Brunssia ja terveellisempää herkuttelua

Tämä Vappu jäi kyllä mieleen ainakin hyvistä ruuista ja loistavasta seurasta. Lauantaiaamuna sain tosiaan yllätyshuippuaamiaisen ystävän valmistamana ja sitä edellisenä päivänä, eli perjantaina meillä oli vielä Annan ja Viivin kanssa jo perinteeksi muodostunut brunssi, jonne jokainen tuo jotain tekemäänsä. Yleensä herkut ovat niitä, joita ei ole aiemmin tullut tehneeksi ja luova keittiö on päästetty valloilleen juurikin tätä brunssia silmälläpitäen. Mutta kertaakaan ei ole mennyt pieleen. Kai se vain menee niin, että kun tarpeeksi tätä kokeilevaa reseptiikkaa harrastaa, alkaa todennäköisyys onnistumisille kasvaa.

Itse olin tehnyt tällä kertaa suklaa-vadelmaraakakakun, mutta minä onneton hävitin reseptin, enkä lähde arvailemaan, mitä tuohon laitoin, varsinkaan tuohon suklaaosuuteen. Lisäksi tein perunasalaattia, kun ostin heräteostona varhaisperunoita (tosin espanjalaisia sellaisia). Syön perunaa pääasiallisesti vain näin keväisin, kun se on tuoretta ja varastoimatonta, koska silloin omasta mielestäni maku on paras. Ja useimmiten syön perunani vielä näin salaatin muodossa. Erilaiset perunasalaatit ovat vain niin hyviä. 


Kokeilemisen arvoinen perunasalaatti
10 pientä perunaa keitettynä ja pilkottuna
200-300 g fetajuustoa öljyssä (kaada öljy mukaan salaattiin)
salaattia tai rucolaa
oliiveja
2 kananmunaa
tomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja (öljyssä)
suolattuja pähkinöitä (esim. manteli, pistaasi, cashew)
Tarvittaessa loraus öljyä (jos fetassa ei ollut) ja ripaus suolaa

Kaikki vaan sekaisin ja valmista tuli.

Suolaisten ruokien, kuten perunasalaatin ja Annan tekemän munakasrullan lisäksi meillä oli jos ja vaikka mitä makeaa herkkua tarjolla ihan hedelmistä ja marjoista aina raakakakkuun ja kikhernebrownieseihin. Tämän brunssin jälkeen ajellessani kohti Helsinkiä ystävän luo, mietin samalla sitä, kuinka oma makumaailma on kääntynyt pikkuhiljaa kohti näitä terveellisempiä herkkuja.

Olen ollut aina aikamoinen sokerihiiri ja sen jälkeen kun totesin sokerin olevan nivelilleni myrkkyä, olen pikkuhiljaa vieroittanut itseni pois sokerista. Ja se ei ainakaan minulle ole ollut mikään helppo tie. Itseasiassa on aika helppoa vain päättää olevansa hetki karkkilakossa, mutta ihan oikeasti sokerista lähes kokonaan luopuminen on paljon pidempi prosessi. On varmasti olemassa ihmisiä, jotka vain pystyvät lopettamaan halutessaan sokerin syömisen loppuelämäksi tuosta noin vain, mutta itselläni tämä polku on kestänyt jo pari vuotta.

Ja vihdoin voin sanoa, että olen päässyt eroon sokerikoukusta. Eron tuntee siinä, kun karkkia ei vain tee mieli samalla tavalla kuin ennen. Tottakai välillä tulee pieni karkkihimo, mutta se on äkkiä taltutettu muutamalla irtokarkilla. Muuten makeannälkään syön mieluummin hedelmän tai jostain muusta terveellisemmistä raaka-aineista tehdyn herkun, kuin sokeria sisältävän namin. Tämä oikeasti saattaa kuulostaa sellaiselta "niin varmaan"-jutulta, mutta en osaa tarkkaan sanoa, mitä on käynyt, mutta näin tämä vain tänä päivänä on.


Toki tämä tie on ollut pitkä ja erittäin kivikkoinen, mutta aikoinaan vain vakaasti päätin päästä eroon sokerista ja nyt voin vihdoin ja viimein sanoa seisovani sen yläpuolella. Muistan elävästi ne kerrat, kun olen kokenut syvää turhautumista, epäonnistumista, ajatuksia siitä, että eikö minulla ole tämän enempää selkärankaa, karkkilakkoja, totaalirepeämisiä ja mitähän vielä...

On jännä, kuinka pikkuhiljaa omat herkuttelutottumukset ovat muokkautuneet kohti näitä terveellisempiä vaihtoehtoja ja ne eivät tunnu enää korvikkeilta, vaan ihan oikeilta herkuilta. Muistan kyllä ajan, kun esimerkiksi hedelmät olivat niitä karkinkorvikkeita ja kaikenlisäksi vielä surkeita sellaisia. Eihän sokerinhimo hedelmiä syömällä lähde, ne ovat kuitenkin niin kaksi eri asiaa. Mutta pitkäjänteisellä ajatusten ja omien käyttäytymismallien muutoksella olen saanut oman mielen käännytettyä niin, että hedelmä on herkku itsessään, eikä minkään korvike.






















Kuvat: Viivi Mänttäri

Kommentit