Siivoaminenkin voi olla aika terapeuttista

Tiedättekö, mietin tovin jos toisenkin, että onko mitään järkeä kirjoittaa siitä, että olen tänään siivonnut. Siivonnut! Ja siis kirjoittaa siivoamisesta.

Jos saisin valita jonkun jutun kotona, mitä en tekisi, jos ei olisi ns. pakko, se olisi siivoaminen. En pidä imuroinnista, pölyjen pyyhkimisestä, tiskaamisesta, pyykkien pesemisestä tai niiden kuivamaan laittamisesta, puhtaiden viikaamisesta tai siitä, että kuljen itseni ja muiden perässä laittamassa tavaroita paikoilleen. Tai yhtään mistään, mikä liittyy siivoamiseen. Mutta siivoamista vieläkin enemmän inhoan epäjärjestystä. Sitä, että kotiin tullessa eteinen on pommi, pyykit vyöryvät ulos pyykkikorista, keittiön pöydän alus on täynnä leivänmuruja, koirankarvat pyörivät nurkissa, tavarat on jätetty levälleen.

Tässä vuosien mittaan olen oppinut jo katsomaan epäjärjestystä enemmän sormien läpi, mutta en mahda mitään sille, että vaikka en aina heti tartukaan toimeen, ei se ajatus, että jotain PITÄISI tehdä, jätä minua rauhaan. Ei, se huutelee pääni sisällä ja rauhoittuu vasta, kun olen tehnyt asialle jotain.

Tänään puolittain leikilläni naurahdinkin, että jos meidän perheessä jokaisella olisi vain yhdet kengät, yksi takki, yhdet hanskat ja yksi pipo, olisi jo eteisen siistinä pitäminen aivan toista luokkaa. Ja varmasti eivät tavaratkaan häviäisi niin helposti. Vaikka näin ei toki olekaan, on ajatuksessa se pointti, että jos jokainen omistaisi vain juuri sen verran, mitä arvostaisi ja mistä jaksaisi pitää huolta, saattaisi kotikin pysyä tietyiltä osin hieman siistimpänä.

Itse aloitin tavaroiden karsimisen pari vuotta sitten ja aika mukavasti olen päässyt ylimääräisestä tavarasta eroon joko myymällä/antamalla ne eteenpäin niitä tarvitseville tai harkinnan jälkeen ihan poisheittämällä. Ensimmäiseen karsintakierrokseen meni vuoden verran, kun kävin läpi tavaroita pikkuhiljaa kaappi kerrallaan, huone huoneelta.



Ylimääräisen tavaran karsiminen tuo mukavaa väljyyttä kaappien lisäksi myös pääkopan sisälle. Omien tavaroiden hallinta ja tieto siitä, missä mikäkin on tuo ryhtiä päänsisäiseen kaaokseen ja tieto, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa tuntuu mukavalta. Vaikka tavaroita ei aina tulisikaan laitettua heti niille kuuluville paikoille, jo ajatus siitä, että niillä sellainen on auttaa tavarakaaoksen paikalleenjärjestämisessä.

Kaappien siivoaminen on myös jollain lailla terapeuttista. Siivotessa voi antaa ajatusten juosta ihan rauhassa ja samalla, kun tavara toisensa jälkeen löytää omalle paikalleen, alkavat myös asiat pään sisällä loksahdella kohdilleen. Voisiko tässä puhua siivousterapiasta vai puhdistavasta meditoinnista? Jostain sellaisesta varmasti.

Aloitin tänään siivousurakan ja tarkoituksena olisi taas pikkuhiljaa käydä läpi koko koti lattiasta kattoon siivoten ja järjestellen. Ja kun tämä on tehty, voinkin siirtyä ulos pihalle, puutarhaan ja autotalliin. Ehkä samalla voisi tehdä sisällä ne muutamat viimeistelyt ja listojen laitot, jotka tuntuvat olevan aikamoisia ikuisuusprojekteja. Tällaisia projekteja aloittaessani otan kodista yhden nurkan ja lähden siitä eteenpäin askel askeleelta. Tänään minulla ei hirmuisesti aikaa ollut ja aloittaessani urakan ulko-ovelta olen nyt edennyt metrin matkan eteenpäin. Kieltämättä äkkiseltään hieman masentava ajatus, että jos loppukodinkin siivoaminen on yhtä verkkaista, olen tosiaan valmis vasta ehkä vuoden päästä. Vaikka mihinkäs tässä on kiire. Ei kai mihinkään.

Kommentit

  1. Mie periaatteessa tykkään siivoamisesta, kun siinä jotenkin näkee sen oman kädenjäljen. Jotenkin se vaan on terapeuttista, kun saa pyyhkiä liat pöydiltä ja vesihana kiiltää. Aikoinaan, kun tein siivoustöitä opiskeluiden ohella, niin mie todella tykkäsin kotisiivouksista. Mutta se mistä siivouksessa en pidä, on juurikin tuo, että se "pitäisi siivota" jyskyttää takaraivossa vaatien toimimaan. Olen jo oppinut usein vain painamaan tuon vaatimuksen taka-alalle, aina ei jaksa eikä tarvitse. Siivoan sitten, kun jaksan. Mutta toki se tunne, kun on siivonnut ja koti järjestyksessä, on vaan niin ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mustakin on ihan mukava ottaa joku tietty siivousprojekti työn alle, kun on aikaa, koska tuossa tosiaan näkee sen työnsä jälkeen niin selvästi. Mutta tuo viikottainen normisiivous, jotta koti pysyy jotakuinkin siistinoloisena, nostaa niskakarvat pystyyn. Vähän sama kuin arkiruuan tekemisessä verrattuna luovaan leipomiseen ja ruuanlaittoon; arkiruuan valmistamisesta ei paljon intoa pysty repimään, mutta kaikki kikkaileva ruuanlaitto on taas tosi kivaa. Ehkä tässäkin se kuuluisa asenne ratkaisee-juttu voisi olla toimiva, eli päättäisi vain vähintään rakastaa siivoamista :D

      Poista

Lähetä kommentti