sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Jaksaa, jaksaa. Ja aina ei vaan jaksa.


Lomalta palattuani kalenteri kertoi, että seuraavat kolme viikkoa tulevat olemaan todella kiireiset. Kiire on ihan jees, jos se on hetkittäistä, mutta eletyt vuodet ovat pitäneet huolta siitä, että en halua enää takaisin stressin ja jatkuvan kiireen ja suorittamisen pariin. Kaksi lievää burnoutia, ylikunto, pitkiä putkia liian vähillä yöunilla, jatkuvaa suorittamista ja tunnetta siitä, että ei ole riittävä. Uh, ei kiitos.
 
Kolme viikkoa olen siis painanut aikamoisella minuuttiaikataululla. Tästähän ei voi toki syyttää kuin itseään, mutta omaa kalenteria täyttäessään aina ajattelee, että kyllä mä tän handlaan. Ei tää nyt niin paha rasti ole. Kroppa on onneksi tänä päivänä päätäni paljon tarkempi näissä asioissa ja pistää entistä herkemmin stopin oman pään hölmöilylle. Tämän viikon maanantaina jo mietin, että ei ole enää montaa päivää, kyllä mä vielä muutaman päivän jaksan, sitten helpottaa. Ja juuri kun maaliviiva alkoi häämöttämään ja luulin selvinneeni, tuli kropan vastaisku, eli kuume. Ja jos jotain olen kokemuksesta oppinut, niin kuumeisena ei pidä töihin lähtemän.
 
Toisaaltaan olen ihan tyytyväinen, että oma kroppa reagoi näin, vaikka se tarkoittaakin yhden menetetyn työpäivän siirtämistä tulevaisuuteen. Ennen muistan pitkien uuvuttavien työputkien jälkeen, kun loma vihdoin alkoi, tulleeni sairaaksi varmasti joka kerta. En tiedä, onko kyse iän mukana tuomasta stopista vai siitä, että oma pää ei enää paina niin paljoa kropan edellä, kuin aikaisemmin. Suorittaja minussa on vähentynyt. Hyvä niin. 

 

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Blogin seuraamisesta

Hei tulipa tässä iltavilakoilla (hah hah, kello on kaksi yöllä ja aamulla ei varmasti nukuta) mieleen nyt kun tuo blogilista.fi lopettaa toimintansa ja kuitenkin aika moni löytää sitäkin kautta tänne blogiini, niin tässä olisi vaihtoehtoja, joiden avulla tätä blogia voi halutessaan seurata:

Bloglovin <- klik klik. Tähän ihastuin heti ensi silmäyksellä. Simppeli käyttää ja näppärä "apuväline",  jos tykkää seurailla erilaisia blogeja.

 



Facebook Facesivuilleni päivitän blogin heti, kun olen julkaissut uuden päivityksen, jolloin uusin päivitys näkyy aina facen uutisvirrassa.

Instagram Koodaamalla hakusanalla itsensä @terhisn sivuille ja tykkäämällä Instassa pääsee seurailemaan ehkä kaikkein reaaliaikaisinta jorinaa kuvineen päivineen. Itse olen tuohon Instagramiin aivan koukussa ja se on tällä hetkellä ehkä se aktiivisin kanava, jota päivittelen. Eikä siinä vielä kaikki. Jos Instagramissasi on tilaa, niin voihan sitä käydä tykkäämässä myös meidän tiimin sivuista @ptteamfit ja myös meidän CrossFit-sali on siirtynyt insta-aikaan @crossfitkuusankoski. Jee!



Ja hei, onko vähän vaikea keksiä tällaiseen päivitykseen otsikkoa? "Seuraa mua" (ehkä vähän tyrkkyä vaikka salaa toivonkin sitä) "Saa tykätä" (vielä epätoivoisempaa) "Näin seuraat minua" (menee jo vähän pelottavan puolelle). "Blogin seuraamisesta" (juuri sopivan tylsä, jesh!)

torstai 14. toukokuuta 2015

Treenin pienet apuvälineet, vol. 1

Varmasti joka lajissa on niitä treenien pieniä apureita, joiden avulla treeni kulkee hieman paremmin. Itselläni on ihan mukava repertuaari erilaisia apureita eri treeneihin, joita käytän tarvittaessa.
 
Ensimmäiset treenien apuvälineet, jotka muistan, olivat ehkä 15 vuotta sitten hankkimani vetoremmit, joita tykkäsin käyttää tietyissä vetävissä liikkeissä, kun käsivarsien voima ei enää riittänyt tai magnesiumämpäriä ei ollut lähellä.
 
Vetoremmeistä toinen kuitenkin meni häviämään tuossa kevättalvella ja koska vaihtoehtoina oli joko uusien hankkiminen tai toisen käden poistaminen, päätin sitten investoida vähän toisenlaisiin vetoremmeihin, eli versa gripseihin. Olen yleensä aika jyyrä, kun puhutaan kaikennäköisistä uutuusvempeleistä. Hyvin skeptisesti katselen vierestä vähän hymähdellen, kun joku esittelee jotain uutta ja innovatiivista vekotinta. Tosin 95 % näistä kerroista joudun perumaan hymähtelyni ja pikkuhiljaa olenkin oppinut, että ehkä kuitenkin kannattaa antaa mahdollisuus näille uusille jutuille, ennen kuin täysin teilaa ne.

Sivusta olen seurannut pitkään myös tätä versagrips/taffer-härpäkkeiden esiinmarssia ja kerta toisensa jälkeen kaivelin laukusta ylpeänä vetoremmit, kunnes toinen mokoma sitten pääsi hukkumaan ja ostin jossain mielenhäiriössä itselleni nuo versat.
Ja olivat muuten rakkautta ensi testauksella. Nämä ovat kyllä aivan ehdottomat selkätreeneissä ja joskus kaivelen ne myös esiin tehdessäni maastavedoissa vähän pidempiä sarjoja. Suoriin leuanvetoihinkin ne sopivat, joskin niitä suht harvoin tulen siinä käyttäneeksi. Mutta salilla treenatessani selkää ne ovat aivan must. Tuntuma selän lihaksiin on taattu, kun kaikki voima ei mene puristamiseen, vaan liikkeen saa ohjattua suoraan oikeaan kohteeseen. Ja vaikka olinkin mielestäni 15 vuoden kokemuksella aika pro laittamaan vetoremmejä tankojen ja kahvojen ympärille, niin kyllähän nämä versat vain ovat vieläkin näppärämmät.
Näissä versoissa ei syletä kyllä mikään muu kuin hinta. Jälkikäteen sain kyllä kuulla, että kotimaiset vastaavat Tafferit olisivat olleet hieman edullisemmat. Toki olisin mielelläni tukenut kotimaista yritystä, mutta vähän myöhäistähän tuo oli siinä kohtaa, kun olin nuo versat jo hankkinut. Ainakin vetoremmeihin verrattuna nämä saavat kyllä luvan olla loppuelämän kestävät apurit ja mielelläni jätän ne vielä lapsillenikin perinnöksi. Toivottavasti niille ei tule näistä riitaa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kylmä keskiviikko, sadetta ja harmaata...

Onneksi en kuitenkaan tuijota keittiön ikkunasta tunteja, vaan päivä on ollut täynnä touhua. Tämä kappale (olisko Neon 2??) on vain soinut tämän harmauden mukana päässäni jo pari päivää. Ihanaa ;).
 
Ja ihan ensimmäiseksi mä pahoittelen tuota jatkuvaa sadetta, joka taitaa olla vähän mun syy, koska me saatiin juuri laitettua terassi kesäkuntoon, niin sen jälkeen onkin sitten satanut lähes taukoamatta. Veikkaan, että se sade johtuu juuri tuosta.
 
Aiheeseen liittyen tänään tuli tarhan pihalla vastaan poika, jolla oli näinkin harmaana aamuna kuin tämä aamu, yllään aurinkolasit. Ja näinhän se loppupeleissä on, eli asenne ratkaisee.
 
Tänään muutaman työtunnin jälkeen oli aikaa omillekin treeneille. Vuorossa oli kyykkyjä ja mavea. Kyykyt eivät ole se vahvin puoleni ja noiden selkä/polvijuttujen vuoksi olen oikeastaan loppupeleissä aika tyytyväinen, että tangon päistä löytyy edes jonkinlaisia lisäpainoja.
 
Maastaveto taas kehittyy tasaiseen tahtiin ja tänään tein kasin sarjoja 5 kertaa.

Ja tänään taas pohdin, että mihin aika aina katoaa treenatessa? Tunti hujahtaa silmänräpäyksessä, vaikka sarjatauot eivät veny, eikä liikkeitäkään ole kovin montaa. Sama koskee myös peruspunttailua; tuntuu, että laitteesta toiseen saa melkein juosta, jotta saa sen kaiken tehtyä, mitä haluaisi. Silti olisi niin mukava, kun olisi aikaa, eikä tarvitsisi treenatessa katsoa kelloa. Aerobisissa tai intervallitreeneissä tämä ei niinkään ole ongelma, mutta voima- ja tekniikkatreeneissä, sekä joogassa aika vain katoaa.
Joogasta puheenollen, tänään kävin punttitreenin lisäksi piiiitkästä aikaa myös joogasalilla tekemässä harjoituksen. Tähän pätee sama, kuin muuhunkin treenaamiseen kohdallani, eli vaikka yksinkin on kiva puuhastella, niin kyllä on mukavaa tehdä harjoitusta muidenkin kanssa.

Nyt, kun olen tehnyt harjoitusta säännöllisemmin, on mukava huomata pieniä kehitysaskeleita omassa harjoituksessa. Monet asanat alkavat pikkuhiljaa näyttää siltä, miltä niiden kuuluukin, muutamat taivutukset menevät jo hieman pidemmälle ja uskallus/varmuus muutamiin voimaliikkeisiin alkaa pikkuhiljaa kasvaa.

Lisäksi tuolla meidän joogasalilla käy aika huikean mukavaa porukkaa. Muistan aina, kun pitkän tauon jälkeen palasin takaisin joogan pariin, ja astuin sisälle joogasaliin. Odotin kohtaavani vain meditoivia ja kuiskailevia ihmisiä, joiden maailma on pelkästään tyyntä mielenrauhaa, mutta törmäsinkin iloisiin ja nauraviin ihmisiin, joihin paremmin tutustuessani olen löytänyt samanhenkisiä kanssatovereita, joiden kanssa voi jutella melkein mistä tahansa maan ja taivaan välillä. Tähän porukkaan mahtuu varmasti jokainen.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Treenaillen takaisin arkeen


Viime viikko mennä sujahti joko koneella tai salilla töitä tehden, mutta onneksi mukaan mahtui hieman aikaa myös treenaamiselle. Olen varmaan ääneenkin harmitellut, miten minulla on aivan liian vähän aikaa joogailulle. Itse tykkään tehdä joogan aina aamuisin, kun mieli on vielä tyhjä päivän menoista, mutta tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin valmis heräämään vaikka kuudelta aamulla.
 
Nyt retriitiltä palattuani vain päätin löytää aikaa joogailulle. Ja tadaa. Aika löytyi. 
 
Oliko vaikeaa? Ei. Kyse ei ole edes kummoisista muutoksista, vaan siitä, että pistää sen ajan löytäen. Olen jotenkin vierastanut ajatusta joogaamisesta meidän CrossFit-salilla, mutta menneellä viikolla sitä jo useammin tehneenä, voin sanoa, että vika oli enemmän pään sisässä, kuin salissa.

Retriitiltä jäi hyviä tekniikkavinkkejä mm. päälläseisontaan ja niitä koitan nyt harjoituksessani kehittää. Jos luulin osaavani tehdä päälläseisonnan, niin se olikin vasta taso 1. Ja veikkaan, että tasoja löytyy aina vain uusia ja uusia ja uusia.
Aloitin taas viime viikolla vähän tavoitteellisemman kyykkäilyn. Olen aloittanut ohjelman, jolla on siis tarkoitus saada kyykkyyn lisää voimaa. Olen tämän aloittanut jo kerran aikaisemmin, mutta tulin ensimmäisen viikon jälkeen kipeäksi, niin josko nyt sitten menisi putkeen tämä.

Joskus, kun polvi ei ole niin varma, kuin sen toivoisin olevan, lämmittelen oikein extrahuolella ja tuo alla olevan kuvan pallon hipaisu pakaroilla on aika mukava liike lämmittelyyn. Kun oikein rauhallisesti tulee ensin pallon päälle, pysyy siinä hetken ja nousee takaisin ylös muutamat kerrat ja sarjat, niin ei ole enää jalat kylmät.

Nyrkkeily kuuluu myös omiin viikottaisiin treeneihin. Kovin montaa kertaa en ehdi nyrkkeilyä treenata, mutta sen verran, että pysyy ote hommaan. Sparrailut haluaisin vielä lisätä omiin treeneihin, kun omat treenit ovat kuitenkin aika pitkälle säkin hakkaamista.
Vakavalla otteella, tietenkin ;)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Jopoilua ja tansseja

Alkoivathan ne pyöräilykelitkin.
 
Itse olen tykännyt aina pyöräilystä, sellaisesta paikasta toiseen hyötyliikuntapyöräilystä ja joskus nuorempana tykkäsinkin aloittaa pyöräilykauden jo huhtikuussa lumien ollessa vielä maassa, mutta teiden ollessa jo edes vähän sulana. Ja siitä ajasta on mm. muistona edelleen vajakkina toimiva polvi, kun n. 15 vuotta sitten rylläsin pyörällä oikein huolella. Sen seurauksena polvea on operoitu pariin otteeseen, eikä siitä ole tainnut oikein uudenveroista tulla.
 
No mutta, jotta ei nyt ihan katkeroiduttaisi menneisyydestä, niin tänä keväänä investoin itselleni uuden pyörän. Vanhassakaan ei toki mitään vikaa ole, vaikka onkin vuodelta -93. Mutta halusin retromuodikkaasti Jopon. Nyt kun nuorempikin tenava lähtee ensi syksynä kouluun ja taakse jäävät joka aamuiset päiväkotiin kuskailut, päätin jatkaa hyötyliikuntapyöräilyä. Ei siksi, ettenkö tulisi liikkuneeksi muutenkin tarpeeksi, vaan ihan vain siksi, että pidän siitä. Ja aina on vaihtoehtona auto, jos sattuukin vaikka satamaan ;). Sen verran sokerista saa olla.
 
 Tämän kuvan perusteella voisi tehdä päätelmän, että kaikilla on keltainen polkupyörä.

Tänään siis kelien ollessa kohdallaan pistin joululahjaksi saamani oranssin Fjällrävenin repun selkään ja polkaisin keltaiseen Jopoon vauhtia (mä olen NIIN syntynyt 70-luvulla ;)). Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eihän repun ergonomia saati pyörän ajettavuus ole aivan parasta A-luokkaa, mutta tämä on juuri nyt se juttu, mikä tekee minut iloiseksi. Iloinen retroilu ja hengaileva pyöräily.

Pyöräilin siis Studio Dance Pitin kevätnäytökseen katsomaan tanssillisesti taitavia ihmisiä lapsista jo hieman vanhempiin. Vähän oli kyllä mielestäni väärin, että kun menee nauttimaan tanssiesityksistä, niin sitten pitääkin siellä kyynelehtiä. Ja tämähän on siis oikeasti hyvä asia ja tarkoittaa sitä, että show oli erittäin onnistunut. Ensin kyynelehdittiin niille pikkuisille tanssijoiden aluille, olisikohan ikää ollut sen 4-5 vuotta ja sitten yhdessä ystävän kanssa sille ryhmälle, jossa hänen tyttärensä tanssi. Ja vielä kerran lopussa, kun porukkaa oli lavalla niin paljon, että kaikki eivät edes mahtuneet ja tunsin NIIN suurta ylpeyttä ystävästäni, joka on saanut tämän kaiken aikaiseksi ja tehnyt sen, mitä todella rakastaa. Hienoa Riksu! Rakkaudesta lajiin.

 
Ai niin, ja pyörän ostamisesta vielä. Ostoprosessi meni jotakuinkin näin:
 
Minä (soitan miehelle): Moi, mä olen Prismassa. Tulin ostamaan sitä leikkelettä, mutta mitä luulet, kun täällä on näitä keltaisia Jopoja, jos mä ostan tällaisenkin?
 
Mies: Joo, ookoo, ei kai siinä mitään.
 
Minä: No hyvä, sä voit sitten lähteä hakemaan tän, kun ei tää mun autoon mahdu. Niinku nyt. Ettei nää mee. Mä odottelen tässä. Joko sä lähdit?
 
Mies: Mä jotenkin arvasin, että tässä on joku juttu...
 
Minäkö malttamaton. En tiedä.
 
Aina on riski, että 8 keltaista Jopoa viedään käsistä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Jämäruokaa

Kun on reilun viikon pois, niin jopa perinteiset sunnuntaikokkailut, eli kaappien tyhjennystalkoot tuntuivat yllättävän mukavilta. Olen pyrkinyt siihen, että meillä käytäisiin kerta viikkoon ostamassa isot ostokset ruokakaupasta ja viikolla vain täydennettäisiin varastoja tarpeen vaatiessa. Näin ei mene oikeasti niin paljon rahaa ruokaan, kun turhat heräteostokset jäävät pois.
 
Sunnuntaisin minulla on ollut tapana käydä kaapit läpi (lähinnä jääkaappi) ja tehdä sinne jääneistä raaka-aineista erilaisia ruokia alkavaan viikkoon. Mikään ei ole turhempaa, kuin antaa ruuan mennä vanhaksi ja heittää se sitten pois.
 
Tällä kertaa viikolta oli jäänyt mm. bataattia, muutama peruna, porkkanoita, tuorejuustopaketti, paprika, tomaatteja ja banaaneja. Bataatista, perunasta ja porkkanasta + osasta tuorejuustoa oli helppo tehdä muusia, joka maistuu monen ruuan kanssa. Tomaateista ja paprikasta + tuorejuustosta, tomaattipyreestä, sipulista ja mausteista syntyi helposti tomaattikeittoa parille päivälle.

Ylikypsistä banaaneista olisi saanut vaikka banaaniproteiinileipää, jos olisin jaksanut tehdä, mutta nyt ne päätyivät aamupannariksi ja iltasmoothieksi. Loput voi laittaa vaikka pakkaseen.
Harrastaako kukaan muu tällaista? Omia suosikkejani ovat erilaiset kasvissosekeitot ja tuollaiset sekametelimuussit, joihin saa upotettua kaikki jääneet kasvikset iloisesti yhteen.

Hyppyrimäen portaat ovat aina lupaus kesästä

Tänään lähdettiin vähän ex tempore hyppyrimäen portaisiin ja vaikka olinkin vetovastuussa, niin mukavan hien ja sykkeenkohotuksen sain siinä minäkin.
 

Kuusi kierrosta ehdittiin mennä, joista muutama ensimmäinen kävellen ja loput juosten niin ylös, kuin vain jaksoi. Tämä oli oikein mukava korkkaus talven jälkeen rappusjuoksuihin. Saa nähdä, onko huomenna pohkeet kipeät, vaikka tämä ei itselleni niin koville ottanutkaan. Joskus saattaa vain sattua "vahinkoja" ja domssit saattavat yllättää vähän rankemmalla otteella.
En unohda koskaan sitä kertaa, kun muutama vuosi sitten käytiin Johannan kanssa rappusia juoksemassa, eikä kävelty kunnolla varmaan seuraavaan 4 päivään. Pohjekipua ei vaan unohda... No mutta, nämä täytyy taas ottaa ohjelmistoon sykkeitä nostaviksi juoksuiksi ja toivon, että kroppa kestää nämä. Viime vuonna tuli stoppi porrasjuoksuille, kun polvi, sekä alaselkä ottivat näistä juoksuista itseensä. Mutta nyt nekin on talven aikana huollettu kuntoon, niin josko nuo nyt kestäisivät. Ja sehän selviää vain juoksemalla :D.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Retriitin päätösjakso

Kerran vielä palataan Espanjaan (ainakin).

Lauantaina joogailtiin vielä aamuharjoitus, syötiin aamupala ja sitten olikin jo hyvä aika alkaa pakkailemaan tavaroita ja raahautumaan bussille. Vaikka toisaaltaan oli jo kiva ajatus lähteä kotiin, oli lähteminen silti hieman haikeaa. Paikka oli vain niin mieletön. En panisi pahakseni, jos joku päivä saisin tietää, että joku olisi halunnut jättää minulle perinnöksi tällaisen paikan. Saattaisin huolia ;)

Reissulta tarttui myös kodin ja pihan laittoon muutamia ideoita, joita jossain vaiheessa toteuttelen. Tuo rosoisuus ja kivestä rakentaminen viehättää minua jostain syystä.

No mutta, heipat oli kuitenkin sanottava ja hypättävä bussiin, joka vei meidät Gironaan. Sieltä hypättiin junaan ja matkattiin vielä kerran kohti Barcelonaa, jossa meillä oli päivä aikaa hengailla. Matkalaukut sai onneksi jätettyä rautatieaseman säilytykseen, ettei niitä tarvinnut koko päivää raahata mukana.

Ensimmäisenä suunnattiin syömään ja etsittiin käsiimme Grill Room, koska yksi meistä oli käynyt siellä aiemminkin, ja kehui kovasti ruokaa. Eikä suotta. Ruoka nimittäin oli hy-vää. Ja halpaa, ainakin Suomen hintatasoon tottuneelle. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos olet Barcelonaan menossa. Ravintola sijaitsee ihan kivenheiton päässä Ramblasista, eli pääkadusta.

Aikaa ravintolassa syöden, juoden ja höpötellen saatiin kulumaan oikein kivasti ja hetki jäi vielä aikaa hengailla kaupungillakin.
Lento lähti illalla vasta 22.45, joten lentokentälläkin ehdittiin kuluttaa hetki aikaa. Olin jotenkin laskenut sen varaan, että saisin nukuttua lentokoneessa sen verran, että kotiinajelu ei tuottaisi äärimmäistä tuskaa. Loppupeleissä kotimatka meni kuitenkin yllättävän kevyesti suhteessa siihen, että nukkuminen oli kuitenkin sarja erinäisiä pieniä torkahteluita.

Mutta aika kaunis auringonnousu saatiin vähän ennen Kouvolaan saapumista. Oli kieltämättä aika epätodellinen olo saapua kotiin aamulla 5.30 ja saada vastaan intopinkeänä hyppivä koira ja unenpöpperöinen lapsi, kun itse ei ollut vielä päässyt edes yöunille. Neljän tunnin yöunilla mentiin sitten sunnuntai. Hieman tokkurassa, mutta onnellinen siitä, että olin päässyt kotiin rakkaideni luo.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Retki vuorille

Eilen käytiin reilun parin tunnin kävelylenkillä ensin vuorenrinnettä ylös ja samaa reittiä alas. Tämä paikka on siitä ihana, että vaikka tämä onkin syrjässä muusta maailmasta, voi täällä olla joko yksin tai yhdessä ja tekemistä tai vain olemista ja siihen sopivia ympäristöjä riittää.

Reittejä muillekin kukkuloille täällä on, mutta valittiin nyt tuollainen inhimillinen mennä ylös ja tulla alas kohtuullisesa ajassa. Vaikka aikaa täällä tuntuu olevan, niin sitä saa myös kulumaan kaikenmoisiin aktiviteetteihin. Tai ihan vain joutenoloon.


Mukaan retkelle saatiin Tessa-koira, jolla on aika rautainen kunto 15-vuotiaaksi. Koira painoi hyvän matkaa edellä ja me tultiin perässä. Koiralle oli edes turha huudella mitään, kun ei tuo enää mitään kuullutkaan. Jalat toimivat silti senkin edestä.


Rinne oli tasaista nousua ja välillä kurkittiin puiden välistä maisemia.

Ylhäällä huilattiin hetki ja pitihän se parit päälläseisonnat taas kikkailla. Tuo päälläseisominen on jännä "laji", kun se tuntuu ensin niin vaikealta ja kun sen oppii, niin se onkin yllättävän helppoa. Mutta kauan siihen meni minullakin, että se sujui.




Näillä maisemat ja sen kauneuden jätän jonnekin syvään muistiin ja palaan tähän fiilikseen aina tarvittaessa.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Päivä raatona

Asia, jota varmasti kukaan ei toivo reissullensa, on ruokamyrkytys. En sitä toivonut minäkään, mutta voi sitä "onnen" hetkeä, kun otsalle alki kirvota kylmä hiki ja vessan kutsuhuuto oli VOIMAKAS. Olen elämäni aikana matkustanut monen monta kertaa ja en ole koskaan ollut kovin tarkka, onko juomassani jäitä, onko lautasellani raakoja kasviksia, salaattia, majoneesia tai missä muodossa jäätelöni syön. Ikinä ei ole käynyt mitään. Paitsi nyt.

Eilinen meni siis näppärästi tyhjenellessä ja onneksi kanssamatkustajani ovat paaaljon viisaampia kuin minä ja heidän laukuistaan löytyi maitohappobakteereita ja imodiumia, niin alkoi omakin olo pikkuhiljaa parantua. Kotona nämä eivät nyt maita kaada, vaikka hyvin ikäviä juttuja onkin, mutta reissussa todella tuntee jäävänsä asioista paitsi, kun makaa raatona paikallaan. Tosin tällä kertaa maisemat ja raatoilupaikka olivat kyllä aika mukavat, kun aurinko paistoi sopivasti katoksen läpi, lämmin tuuli puhalsi sopivasti, linnut sirkuttelivat, kanat kuopsuttelivat ja puiden lehdet humisivat. Niin, ja vessa oli kulman takana. Sinänsä ei siis mitään valitettavaa.


Välistä jäi tietenkin edellisen illan iltameditaatio, kun keskityin ihan toisen pään tyhjennysharjoituksiin. Myös seuraavan aamun joogaharjoitus oli poissuljettu, sekä ylimääräisenä ohjelmanumerona ollut vuorijooga. Niin, ja ne mantrat, joille mun piti antaa mahdollisuus. Ihan pikkuisen harmitti. No mutta. Minäpä luin eilisen aikana kirjan Taivaslaulu ja pohdin siinä maatessani elämän syvimpiä juttuja, kuten sitä, kuinka maailma olisi ankea paikka, jos ei olisi linnunlaulua.

Illemmalla olo alkoi onneksi jo normalisoitua ja pystyin syömään jo hieman muutakin, kuin päivän aikana närkkimiäni banaaneja ja suklaita. Ja vapun kunniaksi uskaltauduin ottamaan jopa lasin pohjallisen viiniä. Tällä kertaa ei kyllä laatu korvannut määrää, kun panostus viiniin oli huikeat 1,50/ litra. Ja tietenkin pahvipurkista.

Tänä aamuna totesin oloni olevan jo niin hyvä, että innoissani hyppäsin matolle ja aloin tehdä sarjaani. Ensimmäisten aurinkotervehdysten jälkeen alkoi päänsärky ja sen jälkeen huimaus, joka ei mennyt ohi, vaikka yritin jatkaa. Kerran olen aiemmin jättänyt harjoituksen kesken ja nyt piti tehdä se toisen kerran. Voimat eivät vain riitäneet. Kieltämättä harmitti aika rankasti, mutta onko tuo nyt järjellä ajateltuna mikään ihme, jos edellinen päivä on mennyt raatona maatessa. Eli otan rauhassa vielä tämän päivän.

Ja jos jotain tästä opin, niin jatkossa kuljetan mukanani parempaa lääkerepertuaaria, enkä närki kaverin lautaselta majoneesiperunoita.