämä kiitollisuus kantaa pitkälle, koska se on aikamoinen motivaattori lähteä treenaamaan. Toistaiseksi vielä tuoreessa muistissa ovat päivät, kun en pystynyt treenata ja vaikka omassa motivaatiossani ei nyt varsinaisesti ole koskaan ollut vikaa tai sen puutetta, tuntuu tämä hetki, kun kroppa toimii ja pystyy liikkumaan niin hienolta, että minulle ei tee heikkoakaan lähteä liikkumaan.

Mutta jos jonkun huomaan muuttuneen, on se asenteeni. Jos aiemmin treenien aloittaminen tuntui joskus vähän kankealta, tuntuu se nyt tosi hienolta. Olen huomannut kirmaavani salille, kaartanut auton kohti hyppyrimäen portaita hymy huulilla ja tänään joogaan ajellessani olin niin intoa täynnä, että vähän ärsytti, kun joogasali oli niin kaukana, ja matkaan meni mielestäni liian pitkä aika ajaessa (15 min, hah hah). Ja tämän asenteen haluaisin säilyvän.

Sen tunteen siitä, että jokainen treeni on lahja, eikä joku sellainen asia, joka kuuluu tehdä. Siitä pyrin pitämään kiinni jatkossakin. Tällaista fiilistä on kieltämättä vaikea tavoittaa, jos liikkuminen on itsestään selvää, mutta jos se itsestäänselvä asia viedään pois, on helpompi taas arvostaa sitä, minkä on menettänyt. Toisaaltaan tämä on myös oikein hyvä muistutus itselle siitä, miten mitään ei tulisi pitää itsestäänselvänä ja tuntea enemmänkin kiitollisuutta ihan niistä arkipäiväisistä asioista, joista helposti unohtaa olla kiitollinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti