2.1.2016

Matka on pitkä

Tänä aamuna pitkästä aikaa rullasin joogamaton kassiin ja ajelin joogasalille mysoretunnille. Olen joogaillut viime aikoina enemmänkin, mutta ihan samaa hyvää flowta en ole onnistunut saamaan kotona, kuin mitä muiden kanssa joogaillessa. Vaikka jokainen tekeekin omaa harjoitustaan intensiivisesti uppotuneena omaan liikkeeseensä, on ryhmässä tekemisessä silti jostain syystä parempi... olisiko tunnelma hyvä sana.

Sen verran vähän on kuitenkin viime aikoina tullut kokonaista harjoitusta tehtyä ja sen kyllä tunsi liikkuvuudessa ja siinä, että loppuvaiheessa tuntui, että voimat alkoivat loppua, eikä meinannut jaksaa. Astangajooga on niin fyysinen harjoitus, joka vaatii säännöllistä ja pitkäjänteistä tekemistä, jotta saa pidettyä sen, mihin on päässyt tai kehittyäkseen.

Mietin tänään omaa joogapolkuani ja vaikka polku onkin ollut suhteellisen kuoppainen ja välillä olen vain tallonut paikallani, olen kuitenkin matkallani koko ajan mennyt eteenpäin, vaikka tie onkin ollut hidas kulkea. Joku tässä matkassa kuitenkin vetää puoleensa ja palaan matolle aina kerta toisensa jälkeen. Ja jokainen kerta matolle astuessani, minulle tulee hyvä olo, hymyilyttää.

Nykyään hymyilyttää vielä harjoituksen jälkeenkin, vaikka olo olisi ollut kuinka kankea tai harjoitus ei olisi mennyt ihan putkeen. Se ei haittaa enää, pääasia on, että aina voi palata ja tehdä harjoituksen uudestaan vaikka seuraavana päivänä. Joogapolkuni tulee olemaan varmasti yhtä pitkä, kuin elämäni ja se tuntuu itseasiassa aika mukavalta ajatukselta. Ei ole kiire.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti