20.4.2016

Kun ei olekaan kiire mihinkään

Kuinka helposti sitä lähteekään mukaan muiden kiireeseen; puhuu vähän nopeammin, kävelee vähän reippaammin tai ainakin tulee miettineeksi, että pitäisikö tehdä vähän enemmän, vähän nopeammin.

Viikonlopun vietin Helsingissä ja eron huomaa itse asiassa aika selvästi tähän omaan periferiaan verrattuna, kuinka elämäntyyli on siellä jollain lailla aavistuksen kiireisempää, aktiivisempaa ja ympärillä on koko ajan enemmän elämää, ääntä, vauhtia, ärsykkeitä. Minulla ei kuitenkaan ollut koko viikonloppuna kiire mihinkään vaan hukuin täysin siihen joogaohjaajakoulutuskuplaan sulkien kaiken muun ympäriltäni. Ja se tekee joskus oikein hyvää. Jäädä hetkeksi vellomaan hetkeen ja tehdä vain sitä, mitä on tekemässä, eikä mieti koko ajan sen sataa asiaa.


Jopa kävellessäni rautatieasemalta koulutuspaikalle hiljensin tarkoituksella askelta, laitoin Yogafunc-musiikit korville, jotka ovat aavistuksen rauhallisempaa ja hidastempoisempaa musiikkia, kuin mitä normaalisti kuuntelen. Annoin ihmisten kävellä reippain askelin ohi. Katselin ohikulkevia ihmisiä ja ajattelin, että jos minulla olisi ollut kunnon kamera mukana, olisi ollut hauska tallentaa monta hetkeä kuviin; se kuinka humalainen pariskunta riiteli ja nainen itki tuskaista huutoitkua, tai kääntäessäni katseen toisaalle nuori, ehkä suhteellisen vastatavannut pari halaili toisiaan välittämättä muusta maailmasta tai se vanhempi pariskunta, jotka olisivat voineet tulla jostain toiselta paikkakunnalta ja rouvalla oli hieno puku päällä, tukka laitettu ja punaista huulipunaa, mies käveli harmaana perässä tai se hyväryhtinen pariskunta, jotka kävelivät kalliit merkkivaatteet päällä käsissä monta ylellistä paperikassia. Mielessäni keksin näille ihmisille tarinat.

Mietin, kuinka tämä elämä on täynnä valintoja ja kuinka omat valinnat vaikuttavat siihen, mitä meistä tulee, kuinka sopeudumme valintoihimme ja niihin, jotka eivät onnistuneet tai olivatkin huonoja valintoja ja kuinka paljon ulkoisten asioiden antaa vaikuttaa omiin valintoihin. Mikä saa ihmisen valitsemaan tien, jossa elämää määrää pitkälle päihteet? Missä kohtaa asiat on jääneet käsittelemättä, että on enää vaikea tai jopa mahdotonta nousta? Nuorenparin maailma oli täynnä vaaleanpunaisia sydämiä ja toivoin, että rakastumisvaiheen jälkeen he tekisivät yhdessä hyviä valintoja toisiaan kunnioittaen. Toiselta paikkakunnalta tullut vanhempi pariskunta eli elämää, jossa nainen saneli kaapin paikan ja mies seurasi suhteellisen tyytyväisenä perässä. Mies oli aika hukassa ilman vaimoa, vaikka hetkellinen irtiotto silloin tällöin toikin miehelle tunteen, että on hieman helpompi hengittää. Hyväryhtinen pariskunta oli valinnut uraputken, joissa molemmilla oli hyväpalkkaiset työt, tai ainakin tarve antaa se kuva. Pariskunta nautti materian tuomasta hyvästä olosta, laadukkuudesta.

Ja kyllä, aika pinnallisia ja mustavalkoisia tarinoita, mutta saattaa niissä olla joku totuuden hiven. 

Päihtynyttä, kontrollin menettänyttä pariskuntaa katsoessani mietin, kuinka tärkeää itselleni on tehdä elämässäni valintoja, jotka eivät koukuta. Joista ei tule tunne, että olisin jonkun asian vanki tai joku veisi minua ilman omaa tahtoani. Voin omistaa ja sitoutua, mutta en nauti valinnoista, jotka aiheuttavat tunteen vapauden katoamisesta. Toisaaltaan nautin myös siitä, että en ole nuorenparin tilanteessa, jossa kaikki on vielä auki, tasapainoinen arki rakentamatta tai vastaavasti epätasa-arvoisessa suhteessa, jossa toisen täytyy alistua toisen tahtoon. Myöskään materia ei tuo ryhtiä elämääni. On toki mukavaa, että olisi tietty perustulo, jolla kattaa ihan tavallisen elämän ja jäisi vähän säästöönkin. 
Näiden asioiden lisäksi nautin arjesta, jossa ei ole koko ajan kiire. Tottakai hetkellistä kiirettä voi olla, mutta siinä kohtaa, kun arki on pelkkää kiirettä ja loppua ei näy, ajaudun helposti miettimään, mikä on tarpeeksi, olenko minä tarpeeksi ja mitä kiireelle voisi tehdä.

Viikonloppu oli oikein mukavaa rauhallista laskeutumista kiireettömyyteen ja nyt toista päivää maatessani sohvannurkassa, jossa kiireelle ei ole mitään jalansijaa, olen tehnyt vakaan päätöksen karsia kiireen elämästäni. Pikkuhiljaa suunnaten omia valintoja niin, että kiire ei pääse ahdistamaan ja opettelen nauttimaan enemmän tästä hetkestä ja nykyisyydestä. Unohtamatta kuitenkaan valintojeni suuria linjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti