maanantai 30. marraskuuta 2015

Kuukauden muutos - joulukuu

Tätä olen pyöritellyt jo pitkän aikaa mielessäni, mutta nythän siitä saakin ihan tosi hyvän jutun kuukauden muutos-aiheeksi. Marraskuussa päätin aloittaa kasvisruokapäivän ja se toimii paremmin kuin hyvin. Kasvisruokapäiväksi on loksahtanut omassa viikossani torstai, jolloin Riksun kanssa lounastellaan aina torstailounas. Nyt olen tästä kasvisruokapäivästä niin innoissani, että suunnittelen meille lounaan jälkiruokineen ja ainakin toistaiseksi ollaan lounasteltu meillä. Ja kun tuosta ei tee liian suurta juttua itselleen, vaan menee aina vähän fiiliksen ja ajankäytön mukaan, saa hyvinkin nopeista ruuista silti oikein hyvän kasvisversion.

Vielä saattaa kuitenkin mennä hetki, että ottaisin vielä toisen kasvisruokapäivän viikkoon, vaikka ei sekään mahdottomuus ole. Koko ajan enemmän valintani ovat kuitenkin siirtyneet kasvisvoittoisemmiksi, enkä ensimmäisenä mieti, että mitäs tämän lihan ympärille keksisi.

Mutta joulukuun muutokseen.

Alkavan kuukauden aikana päätän tehdä ns. parempia valintoja, jonka voi ulottaa juuri niin laajalle, kuin itse haluaa. Tarkoitus olisi lähteä pienistä jutuista. Esimerkiksi kun tällä hetkellä käytössä oleva pyykinpesuaine loppuu, päätän valita ekologisemman vaihtoehdon, tai pikkuhiljaa vaihtaa ne vähätkin meikit, jotka omistan luonnonkosmetiikaksi, tiettyjä ruoka-aineita alan ostamaan luomuna, shampoo on helppo vaihtaa vähän luontoystävällisemmäksi. Ja kun näitä alkaa miettimään, on lista aika loputon.

Ja eihän sen tarvitse välttämättä olla parempi valinta ekologisemmalta kannalta, vaan tämänhän voi kääntää vaikka itselleen paremmaksi valinnaksi ruokailuissa. Tai ihan missä vaan. Aina löytyy varmasti se parempi vaihtoehto, ilman, että täytyisi loppujen lopuksi luopua mistään kovinkaan suuresta. Ei sen ensimmäisen paremman vaihtoehdon tarvitse aina olla se paras, vaan vain vaikka pieni muutos parempaan.


Tiedän, että näillä valinnoilla ei taas sitä koko maailmaa pelasteta, mutta ei siitä ole mitään haittaa, vaikka kantaisin edes pienen osani mukaan kekoon.

Miltä tämän alkavan kuukauden muutos kuulostaa, oletko mukana? Mitä muita juttuja sinulle tulee mieleen, mitä voisi muuttaa "paremmaksi valinnaksi"? 

Ja peeäs. Kuvat on keväiseltä Espanjan retriitiltä. On niin mukavaa palata tällaisena sateisena ja harmaana päivänä edes kuvien myötä vähän aurinkoisempaan maisemaan ja mukaviin muistoihin.

Mitäs sun nivelille kuuluu?

"Olen Terhi, hieman yli neljäkymppinen liikunnan ja hyvinvointialalla toimiva nainen. Työssäni ja vapaa-ajallani liikun paljon ja jo ikänikin puolesta joudun kiinnittämään paljon huomiota jaksamiseen ja varsinkin palautumiseen. Nelikymppisen kroppa ei palaudu enää niin hyvin ja helposti, kuin parikymppisellä."

Näin aloitin kirjoittamaan tässä joku aika sitten, kun tein itsestäni pienen esittelyn liittyen nivelten hyvinvointiin. Kouvolan Luontaistuotteessa työskentelevä ystäväni otti minuun yhteyttä, kun tiesi näistä iän ja aktiivisen elämäntapani tuomista nivelvaivoista. 

"Ylikunto jätti kuitenkin jälkeensä sen, että olen entistäkin tarkempi palautumisesta ja osaan kuunnella kropan merkkejä liiasta suorittamisesta. Ruokavalioni on satunnaisia herkutteluja lukuunottamatta omaa jaksamista tukeva, puhtaita raaka-aineita suosiva ja ravintorikas. Lisäravinteista käytän tällä hetkellä vain magnesiumia, monivitamiinia ja d-vitamiinia. Kuuriluontoisesti olen syönyt erilaisia muitakin vitamiineja, mutta viime aikoina niiden käyttö on vain jäänyt. Huomaan tämän erityisesti nivelissäni. Ylikunto jätti jälkeensä hieman herkemmin kipeytyvät nivelet (tai sitten se on tämä ikä)."


Olen siis kieltämättä ollut hieman laiska kiinnittämään huomiota tai syömään mitään nivelille hyväksi olevia lisäravinteita. Tämä on itse asiassa aika tyhmää, koska lukiessani seuraavaa kappaletta omasta tekstistäni, voin vain miettiä, kuinka järkevää olisi kiinnittää tähän asiaan huomiota.

"Suvussani on nivelrikkoa ja koska tutkimusten mukaan se voi olla osittain periytyvää, olisi minusta ensisijaisen tärkeää yrittää ehkäistä sen alkamista, jos siihen vain pystyn itse vaikuttamaan. Tiedän, että päivittäin valitsemillani ruoka-aineilla on merkitystä myös nivelten hyvinvointiin ja järkevät valinnat pitävät minut terveempänä pidempään. Näiltä pohjilta olen erittäin innostunut lähteä kokeilemaan, mitä käyttämäni lisäravinteet tuovat tullessaan."

Eli tarkoituksena on testata tiettyjä lisäravinteita kahden kuukauden ajan, kuinka ne vaikuttavat nivelten hyvinvointiin. Tämä testi tulee kyllä niin hyvään saumaan, koska lähtötilanne niiden hoitamiseen on aika lailla nolla ja aamuisin nivelet ovat aina hetken jäykät, ennen kuin ne taas vertyvät. Jossain menneisyydessä ovat ne ajat, kun aamulla vain heräsin, loikkasin ylös sängystä ja kevyen aamupalan jälkeen saatoin lähteä vaikka juoksemaan. Juuri nyt tämä ei tulisi mieleenkään. 

Jäin miettimään tätä niveljuttua vähän pidemmäksikin aikaa, kun ystäväni sai vasta kuulla kärsivänsä nivelrikosta. Omalla kohdallani tämä on ennenpitkää varmasti myös edessä, mutta voisinko ihan oikeasti tehdä jotain sen eteen, että pystyisin ehkäisemään moisen alkamista omilla valinnoillani.

Tämä testiryhmä, johon pääsin mukaan, ei ole ainakaan kohdallani huono asia. Ja lupaan infota mahdollisista muutoksista myös täällä blogissakin säännöllisin väliajoin. 

Mutta tässä on tuotteet, joita minun on tarkoitus testata:

Serrapeptaasi
Tästä aineesta olen kuullut aiemminkin, aina pelkkää hyvää. Jo aikanaan nivelkipujen ollessa paljon pahempia, minulle vinkattiin tästä, mutta silloin se jäi hankkimatta. Serrapeptaasi siis hajoittaa sairasta ja kuollutta kudosta ja sillä on voimakas tulehdusta estävä vaikutus. Ja kun tästä aineesta alkaa etsimään tietoa, vaikuttaisi se olevan aika tehokas aine moneenkin vaivaan. No mutta, nähtäväksi jää, onko tästä minulle apua.

Kalaöljy
Kalaöljyä olen ottanut aina kapseleina, mutta en ole kovinkaan paljon kiinnittänyt huomiota, onko öljy kuinka laadukasta. Tämän tuotteen kohdalla ainakin vakuutuin puhtaudesta ja tuoreudesta. Ainut, mikä nosti selkäkarvani hetkeksi pystyyn oli, kun kuulin, että tämä ei olekaan kapseleina, vaan ihan sitä öljyä itseään. Eivätkä ne niskavillat olisi muuten ylös varmaan heilahtaneetkaan, jos minulla ei olisi lievästi traumaattisia kokemuksia lapsuuden kalanmaksaöljystä.

En unohda koskaan juhliani (olisivatko olleet syntymäpäiväni, en edes muista, minkä ikäinen olin) edeltävää hetkeä, kun äitini oli sitä mieltä, että ennen kuin vieraat tulevat, olisi hyvä ottaa ruokalusikallinen kalanmaksaöljyä. Mutta jo haju tökkäsi niin pahasti vastaan, että en suostunut öljyä edes maistamaan, en, vaikka öljyä juotettiin jokaiselle juhliini tulleelle aikuisvieraalle, vähän niinkuin esimerkkinä siitä, että "ei tämä pahaa ole". No eipä. Tiedän, että kalanmaksaöljy ei ole sama asia, kuin kalaöljy, mutta silti.

Nyt, kun tuosta kokemuksesta on sen reilun 30 vuotta aikaa, olin jo kuitenkin päässyt ajatuksen yli sen verran hyvin, että jo ihan mielenkiinnosta korkkasin pullon heti kotiin päästyäni ja maistoin. Ja oikeasti, maku ei ole paha. Itseasiassa oikein pehmeä ja jopa oikein miellyttävä, tuore. Tätä suosittelen jo tässä vaiheessa, puhtauden ja laatunsa puolesta.
NivelActive
Tämän ravintolisän kombo kuulostaa oikein mukavalta lisältä nivelten hyvinvointiin. Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyykin, mitä tuote sisältää ja tuo NEM (Natural Eggshell Membrane) jota saadaan kananmunankuoresta (se kalvo), on sanottu olevan hyvinkin tehoas apu nivelvaivoihin. Boswellia serrata ja pirunkynsi ovat myös ns. "nivelyrttejä" ja mangaani taas edistää sidekudosten normaalia muodostumista.

Oletko sinä käyttänyt joitain näistä tuotteista? Tai vastaavia? Mitkä olivat sinun kokemuksesi?

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kokonaisvaltaista hyväksymistä

Viime viikolla kaiken kiireen keskellä mietin, kuinka pitkän matkan sitä onkaan tullut ja mistä se kaikki aikoinaan saikaan alkunsa, että alkoi viimein hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on. En tiedä, onko tuo 40 vuotta joku maaginen rajapylväs, mutta ainakin itselleni sen täyttäminen on merkinnyt paljon enemmän kuin numeroita. Vai alkoiko se kaikki kuitenkin aikaisemmin?

Ensimmäisenä muistan sen sisäisen rauhan, kun ei olekaan enää kiire suorittaa, tehdä asioita täydellisesti, yrittää olla paras tai ainakin parempi, ei tehnyt enää mieli piiskata itseään parempiin suorituksiin. Se, mitä olin, olikin ihan riittävä.

Sanotaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen, mutta itse olen vähän eri mieltä. Ei se tyytyväisyyteen lopu, se vain muuttuu. Osaan olla itseäni kohtaan armeliaampi ajatellessani, että vaikka en tästä kehittyisi enää mihinkään, olen saavuttanut jo niin paljon ja tämä on ihan hyvä. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö voisi treenata tai pitää itsestäni huolta, jotta kehittyisin. Kehittymiselläni ei ole enää vain mikään kiire tai jos sitä ei tapahdu, ei se kaada maailmaa. En jaksa enää kilpailla muiden kanssa, saati itseni. 


Tämä on siinä mielessä jännä naksaus päässä, koska enää en mieti päivittäin, että minun pitäisi olla jotain: treenata enemmän, olla kireämmässä kunnossa, tehdä vähän kaikkea enemmän, oppia nopeammin. Tietyllä tapaa olen vielä matkalla ja pään kanssa tuleekin käytyä sitten vähän toisenlaisia keskusteluja, mutta tämä maailma on vapauttava.

Päinvastoin kuin se maailma, jossa vaadin itseltäni täydellisyyttä. Vaikka silloin se tuntui oikealta, oli se näin jälkikäteen aika ahdistava. Jollain lailla sitä mittasi omaa paremmuuttaan suorittamisella ja sillä täydellisyydentavoittelulla. Turhaan. Elämä ei ole ainakaan huonompaa, kun osaa heittäytyä, uskaltaa olla aito minä, eikä minun tarvitse verhoutua sen ajatuksen taakse, että kun teen tämän ja tämän asian näin hyvin, ei kukaan pääse sanomaan, ettenkö olisi tehnyt parhaani. Onneksi on takana se maailma, jossa ei saanut olla heikko.

Oikeasti, ihan rehellisesti olen varmasti miettinyt päivittäin sen jälkeen, kun nuorena oma minäkuva alkoi kehittymään, että millainen minun pitäisi olla. Jatkuvasti vein itseäni kohti sitä minää, joka halusin olla ja jos sen saavutin, halusin lisää. Ja turhan monet näistä tavoitteista olivat omaan fysiikkaan liittyviä. Suoritin vuosi toisensa jälkeen, enkä ollut koskaan tyytyväinen. Nyt, kun katson kuvia, joissa on vuosien takainen minäni, mietin, että mitäköhän vikaa tuossakin on ollut. Eikä ollutkaan, vika oli vain pään sisässä. Ei minulle varsinaisesti kukaan asettanut mitään tavoitteita, millainen minun kuuluisi olla, olin luonut ne ihan itse. Enkä ollut kuitenkaan koskaan tyytyväinen.

Ensin tässä matkalla karisi ulkonäölliset paineet, lähinnä se, miltä oman naaman pitäisi näyttää tai miten minun pitäisi pukeutua. Tänä päivänä minua ei häiritse, vaikka unohtaisin meikata, lähtisin verkkareissa kauppaan, saati se, mitä muut siitä ajattelevat.

Seuraavana opin hyväksymään oman habitukseni juuri sellaisena kuin se on, enkä tavoitellut enää kireämpää kroppaa, läpi vuoden näkyvää sikspäkkiä, lopetin ajattelemasta, että vaikka teen tällaista työtä, ei se tarkoita sitä, että minun pitäisi olla siksi superkireässä kunnossa, jotta olisin uskottava. Pääasia on, että itse tiedän eläväni, kuten opetan. Ja tänä päivänä ruokailuni ja varsinkin oma päänsisäinen suhtautumiseni ravintoa kohtaan on terveempi kuin vuosikausiin/kymmeniin.

Siitä seuraava askel oli asioiden hyväksymistä sellaisina kuin ne ovat. En tarkoita, että kaikki asiat pitäisi vaan hyväksyä ja jäädä jotenkin nöyristelemään niiden alle, mutta se, että hyväksyy maailman sellaisena, kuin se on, hyvine ja huonoine asioineen, osaa erottaa sen, mikä on vain toisen ihmisen mielipide asiasta, ilman että loukkaantuu itse ja seisoo kuitenkin vakaasti omien ajatustensa takana. Ei kuitenkaan niin, että ei olisi valmis muuttamaan mielipidettään, mutta uskaltaa silti olla omaa mieltään, ilman, että olisi huonompi, väärässä tmv. Uskaltaa olla oma itsensä ja tehdä omaa juttuaan, jonka tietää oikeaksi. Vaikka se ei ehkä olisikaan juuri se, mitä muut sinulta odottavat. Osata nähdä, että erilaisuus voikin olla vahvuus.

Nyt kun yritän vähemmän, olen onnellisempi, kuin koskaan. On vaikea selittää, mitä on tapahtunut. Jotain kuitenkin. On vapauttavaa huomata, että elämän onnellisuus ei tule ulkoisista asioista tai siitä, että saavuttaa jonkun toisen asettamia tavoitteita tai edes niitä omia, jotka eivät lopu koskaan. Onnellisuus ja tyytyväisyys tulee oikeasti sisältä. Todella syvältä sieltä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Jouluinen brunssi (kyllä, joulu on jo ovella)

Nyt en enää edes muista tarkalleen, mistä ajatus aikanaan lähti, taisi olla joku Viivin herkullinen ruokapostaus, johon kommentoitiin Annan kanssa molemmat tyyliin kelpaisi minullekin. Siitä sitten kehiteltiin idea brunssista, joka jo kertaalleen siirrettiin ja lopulta, kun päivä lyötiin lukkoon, valikoitui aiheeksi jouluinen brunssi, kun jouluhan tosiaan alkaa olla jo ihan nurkilla.

Aamulla nähtiin ensin meidän salilla ja tehtiin kehonhuoltoajatuksella päällä- ja käsilläseisontaa, ajatuksena, että voima tosiaan lähtisi sieltä keskivartalosta. kerroin tytöille muutamia tekniikkavinkkejä, joita opin viime viikonloppuna itse vastaavalla kurssilla ja jotka olivat aikamoisia ahaa-elämyksiä tähän käsilläseisontaprojektiini.


Tämän päällä- ja käsilläseisontasession/kehonhuollon jälkeen suunnistimme meille syömään (se paras osuus). Edellisenä päivänä oltiin tenavien kanssa kaiveltu joulukoristeita esiin ja jos nyt ei ihan tontut vielä takanreunalla istuneet, niin ei siitä kaukana oltu. Olen viime vuosina pikkuhiljaa lämmennyt ajatukselle, että kaiken ei tarvitse olla valkoista ja hopeaa jouluna ja ripaus punaistakin on päässyt joukkoon; tuikkuja, muutama astia ja koristeita.

Jokainen meistä oli tuonut jotain mukanaan brunssille, eli vähän nyyttäriperiaatteella mentiin. Saimme maistaa Annan herkullista smoothieta ja raakasuklaata, Viivin tekemään granolaa, aivan älyttömän hyvää kahvia, chiapuuroa, itsepuristettua (!) appelsiinimehua ja muffineja. Itse olin jo aiemmin tehnyt pakasteeseen raakakakkua ja kaapista kaivelin erilaisia jauhopusseja, joista teimme erilaisia lettuja hyvin luovilla resepteillä. Jääkaapissa oli vielä Mummin tekemiä luumu- ja päärynähilloja oman pihani puista. Niin ja muutamia kuiva- ja tuorehedelmiä. Aikamoinen kombo.


Itse tykkään ajatuksesta, että jokainen tuo jotain itselleen mieluista ja lisäksi voidaan puuhastella hetki keittiössä ja tehdä vielä yhdessä jotain. Tänään tehtiin siis kolmenlaisia lettuja erilaisista jauhoista, joista yksi oli jo aiemmin tekemäni resepti teff-jauhoista tekemistäni letuista.

Lisäksi teimme lettuja kvinoajauhoista ja kurpitsansiemenjauhoista. Koostumus kaikissa letuissa oli aivan täydellinen ja niitä oli helppo paistaa. Makuhan on maistajan suussa, mutta omat suosikkini löytyivät teff- ja kvinoajauhoista tehdyistä letuista. Kurpitsansiemenjauho on aivan mielettömän hyväntuoksuista, hieman pähkinäistä ja uskoisin, että se sopisi vielä paremmin suolaisiin lettuihin, esimerkiksi pinaattilettuihin tmv.

Letut kvinoajauhoista (jouluedition)
1 muna
2 rkl avokadoöljyä
3 dl mantelimaitoa
1 tl suolaa
2 tl piparkakkumaustetta

Kookosöljyä paistamiseen

Sekoita kaikki aineet keskenään, anna seisoa hetki ja paista lettuja kookosöljyllä rasvatulla pannulla.

Maistatin vielä iltapäivällä tenavilla näitä lettuja ja nuoremman suosikki löytyi kvinoajauhoista tehdyistä letuista ja vanhempi taas tykkäsi teff-jauhoista tehdyistä letuista. Kurpitsansiemenjauhoista aion vielä testata noita suolaisia lettuja, koska jauho itsessään on aivan loistava tuote mm. korkean proteiinipitoisuutensa vuoksi.

Sen lisäksi, että saimme maistaa aivan uskomattoman hyviä herkkuja, tulimme toki jutelleeksi kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kautta rantain selvisi mm. että Annan mieshän tuntee siskoni miehen. Kuinka pieni maailma joskus onkaan. Tai keskustelut siitä, mikä esimerkiksi liikkumisessa on tärkeää ja itselle mielekästä. Ja ne monet muut aiheet.

Tällaiset hetket ystävien (ja hyvin samanhenkisten sellaisten) kanssa ovat kyllä voimaannuttavia ja antavat mukavaa energiaa ja hymyn huulille koko päiväksi. Ja vaikka yhteisen ajan sopiminen ei aina niin helppoa olekaan, on se ehdottomasti sen arvoista. Suosittelen kaikille.


 Usko tai älä, mutta tämä kuva sisältää tuotesijoittelua


Onko sinulla kavereita/ystäviä/pieni porukka, joiden kanssa olisi mukava viettää/jo vietätte muutaman tunnin esimerkiksi aamupäivällä brunssin/lounaan tai vaikka illanvieton merkeissä? 

Kuvat: osa omiani, osa Viivin ottamia

torstai 26. marraskuuta 2015

Se oli taas kasvisruokapäivä

Se oli taas torstai ja kasvisruokapäivä. Tällä kertaa jätin suosiolla kaikki palkokasvit hieman taka-alalle ja keskityin puhtaasti kasviksiin. Läpi vuoden meiltä löytyy aina jääkaapista parsaa, bataattia ja porkkanoita, joten kaikki kauden sillä hetkellä tuoreena myytävät kasvikset ovat aina tervetulleita. Pakastevihanneksissakaan ei toki vikaa ole, mutta jostain syystä niitä aika harvoin tulen ostaneeksi.

Tämän hetken suosikkini on myskikurpitsa, josta tein pohjan tämän päivän keitolle. Mukaan pääsi myös bataatti ja muutama peruna. Mausteeksi suolaa, nestemäistä luomukasvisfondia ja pari ruokalusikallista kookosmannaa. Myskikurpitsan paloittelin, päälle oliiviöljyä ja laitoin uuniin 180 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi, jotta kurpitsa pehmenisi ja kuoret olisi helppo irroittaa. Myskikurpitsa on siitä monikäyttöinen, että siemenetkin voi ottaa talteen. Itse tykkään paahtaa niitä hetken pannulla ja lisätä vähän suolaa mukaan. Menee sellaisinaan tai vaikka keiton päälle ripoteltuna fetajuuston kanssa, kuten itse tänään tein. Bataatin ja perunan kuorin, paloittelin ja keitin kattilassa.


Lisäksi testasin ensimmäistä kertaa riisipaperia ja sen näköisiä olivat lopputuotteetkin, hah hah. Näissäkin on varmaan joku hieno käärimistekniikka, jota en selvittänyt ennenkuin aloitin. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan älyttömän hyviä alkupaloja. Riisipaperin sisään käärin porkkana-, kurkku- ja avokadosuikaleita. Kastikkeeksi soijakastikepohjainen seos, jonka ohjeen löysin kirjasta Vege - herkullista kasvisruokaa. Tämä oli sen verran hyvä kastike, jonka muistan myös seuraavalla kerralla sushia tehdessäni. Mulla on vaan ihan pieni epäilys, että muistikohan ystäväni, joka kastikkeen sekoitti, lisätä myös noita seesaminsiemeniä mukaan...

Seesamikastike
1 pieni valkosipulinkynsi
½ punainen chili
1 dl vähäsuolaista soijakastiketta
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl hunajaa

Hienonna valkosipuli ja chili, Yhdistä kaikki aineet keskenään.


Jokaisena torstaina, kun näitä kasvisruokapäiviä olen pitänyt, olen suonut hetken ajatukselle, voisinko oikeasti kokeilla kasvisruokavaliota. Viimeeksi kasvisruokavaliota kokeillessani mietin kovasti, mistä saisin kaiken sen tarvitsemani proteiinin. Varsinkin, kun nuo kasviperäiset proteiinilähteet, kuten palkokasvit, eivät oikein vatsalleni sovi. Kananmunat, herajauheet (ja lisäksi muut kasviperäiset proteiinijauheet), fetajuusto; siinä olisivat oikeastaan suurimmat käyttämäni proteiininlähteet. Pärjäisinkö? Sitten mietin, että vaikka voimaharjoittelua painojen kanssa teenkin, en usko, ettenkö pystyisi saamaan tarpeeksi proteiinia myös kasvisruokavaliosta. Ehkä mietin tätä puolta liikaa. Ehkä sitä myös korostetaan liikaa, kun puhutaan kasvisruokavaliosta. Jään miettimään asiaa. Ja ottamaan lisää selvää.



tiistai 24. marraskuuta 2015

Menossa ja tulossa

Aika tuntuu juoksevan ihan hirveällä kiireellä nykyään. Päivät vain viuhuvat ohi ja välillä tuntuu, että yrittää vain pysyä kyydissä, niinkuin rodeoratsun selässä olisi. Joululahjaksi toivon teleporttauslaitetta ja ajanpysäytintä. 

Viime viikonloppuna oltiin viettämässä yrityksen johdon (hahhah) virkistäytymispäivää Långvikin kylpylässä. Tästä kuuluu iso kiitos meidän ihanille asiakkaille, jotka olivat ostaneet meille tämän reissun salin 1-vuotislahjaksi. Aika mieletön asiakaskunta meillä, eikö? Matkalla juteltiin työjuttuja ja vaikka vähän päätettiin, että kyllä ainakaan sitten töitä tehdä, niin aivan mieletön ideariihiän tuo reissu sitten loppujen lopuksi olikin. Nyt on ensi vuotta suunniteltu hyvinkin pitkälle ja kaikkea kivaa on muuten tiedossa. Ehkä vähän salamyhkäistä...


Lauantai-iltana palattiin siis kotiin ja sunnuntai olikin jo täysi työpäivä. Tosin työpäivään kuului myös ihanan joogaopettajan Hanne Sydänmaan salillamme pitämä päällä- ja käsilläseisonnan kurssi, jossa keskityttiin tekniikoihin ja kyllä jäi taas takataskuun paljon harjoiteltavaa. Tulossa siis taas tuskailuja käsilläseisonnan vaikeudesta varmasti tännekin. Vaikeaa se tosiaan on, mutta onneksi suunta on kuitenkin koko ajan eteenpäin.

Työpäivän päätteeksi tein vielä Fight Gone Bad -wodin ja hetken joutui ottamaan lattialla lukua, että jaksoi taapertaa vielä kotiinkin. Ihana treeni kuitenkin. Näin jälkikäteen.

Ja loppuun vielä salamyhkäisyyden verhon raottelua:

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Treeniä, treeniä, treeniä, lepoa ja sama uudestaan

Täällä blogissa on tullut viime aikoina kirjoiteltua aika paljon muusta, kuin treenaamisesta, mutta se ei toki tarkoita sitä, ettenkö olisi treenannut. Itseasiassa olen ja hyvinkin mukavalla temmolla. Alan päästä treenirytmiin, kun vain pää hyväksyy sen, että jos haluan pysyä haluamassani treenirytmissä, en voi vetää jokaista treeniä täysillä otsasuoni pullollaan, vaan treenit täytyy mitoittaa sopiviksi. Ja tuo sopiva onkin se suurin haasteeni.

Olen vuosikausia tottunut treenaamaan "vähän yli" ja treeni oli hyvä vain jos se tuntui kuolemalta. Nuorempana kroppa kuitenkin palautui paremmin ja tällaisia treenejä pystyi tekemään monta kertaa viikossa. Nyt kuitenkin tuon ylikunnosta toipumisen jälkeen kroppa on hieman herkempi ja nöyrästi olen joutunut vähentämään treenipainoja ja intensiteettiä.

 Vähän puoltaa vasemmalle ;)

Ja siinä jos missä onkin ollut se haaste. Osata mitoittaa omat treenit juuri minulle sopiviksi. Skaalata, kuunnella kroppaa, osata kuitenkin vetää välillä sopivasti yli. Kuitenkin niin, että palaudun normaalisti, en vedä yli niin, että tulisin kipeäksi (flunssa tmv.). Ja suurimman haasteen tässä tuo pääkoppa. Kroppahan jaksaisi treenata juuri siinä treenitilanteessa vaikka kuinka kovaa, mutta se, että osaa treenin aikana jo säädellä vauhtia ja vastusta oikeaksi, on haaste.

Tätä olen harjoitellut ns. uudestaan ja pitkään treenasin treenejä niin, että esimerkiksi aikaa vastaan treenattavissa harjoitteissa en laittanut edes kelloa päälle, jotta en vetäisi vahingossakaan yli, vaan suoritin treenin kaikessa "rauhassa" mahdollisimman nopeasti, mutta ilman hätäilyä. Ja näinhän se kuuluisi tehdä, vaikka kello päällä olisikin. Itse olen kuitenkin niin kilpailuhenkinen, että jos päätän mielessäni itselleni jonkun tavoiteajan tai jos kelloa katsoessani tuntuu, että nyt tähän menee liian kauan, niin vedän itsestäni irti turbokortin, pääsen tavoitteeseeni, mutta kärsin siitä seuraavat päivät, kun olen edellisestä treenistä niin kipeä ja väsynyt, että seuraavien päivien treenaaminen menee todella puolilla tehoilla.

Ja kieltämättä se vain on vaikea myöntää, että nelikymppisenä treenaaminen ei ole enää sama juttu, kuin parikymppisenä. Pää ei vain meinaa tulla perässä. Tästä syystä olen treenaillut pääsääntöisesti yksinäni ja opetellut hyväksymään tämän päivän realiteetit omassa päässäni. Heikkouksien myöntäminen on kuitenkin vahvuutta. Vaikeaa, sanon minä.

Ja levon merkitys senkuin kasvaa, kun ikää tulee lisää. Monesti tuntuu, että lepopäivänäkin pystyisi treenaamaan, mutta nyt, kun olen pitänyt tiukasti kiinni lepopäivistä, huomaan, että treenitkin kulkevat paremmin ja ylilyöntejä ei tule niin paljon.

Lepopäivät kohdallani ovat kehonhuoltoa, venyttelyä, joogaa tai pelkkiä erilaisia jooga-asentoja, jotka voivat hieman kuormittaa kroppaa, mutta pääsääntöisesti kuitenkin venyttävät.
On tämä nelikymppisen kroppa onneksi ihan tasaisesti toimiva peli, jonka saa pidettyä kyllä kunnossa, kun antaa sen toimia nimenomaan sitä tasaista vauhtia ja muistaa treenien lisäksi hoitaa sitä säännöllisellä levolla ja mahdollisimman järkevällä ravinnolla. Oletko sinä huomannut saman?


perjantai 20. marraskuuta 2015

Kasvisruokapäivän pikaruokaa

Keskiviikkona iltayhdeksältä töiden jälkeen ryntäsin kauppaan ja mietin ilman mitään ajatusta, että mitä ihmettä mä torstaiselle kasvisruokapäivälle oikein väsään. Kunnes silmiin osui texmex-hylly. Mikä onkaan helpompaa ja nopeampaa, kuitenkin suht terveellistä pikaruokaa kuin tortillat? "Jauhelihaksi" vielä soijarouhetta ja muut tykötarpeet, niin ruokahan on vartissa (alle) valmista.


Soijarouheet laitoin likoamaan kiehautettuun veteen aamulla ja takaisin töistä tullessani paistoin ne pannulla pilkotun sipulin ja valmiin tacomausteseoksen kanssa. Tortillathan on siitä näppäriä, että sinne väliin voi laittaa mitä vaan. Olen joskus tehnyt itse noita tortillalättyjäkin ja salsaa, mutta tällä kertaa kaupanversiot saivat kelvata. Itse tehtynä ovat muuten aivan tosi paljon parempia.
Tässä kasvisruokapäivässä ei ole oikeastaan muuta "vikaa" kuin se, että vatsa ei meinaa kestää noita palkokasveja. Näille täytyy keksiä jatkossa jotain muita vaihtoehtoja, vaikka hyviä proteiininlähteitä muuten tuolla kasvipuolella olisivatkin.

Ja torstailounaaseen kuuluu aina tietenkin jälkkäri. Tällä kertaa tein aivan fiilispohjalta jäätelöä, kun pakkasessa oli pakastettuja banaaninpaloja ja ystävä toi mukanaan taateleita. Ja oikeasti, en muista, milloin olisin syönyt noin hyvää jäätelöä. Aivan mieletön maku!

Jäätelö (maidoton)
2-3 banaania pakkasesta
3 isoa ruokalusikallista kookosmannaa
½ tl vaniljajauhetta
n. 3 rkl sitruunamehua
7 taatelia
1 rkl chian siemeniä

Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa ja nosta hetkeksi pakkaseen niin, että jäätelö hyytyy, mutta ei mene aivan kovaksi. 



tiistai 17. marraskuuta 2015

Ilmajoogaa ja erilaiset pikkujoulut

Jos viikonloppuna tuli mietittyä syntyjä syviä sekä elämästä ja kuolemasta, sisälsi viikonloppu myös paljon mukaviakin juttuja. Lauantaiaamuksi olin järjestänyt asiakkailleni tutustumisen ilmasyvävenyttelyyn ja vierestä sain seurata ihan huikeita itsensä ylittämisiä ja ilmeitä, jotka vaihtelivat pienestä epävarmuudesta onnistumisen aiheuttamiin hymyihin. Ja taisipa joku huudahtaakin, että "Terhi tule ottamaan kuva, muuten kukaan ei usko, että tein tämän." Ja itsestäni oli ihan mahtavaa huomata, että kun järjestää tällaisia tapahtumia, rohkaisee se monia kokeilemaan lajeja, joita ei muuten tulisi ainakaan yksin tulisi kokeiltua. Näitä aion järjestää jatkossakin.

Sinänsä hauska sattuma oli se, että samana päivänä myös minulla oli mahdollisuus päästä kokeilemaan taas noita liinoja; ei tosin täällä kotikaupungissa, vaan Helsingissä ja tällä kertaa kyseessä oli AirYoga, jonka ihana Aino oli meille järjestänyt. Itsehän olen siis kerran päässyt kokeilemaan ilmasyvävenyttelyä ja ajattelin, että tämä AirYoga onkin mukava uusi tuttavuus. Tunnit eivät itseasiassa kovinkaan radikaalisti poikkea toisistaan, mutta nautin niin paljon taas tästä järjestetystä mahdollisuudesta antaa liinan viedä ja minun roikkua mukana. Olen entistä vakaammin sitä mieltä, että joulupukki saa tuoda minulle oman liinan. Olen jo meidän saliltakin katsonut sille paikan valmiiksi. 


Ja se tarina, miten ylipäätään päädyin Helsinkiin AirYogaamaan ja siitä vielä jatkoin matkaani Foodinin järjestämiin pikkujouluihin, alkoi joku aika sitten, kun otin yhteyttä Ainoon, ja ehdotin yhteistyötä sekä täällä blogin puolella ja muutenkin. Kuten varmasti tätä blogia seuranneet tietävät, niin täällä ei turhaan vilku yhteistyöjuttuja yhden jos toisen yrityksen kanssa, koska itse olen hyvin tarkka siitä, mitä teen ja kenen kanssa. Minulle tämä blogi on kuitenkin pääsääntöisesti paikka, jossa kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa ja enintään koen tämän blogin tietynlaisena portfoliona itsestäni. Täältä on kuitenkin helppo lueskella ajatuksiani ja monet asiakkaani ovatkin näitä juttuja lukeneet, ennenkuin ovat ottaneet minuun yhteyttä.

No mutta siis. Nyt ollaan sitten ideoitu yhdessä kaikenlaisia juttuja, joista tulen tulevaisuudessa kertomaan ihan varmasti täällä bloginkin puolella ja voitte vaan uskoa, että olen innoissani. Tämän yrityksen ideologia ja toimintamalli ovat sitä, jolle peukutan ihan kympillä.


Ilmajoogan jälkeen ajeltiin siis Foodinin pikkujouluihin ja pääsimme askartelemaan illan aikana erilaisia raakasuklaita hyvinkin luovalla kädellä. Itse ihastuin muutamiin tuotteisiin, jotka sopivat hyvin suklaan joukkoon, kuten erilaiset steviatipat ja Acerola-jauhe. Ja oletko muuten ehtinyt maistaa jo kookosmannaa? Itselläni on purkki keittiön pöydänkulmalla, jonka hankin ehkä kuukausi sitten ja vaatii aika tiukkaa itsekuria, että lusikka ei eksyisi purnukkaan ja sitä suuhun turhan montaa kertaa päivässä. Olkoon kuinka terveellistä tahansa, veikkaan, että puoli kiloa tuotakin päivässä on liikaa ;)


Sen lisäksi, että väkertelimme erilaisia suklaita, joita muuten tuli PALJON, teimme myös raakakakkua, jonka ainakin maun puolesta luokittelisin kinuskiseksi ja ripauksen jouluiseksi. Tätä kakkua tulee löytymään ainakin meidän joulupöydästä. Itse nappasin (ihan luvalla) palan kakkua mukaani, jonka nautiskelin seuraavana päivänä kotona kahvin kanssa ja maku oli vieläkin parempi, kun se oli jantunut seuraavaan päivään.


Illan aikana Foodinin omistaja Lasse kertoi meille yrityksen toiminnasta ja itse nostan hattua yrityksen eettisille ajatusmalleille, jossa sen lisäksi, että laatu meille kuluttajille pidetään korkeana, otetaan huomioon myös viljelijöiden olot ja vaikutus heidän elämäänsä. Tarkoituksena on turvata viljelijöiden ja heidän perheidensä hyvinvointi sopimuksilla, jotka takaavat viljelijöille vakaan pohjan toiminnalle.

Tämän lisäksi arvostan sitä, että yritys myös ihan oikeasti vierailee viljelijöiden ja toimittajien luona. Itseäni kiinnosti suuresti (hortonomi kun olen) viljeltävien kasvien olot ja se monimuotoisuus, jonka Lasse näillä matkoillaan pääsee näkemään. Itse aikanaan ympäri Eurooppaa kasvien perässä viljelmillä, pelloilla ja erilaisilla messuilla kiertäneenä kuuntelin mielenkiinnolla juttuja eri kasveista, lajikkeista, viljelypaikoista ja niiden vaikutuksista tuotteen makuun. Vaikka kasvit eroavatkin toisistaan, on tietyillä lajeilla kuitenkin samoja piirteitä keskenään; mitkä asiat vaikuttavat tuotteen kypsymiseen, miten sato korjataan, kuinka se käsitellään, mitkä seikat vaikuttavat siihen, että laatu pysyy hyvänä. Lisäksi oli mielenkiintoista kuunnella myös erilaisista viljelytavoista, kuten siitä, kuinka yhdellä alueella voitiin viljellä monia eri kasveja, jolloin alue hoiti tavallaan itse itseään luoden sinne sopivan mikroilmaston, eikä maakaan köyhdy, kun viljely on monimuotoista.


Mutta siis mm. näitä ja monia muita juttuja kuuntelimme illan aikana ja kotimatkalla Annan kanssa juteltiinkin suut vaahdoten ja inspiroituen aiheista sekä siitä, kuinka mukavaa on, kun järjestetään juuri tämäntyyppisiä tapaamisia. Näistä, jos joistain ne inspiraatiot lähtee.



maanantai 16. marraskuuta 2015

Olen vain hiljaa

Viikonloppu on pitänyt sisällään suuria tunteita laajassa skaalassa ja eilisiltana olo oli vähintään tyhjä. En muista, milloin olisin viimeeksi puhunut niin syviä asioita kuolemasta, kuin mitä viikonloppuna tuli useampaankin otteeseen keskusteltua. 

Näiden keskustelujen lisäksi herään jostain syystä lauantaiaamuna kello neljä, en saa unta ja satun vilkaisemaan puhelinta. Uutiset Pariisin tapahtumista hieroutuvat vasten kasvojani ja sen jälkeen nukkuminen on vielä vaikeampaa. Itselleni nämä asiat ovat liian suuria, jotta pystyisin niitä käsittämään. En tiedä, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Olla pahoillaan. Ottaa osaa.

Olen huono ottamaan osaa. Kuullessani suru-uutisen, mieleni tekisi poistua paikalta, olla hiljaa. Ilo on helppo ottaa vastaan ja elää mukana, mutta suru on jotain niin raskasta. Ja kun jokaisella on niin erilainen tapa suhtautua suruun. Itse lamaannun. Olen vain hiljaa. En tarkoita, etten välittäisi, mutta en tiedä, kuinka olla läsnä kenenkin surussa. Itse vastaavassa tilanteessa vetäydyn omaan hiljaisuuteeni, käyn surun läpi yksin, haluan selvitä siitä itse ja keskustelen aiheesta myöhemmin. Joku muu kuitenkin toimii toisin.

Viikonloppuna olen keskustellut kahden ystäväni kanssa läheisten kuolemasta. Näihin kertomuksiin on helppo ottaa osaa ja kokea, kuinka pahalta se tuntuu. Mutta kun maailmalla, jossain kaukana, tapahtuu jotain noin suurta surua, minun on vaikea suhteuttaa sitä tunnetta. En ole kylmä ihminen, mutta en myöskään pysty tuntemaan maailmantuskaa. Ajatus siitä, että joku haluaa vahingoittaa toisia noin julmalla tavalla, menee oman ymmärrykseni yli niin lujaa, että en osaa olla kuin hiljaa.


Mietin, miksi maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat tehdä pahaa toiselle? Ymmärrän, että kuolema tulee vastaan meille kaikille ja aina voi sattua ja tapahtua kaikenlaisia onnettomuuksia, mutta se, että joku haluaa vahingoittaa toista pelon kautta, on käsittämätöntä.

Olisiko tämä maailma jotenkin liian helppo paikka elää, jos täällä ei tarvitsisi pelätä toista ihmistä? Loppupeleissä et voi koskaan tietää, kuka on hyvä ja kuka paha. Siitä olen kuitenkin varma, että kukaan meistä ei synny pahaksi. Elämä muokkaa meistä syystä tai toisesta sellaisiksi. Ymmärrän, että elämään kuuluu hyvät ja huonot hetket, mutta pelkoa en ole vielä ymmärtänyt. Miksi sitä täytyy tuntea?

Itse pelkään monia asioita ja olen arka mm. liikkumaan yksin pimeässä. Säikähdän helposti. Olen varovainen. Silti minäkin voin kohdata tilanteen, jossa koen pelkoa. Pelkoa toista ihmistä kohtaan. Vaikka kulkiessani lauantaiaamuna Kouvolan kävelykadun läpi ja katsellessani sitä tyhjyyttä, mietin, että eivät kai ne tänne ehkä seuraavaksi iske, eihän täällä ole edes ketään, en voinut välttyä siltä ajatukselta, että miksi ei. Pelon ilmapiirin luominen ei tarvitse isoja kaupunkeja tai ihmismassoja. Yksi ihminen voi halutessaan saada niin paljon pahaa aikaiseksi.

Minusta se on väärin, joutua pelkäämään. Tässä maailmassa on jo tarpeeksi paljon asioita, joiden vuoksi kokee surua ja pahaa mieltä. Mutta pelko, jonka toinen ihminen aiheuttaa toiselle, menee ymmärrykseni yli. Jos tämän tapahtuman jälkeen en pysty muuta tekemään, voin ainakin yrittää tehdä enemmän hyvää. Rakastaa.
Pysähdyitkö sinä miettimään näitä asioita?

Kuvat: Viivi Mänttäri

perjantai 13. marraskuuta 2015

Kasvisruokapäivän hampurilaiset

Melkein, mutta onneksi vain melkein tekisi mieleni aloittaa tämä juttu näillä sanoilla:
Aamu neljä eikä väsytä,
laita vielä yksi homma hoitoon.
Hei mä täällä, mul on kiire mut ei se mitään kun ei mulla oo stressii
Kato mua tarkkaan
Silmät pistä ne reippaasti kiinni
Pää kuuntele paremmin sun kroppaa
Heiluta silmäpusseja puolelta toiselle vaan kuka vaan kuka vaan tämän ossaa
ja niin edespäin.

Ja kyllä, olen myös kuunnellut viime aikoina nuoremman neidin toimesta hyvin paljon Antti Tuiskun tuotantoa. Ollaan myös opeteltu nuoremman kanssa tuo Keinutaan-kappaleen tanssi, vanhemman neidin pyöritellessä silmiään omg-tyyliin ja todetessa, että ette muuten todellakaan tanssi tuota, kun mun kaverit tulee kylään. Luvattiin nuoremman kanssa olla ihan varmasti eteisessä vastassa täysillä muuveilla Antin soidessa taustalla. Jotenkin minulla on fiilis, että meidän lapsista ei kasva ihan täysipainoisia ;).

Sen lisäksi, että olen tehnyt töitä ja ruokavalioita ja liikuntasuunnitelmia ja treeniohjelmia (joista vieläkin muutama on tekemättä) ja tanssinut Antti Tuiskua, olen fiilistellyt myös varmasti tästä eteenpäin joka viikko tulevaa kasvisruokapäivää.

Tällä viikolla kasvisruokapäivä oli eilen ja kuten edelliselläkin viikolla, kutsuin ystäväni meille syömään. Kasvisruokakirjoja selaillessani tuli valinnan vaikeus ja nyt pienet post it-lappuset koristavat kirjojen sivuja. Tällä kertaa kuitenkin päätin valmistaa kasvispihvejä, joista tuli pihvit hampurilaisten väliin. Lisäksi tein bataattiranskiksia uunissa ja tuo kuvassa oleva kaalisalaatti oli aivan huippuhyvä lisuke. Sämpylät hampurilaisissa oli gluteenittomia ja pakastealtaasta ostettuja, valmiiksi paistettuja. Ja sopivat tuohon tarkoitukseen loistavasti.

Ruoan yritin tehdä ohjeen mukaan, mutta ihan ei mennyt puikkoihin kauppareissu kovassa kiireessä. Ostamatta jäi osa raaka-aineista, kuten gruyerejuusto ja ohjeen valkokaali ja punasipulikin tuli hätäpäissään valittua alla olevan kuvan mukaan.


Mutta ei se mitään. Kaalisalaatti oli oikein hyvää silti ja pihveihin lisäsin tuon gruyerejuuston tilalle raejuustoa ja sekoitin mukaan teff-jauhoja sekä yhden ylimääräisen kananmunan, jotta sain pihveistä paistettua pihvin näköisiä. Maku oli todella hyvä ja näitä teen jonkinlaisena variaationa toistekin.

Bataattiranskalaiset on superhelppoja valmistaa. Bataatti kuoritaan ja paloitellaan, lisätään joukkoon öljyä, paistetaan uunissa n. 30 min 210 asteessa ja kun otetaan uunista, lisätään suola.

Olen nyt vähän hurahtanut tähän kasvisruokajuttuun ja tänään käydessäni nuoremman tenavan kanssa kirjastossa mukaan tarttui mm. nämä kasvisruoka-/-herkku-kirjat. Ehkä minulla on kohta kaksi kasvisruokapäivää viikossa.