Kolme kirjaa, kolme eri tapaa suhtautua

Viimeeksi kirjastossa käydessäni mukaani tarttui muutama pääasiallisesti kasvispainoitteista ravintoa koskevaa kirjaa. Näitä lueskellessani oli jännä huomata, kuinka eri kantilta lähes samaan asiaan voi suhtautua ja kuinka yhtä ja oikeaa tapaa on tässäkään. 

Tarkoituksenani oli etsiä erilaisia lähestymistapoja kasvissyöntiin ja nämä kolme opusta todellakin ovat sitä. Erilaisia.


Tuon kirjan Luonnollista! olen lukenut aiemminkin, mutta koska se henkilökohtaisesti kolahti minulle jo ensimmäisellä lukukerralla, lainasin sen uudestaan ihan vain lukaistakseni sieltä muutamat jutut vielä uudestaan läpi. Kirjassa syvennytään hieman pintaa syvemmälle ruuan olemukseen ja oman kehon kuunteluun, perustellaan monia asioita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta ja vaikka kirjassa suositaankin kasvisvoittoista syömistä, ei siinä täysin teilata kaikkia eläinperäisiä ruokiakaan. Ajatuksena on lähestyä ruokaa sen terveysvaikutuksista ja kuinka meidän olisi järkevää valita aina omaa terveyttämme ylläpitäviä ja sitä parantavia ruoka-aineita, unohtaa kaloriajattelu ja syödä ravinnerikasta, puhdasta ruokaa. Tarkoituksena olisi välttää ruokia, joille monet ovat allergisia tai muuten yliherkkiä sekä jalostettuja ruokia, jotka ovat vieraita elimistöllemme.

Seuraava teos Kasvissyöjäksi - miksi ja miten, on jaettu kahteen osaan, jossa ensimmäisessä kerrotaan asiapitoisesti kasvisruokavalioon siirtyvien eri syistä, jotka voivat olla esim. eettisiä tai liittyvät ympäristövaikutuksiin. Kirjassa kerrotaan myös, kuinka eri tavalla kasvisruokavaliota voi noudattaa ja mikä ero on vaikka vegaanilla ja lakto-ovo-vegetaristilla. Kirjassa on esimerkkejä, millaista on erilaisten kasvissyöjien arki ja mitä kokemuksia heillä on muiden suhtautumisesta heidän valintoihin.

Tämä kirjan alkuosa oli mielestäni asiallisen neutraalisti kirjoitettu, mutta loppuosa kirjaa nosti omat karvani pystyyn. Ehkä se johtui omasta suhtautumisestani ruokaan ja sen terveysvaikutuksiin, mutta siinä kohtaa, kun kirjoittaja vaihtui ja käsiteltiin sitä, mitä kasvissyöjän tulisi syödä, jotta ruokavalio olisi mahdollisimman kaiken kattava ja kokonaisvaltainen, alkoi lähes joka sivulla esiintyä maito- ja viljatuotteet. Esimerkkiruokavaliossa/päivä pitäisi juoda lähes litra maitoa ja syödä 6-9 palaa leipää... Ööööö, kukas tämän onkaan kirjoittanut; henkilö, joka ravinnon terveysvaikutuksiin perehtynyt ravitsemusasiantuntija. Huoh, ajattelin. Käsi ylös, joka syö päivässä 9 palaa leipää ja juo litran maitoa, eikä kärsi vatsavaivoista tai iho-ongelmista.

Yhtenä teoksena oli Ayurvedinen keittokirja - ruokavalio kehosi mukaan, jossa on taas yksi erilainen suhtautuminen ruuan ja varsnkin kasvisperäisen ruuan terveysvaikutuksiin. Ayurveda-ruokavaliossa täytyy ensin tunnistaa oma kehotyyppinsä, jotta voi suosia tiettyjä ruoka-aineita, joka joko vahvistavat omaa kehotyyppiä tai heikentävät jotain toista.

Itse olen yrittänyt perehtyä tähän ayurvedaan hieman syvemminkin ihan puhtaasta mielenkiinnosta, mutta kieltämättä tämä maailma ei ole ihan täysin minulle vielä avautunut. Ymmärrän ajatuksen ja periaatteet, mutta käytännön toteutus vaatisi ehkä konsultaatiota osaavan ihmisen kanssa. Itseasiassa olen kerran tällaisessa käynytkin, mutta veikkaan, että oma rankka ylikuntoni ja se, että niin paljon meni siinä tilanteessa ohi, tekivät sen, että kokonaisuudesta jäi hieman hatara kuva. Omalla ylikunnollani tarkoitan sitä, että konsultoitaessa kehotyyppiäni, se oli niin pahasti vinksallaan, että tulokseksi tuli jotain aivan muuta, kuin mitä normitilassa olisin. Voin olla väärässäkin, mutta itselleni jäi hieman kysymysmerkki olo. Mutta ehkä menen tällaiseen vielä joskus uudestaan ja nyt osaan jo kysyäkin asioita vähän eri tavalla. En usko, että täysin tähän koskaan hurahdan, mutta tämä maailma on hyvin mielenkiintoinen.

Kirja on kuitenkin mielestäni helppolukuinen ja selkeä sekä tarjoaa ison reseptipankin ayurvedisistä ruuista.

Kommentit