Joogaa ihan vain pään tuulettelun vuoksi. Niinpä niin.

Taisin viimeisimmän kirjoitukseni lopettaa sanoihin, että viikonloppuna aion nauttia rauhallisista aamuista ja joogasta. No, jooga toteutui kyllä, mutta jos joogasalilla oli tarkoitus olla kahdeksan maissa aamulla ja sängystä pompsahtaa vähän säpsähtäen siinä vartin yli seitsemän, on siinä ja siinä, voiko puhua rauhallisista aamuista vai telkkä pöntöstä lähdöistä. No mutta, aamupalan kuitenkin ehdin syödä ja pakkailla tarvittavan varustuksen mukaan alkaville päiville.

Perjantai-iltana teimme ohjatun ykkössarjan ja huomasin sarjaa tehdessämme, että minultahan puuttuu ykkössarjasta vain kolme asanaa. En vain ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Sitä, että olisin noinkin pitkällä omassa harjoituksessani. Tämä on sinänsä ihan mukava huomio itseltäni, koska aloitellessani joogaa ja siitä pikkuhiljaa mysoreharjoituksia, minulla oli vähän kiire päästä eteenpäin harjoituksessa, saada uusia asanoja ja edetä vauhdilla eteenpäin. Jossain kohtaa kiire kuitenkin katosi ja tilalle tuli ihan vain se harjoituksen tekemisen ilo. Oli jopa hetkiä, kun en edes halunnut edetä harjoituksessani, vaan halusin syventää oppimaani. Tuossa ykkössarjassa on kuitenkin sellaisia asanoja, jotka eivät ihan heti onnistu ja jotenkin koin, että minun pitäisi osata ne, ennenkuin siirryn eteenpäin.

Silti minulle annettiin niitä seuraavia asanoja ja jäin hetkeksi pienen ärtymyksen valtaan, että en muuten halua tehdä näitä, koska en osaa niitä aiempiakaan tarpeeksi hyvin. Jossain kohtaa ärtymys helpotti ja aloin miettiä harjoitusta vähän niinkuin elämääkin. On vain hyväksyttävä keskeneräisyys ja jatkettava matkaa. Osattava heittäytyä siihen, että kaikkea ei osaa ja hallitse. Silti niitä voi matkalla harjoitella ja tulee päivä, kun harjoittelu tuottaa tulosta ja osaakin asian. Enhän minä elämässäkään pysähdy vain heikkoukseni ääreen ja jää pyörimään niiden keskelle.


Ilmoittautuessani kurssille taisin mainita viestissä, että tämä kurssi tulee olemaan enemmän pään tuulettelua, kuin varsinaista harjoitusta. Noh, pään tuulettelua ei ainakaan helpoksi tehty. Perjantaina sain vielä hieman siirtää ajatuksia siihen, että joku toinen ohjasi tunnin. Huomasin kuitenkin pään tulevan väliin vähän joka mutkassa, hengitys ei kulkenut ja keskityin vain flown sijaan suorittamaan liikkeitä teknisesti ja mietin, sattuuko polveen, uskallanko tehdä tämän ja tämän.

Ja arvata saattaa, mitä lauantai piti sisällään. Täydellisen turhautumisen. Olen tässä vuosien varrella oppinut päästämään irti suorittamisesta ja hyväksynyt sen, että kroppani toimii aika rankasti toispuoleisesti. Mutta tilanteessa, kun koko pakka täytyy rakennellä äkkiä uudestaan, onkin heittäytymiskykyni nolla tai no, aika rankasti jopa pakkasen puolella ja jos harjoitus menee turhautuessa lähes joka asanan kohdalla, mielessä pyörii vain negatiiviset ajatukset, flow on rankasti kateissa ja hengityskin on vain astmaattista vinkumista, oli fiilikset aika hysteeriset harjoituksen jälkeen. En jaksa soimata itseäni jäämällä murehtimaan harjoitusta, mutta kieltämättä naureskelin, että tuntuupa "hyvältä" tämä "pään tuulettelu".

Harjoituksen jälkeen keskustelimme tunnin porukalla jotenkin osuvasti nimenomaan joogaharjoituksesta ja oman kropan rajoitteista. Aika harvallahan loppujen lopuksi kroppa toimii tasapuolisesti molemmilta puolilta tai ylipäätään tasaisesti ja pienet jumit tai heikkoudet omassa kropassa on aika arkipäivää.


Keskustelun jälkeen jäin erityisesti miettimään niitä ajatuksia siitä, mikä on tarpeeksi ja miksi heittäytyminen uudessa tilanteessa on minulle aina niin vaikeaa. Voi olla, että näitä asioita mietin vielä viimeisellä hengenvedollakin, mutta tajuanpahan ainakin tällä hetkellä tehdä asialle aktiivisesti jotain. Jollain lailla kadehdin ihmisiä, jotka uuden asian äärellä ovat vain "okei, ai näin" (tämä on mm. sulle, Mallu), kun itseltäni uuden asian opettelu, jos se ei ole aiemmin yhtään tuttu, vaatii ensin alisuoriutumisen ja turhautumisen, sen jälkeen pään sisäisen keskustelun siitä, että on ihan ok, vaikka ei heti osaakaan, sitten yksinäistä harjoittelua ja lopuksi kun olen tyytyväinen suoritukseen, on mukava kuulla positiivinen palaute myös ulkopuoliselta, että olen oppinut asian oikein. En tarkoita, että kaikki uudet asiat menevät tällaisen prosessoinnin kautta, mutta osa kuitenkin.

Lauantain keskustelu kuitenkin vapautti minussa  onneksi jotain ja sunnuntain harjoitus meni jo huomattavasti rennommin ja tavoitteeni pään tuulettelusta tuntui oikeasti siltä pään tuulettelulta. Se, että kaikki asanat eivät vain onnistu tämän polven kanssa, tuntui aika toissijaiselta ja vaikka en nyt kovinkaan sujuvasta harjoituksesta puhuisi, niin se oli aivan tarpeeksi sujuva siihen hetkeen.

Sunnuntain keskustelutunti oli tekniikkaharjoitusta ja mm. ojentajapunnerruksiin jäi mukavia juttuja treenattavaksi. Niin ja ennen tekniikkatuntia nautitiin vielä tuomastani raakakakusta (ohje TÄÄLLÄ), joka oli jäänyt viime viikonlopun leipomuksista. Mikä onkaan parempi hetki nauttia raakakakkua, kuin joogaharjoituksen jälkeen mukavalla porukalla? No, oikeastaan joka hetki, mutta oikein hyvn se sopi myös tähän hetkeen.

Mutta vaikka lauantain fiilikset olikin aika pohjamutien kautta käytyjä, olen tyytyväinen, että päätin lähteä Frank Kappasin viikonlopun joogakurssille Kouvolan Astangajoogasalille, koska lopputulos on kuitenkin se, että pää tuulettui ja kroppa muistuttelee mukavasti viikonlopusta ja fyysisestä harjoituksesta.


Kommentit