31.3.2015

Oma mieli ja treenaaminen

Itselläni ei ole mitään tiettyä ohjelmaa, jolla treenailen, vaan suunnittelen yleensä kalenteriini tiettyjä treenejä tietyille päiville, jotka voivat kuitenkin muuttua aika lennosta. Sunnuntaina kuitenkin pitäydyin suunnitelmassa tehdä kyykkyjä ja maastavetoa. Polvi on ollut taas vähän lenksu viime aikoina (ei, en tietenkään mene lääkäriin, haluan valittaa) ja kyykkäilyt eivät ole tuntuneet oikein hyvältä idealta.

Huolellisen lämmittelyn jälkeen muutamat kyykyt tein ja hieman ristiriitaisin fiiliksin niiden onnistumisesta ajattelin, että maastaveto pelastaa huonommatkin kyykyt. No, ei ne ihan putkeen mennyt, jos vertaa siihen, mitä suunnittelin tekeväni ja mitä todellisuudessa tein. Ja tein siis muutakin, kuin kuvasin ;). Itselleni tuo omien liikeratojen kuvaaminen auttaa hahmottamaan monessakin jutussa, mitä todellisuudessa teen ja mitä kuvittelen tekeväni.


Ei nuo maastavedot ja kyykyt kyllä hukkaan menneet, jos eilisaamun tuntemuksia takaosastolla miettii, mutta vähän jäi treenistä plääh-olo. Pää ja kroppa eivät vaan menneet ihan yksi yhteen.

Eikä siinä vielä kaikki. Kyllä mä nyt muutamat leuanvedot tässä vielä nykäisen, vähän niinkuin piristääkseni itseäni. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt uskoa sitä plääh-fiilistä. Tulihan noita muutama, mutta TODELLA rimpuillen, sätkien, nykien ja potkien. Ääh.



Ja kun oma pää osaa olla jyyrä, niin ajattelin, että josko muutamat heilautukset/varpaat tankoon/polvet kyynärpäihin edes tekisin, niin jäisi hyvä mieli. Parin heilautuksen jälkeen olkapäässä vihloi jo niin kovaa, että naama nyrpällään päätin, että ei sitten tehdä.



 Ja nyt tämän jutun tarkoituksena ei siis ole valittaa ja marmattaa (no ehkä vähän sitäkin ;)). Ainakin itselläni, ihan jokaisessa harrastamassani lajissa tulee näitä päiviä, jolloin ajatus harjoituksesta tuntuu tosi hyvältä, mutta toteutus on sitten ollut aivan jotain toista luokkaa. Odotukset ovat olleet korkealla ja sitten ei menkään ihan niin putkeen.

Muistan, kuinka olen lähtenyt useampaan otteeseen salilta jorma otsassa, kerran lopetin joogaharjoituksenkin kesken, kun otti niin paljon aivoon. Sitäkin useammin olen harjoituksen jälkeen ollut kaikkea muuta kuin zen. Aina ei vaan kulje, Ja taas joskus, kun menee aivan maansa myyneenä treeniin, niin siitä saattaa tulla se viikon paras ja kulkevin treeni.

Oma mieli on tässä kohtaa todella vahva elin ja en ainakaan itse usko, että jatkossakaan pystyn olemaan immuuni näille huonoille treeneille, mutta kyllä mua itseasiassa nauratti koko touhu, varsinkin kun kamera oli tallentanut aivan loistavan ilmeen, jonka laitoinkin sunnuntaina instagramiin ja ajattelin että huomenna sitten uudestaan.

Aina ei tosiaan treenit kulje, mutta mistä löytäisi sen positiivisemman virran, jos alkaa tuntua, että kaikki alkaa vaan mennä päin mäntyjä ja mikään ei onnistu? Toki kyse voi olla liian väsyneestä kropasta ja siitä, että ei vain yksinkertaisesti jaksa, mutta uskaltaisin väittää, että aika suuri osa johtuu kuitenkin ihan oman pään sisäisestä mielentilasta, joka pitäisi osata kääntää toiseen, positiivisempaan moodiin tarvittaessa.

Joskus tähän auttaa musiikki. Itse ainakin huomaan juostessa musiikilla olevan iso merkitys siihen, millä fiiliksellä juoksu sujuu. Oman huohotuksen ääni harvemmin saa ainakaan itseäni kovin mielettömiin suorituksiin.

Joogassa tämä on kieltämättä joskus haasteellista, kun musiikkia ei ole ja ajatus lähtee välillä harhailemaan ties minne ja ajatuksen fokusointi siihen hetken ja tekemiseen on vain joskus haasteellista. Mutta harjoitteluahan sekin vaatii, että osaa olla läsnä juuri siinä hetkessä, eikä mieti mitään muuta.

Mutta näitä juttuja voi funtsia vaikka juuri näin kauniina keväisenä päivänä, kun vesisateen piiskausta kuunnellessa salaa jopa hetken toivoi, että löytyisi joku tarpeeksi hyvä syy jäädä kotiin ;)

27.3.2015

Keskivartalotreeniä

 
Olen viime aikoina hieman muutellut keskivartalotreenejäni enemmän koko keskivartaloa vahvistavaksi, eli en ole tehnyt niinkään vatsoja eristetysti, vaan painottanut enemmän tuohon hallintaan ja koko kropan liikkeeseen.

Perinteisiä vatsarutistuksia ja sen kavereita olen elämäni aikana tehnyt jo kyllästymiseen asti, joten kaikki tällaiset mukavat kikkailut ovat olleet ihan tervetulleita.

Allaolevan liikkeen voi renkaiden puuttumisen sijaan toteuttaa myös tangolla.

Tätä liikettä ei tarvitse nitkuttaa tuhatta toistoa, vaan ainakin itselläni voimat vain loppuvat ja liikerata jää koko ajan vajaammaksi, kunnes en jaksa oikeastaan enää muuta kuin roikkua pää alaspäin. 

 
Toinen keskivartalon hallintaa vaativa liike, jota olen tehnyt, on päälläseisonnasta jalkojen tuonti eteen vaakatasoon ja takaisin ylös. Yksi versio on tehdä se roikkuen renkaissa tuoden jalat vaakatasoon ja siitä takaisin ylös. 
 

 

Mokkakakkua

Viime viikonloppuna pyörähdettiin päiväkahvilla Mummilassa ja tekaisin tällaisen mokkaraakakakun mukaan. Näissä raakakakuissa on se mukava puoli, että näitä ei tarvitse paistella tai hyydytellä ja kun peruspohja näiden tekemiseen on kunnossa, niin variaatiomahdollisuudet ovat rajattomat. Eikä näissä ole käytetty mitään epäterveellistä. Eli aika hyvällä omallatunnolla voi syödä vaikka sen toisenkin palan. Jos pystyy. Sen verran täyttä tavaraa nämä kakut kyllä ovat.
 

Rakenne näissä omissa kakuissani jää pähkinöiden liottamisesta huolimatta aavistuksen rakeiseksi, mutta se ei onneksi makua muuta mihinkään. Inspiraatio tämän kakun tekemiseen tuli "Raakaleipurin parhaat kakut"-kirjasta.

Mokkaraakakakku
 
Pohja:
4 dl erilaisia pähkinöitä
2 dl taateleita /viimeeksi käytin 1 banaanin, sekin toimii
ripaus suolaa
 
Täyte:
3 dl cashewpähkinöitä (liuotettuina)
½-1 dl sulatettua kaakaovoita
1 dl kahvia (aamukahvin jämät)
2 rkl hunajaa (tai maun mukaan)
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl vaniljanmakuista proteiinijauhetta/ ½ vaniljatanko
 
kakusta tulee sopivankokoinen, kun sen tekee halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan. Itse laitan pohjalle leivinpaperia, joka helpottaa kakun siirtämistä ja vuoan sisäreunalle olen pyöräyttänyt leivontaan tarkoitettuja muovisia reunoja, mutta leivinpaperista nämä reunat saa leikattua yhtälailla.
 
Rouhi pähkinät monitoimikoneessa ja lisää taatelit ja suola. Taateleiden ja pähkinöiden suhde on oikea silloin, kun pohja sekoitettaessa ei ole enää muruinen, vaan se on tasainen levittää irtovuoan pohjalle.
 
Rouhi liotetut cashewpähkinät ensin tasaisemmaksi massaksi monitoimikoneessa ja lisää vesihauteessa sulatettu kaakaovoi ja muut ainekset joukkoon. Kun massa on tasainen, levitä massa pohjan päälle ja laita hetkeksi pakkaseen, jotta kakku jämäköityy. Proteiinijauhe ei ole ehkä sitä puhtainta "raakailua", eli sen voi toki jättää pois ja korvata aidolla vaniljalla.


25.3.2015

Toistoa, toistoa, kehitystä

Kun aloittaa jonkun tietyn lajin treenaamisen, tuntuu aluksi, kun tekniikat alkavat olla hallussa, että kehitys on suhteellisen nopeaa. Sama juttu on vaikka painonpudotuksen kanssa.
 
Mutta mitäs sitten, kun "arki" lyö vasten kasvoja, kaikki alkaa hidastumaan ja ns. kuherruskuukausi on vietetty. Treenien/painonpudotuksen edetessä omalle kehitykselle alkaa sokeutumaan, tuntuu, että mitään ei tapahdu ja mieli laahaa pahasti perässä.
 
Itse törmään tähän omassa työssäni, kun näemme keskimäärin asiakkaiden kanssa joka toinen viikko. Minun on helppo nähdä se pienikin edistyminen mm. painonpudotuksessa, vaikka vaaka ei olisi heilahtanut grammaakaan. Ja vaikka asiakas itsekin myöntäisi, että eihän nämä housut enää kiristä samalla tavalla ja kyllä se peilikin näyttää vähän napakoitunutta olomuotoa. Miksi se on silti niin vaikea uskoa prosessin etenevän?

Itselleni meinaa myös iskeä välillä uskonpuute omassa treenaamisessani, vaikka suunta on oikea ja treenaaminen säännöllistä. Joskus matka vain tuntuu NIIN pitkältä ja olisi mukava vähän oikaista. Näin tämä homma ei kuitenkaan toimi, vaan vaikka kuinka puuduttaisi työstää samaa juttua päivästä toiseen, täytyy vain luottaa, että kehitystä tapahtuu. Pikkuhiljaa toistoja toiston perään ja onnistuminen on lähempänä kuin alkupiste. Siihen on vain luotettava.
Ja se kaikki muu ympärillä oleva... Vaikka kalenteriin on nätisti kirjoitettu treenit ja mieli olisi valmis menemään, tulee esteitä matkaan ihan jokaiselle; flunssa/joku muu sairaus, nilkan/polven/selän (keksi itse) kipeytyminen, joka haittaa liikkumista tai joku muu syy, joka estää hetkellisesti täysipainoisen treenaamisen.

Tie ei ole koskaan liian helppo vaan aina tulee näitä isompia tai pienempiä takapakkeja. Mutta iso asia on myös se, kuinka niihin suhtautuu. Jäätkö esteen alle, vai kipuatko pikkuhiljaa yli ja matka jatkuu taas? Itsensä piiskaaminen ja ruoskiminen ei koskaan aja asia fiksusti eteenpäin. En tarkoita, etteikö itsekuria ja säännöllisyyttä täydy olla, mutta pitää osata olla myös oikeassa kohdassa armollinen. Ja järkevä.
 
Toki on ihan ymmärrettävää, miksi itse sokeutuu omalle kehitykselleen, koska omaa kroppaansahan katsoo peilistä päivittäin ja päivässä ei toki ihmeitä tehdä. Oli kyse sitten siitä painonpudotuksesta, oman kropan muokkaamisesta, tekniikan kehittämisestä tai mistä tahansa.
 
Tässä kohtaa onkin hyvä muistaa, missä oli, kun aloitti tai edes muutama kuukausi sitten. Ihan varmasti on tapahtunut jotain kehitystä. Ja se on tärkeintä.

24.3.2015

Banaani-pähkinäleipää, nam

Kirjastosta sattui käteeni viime reissulla taas paleoaiheinen kirja ja kun nyt tässä ollaan aika pitkälle tällä suuntauksella viime ajat menty, niin mielelläni selailen näitä ruokaopuksia. Ja löytyihän kirjasta oikein mukava ohje leipään.
 
Leipää kun ei tosiaan ole tullut syötyä, niin kyllä sitä vain rehellisesti aina välillä kaipaa. 
 

Ja onhan näitä paleoleipiä varmasti netti pullollaan, mutta tästä tykkäsin kyllä kovasti. Jouduin hieman muuttelemaan ohjetta, kun ohjeen määrät ovat grammoina ja hyvin palvellut keittiövaakani olikin irtisanonut itsensä aivan lopullisesti. Ei auttanut edes patterin vaihto, saati naputtelu ja koputtelu. Arvioin määrät ja vähensin hieman hunajan määrää. Mutta oikein hyvä tuli tällä ohjeella.

Pähkinä-banaanileipä
2 kypsää banaania
3 munaa
1,5-2 dl mantelijauhoja
1 rkl hunajaa
2 kourallista pähkinöitä (käytin cashew-, pekaani- ja parapähkinöitä)
öljyä voiteluun
 
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele leipävuoka tai muu vastaava. Itse käytin tuollaista kertakäyttövuokaa, kun sellaisia oli jostain vuosien takaa kaappiin jäänyt lojumaan.
Soseuta banaanit haarukalla.
vatkaa munia niin, että niiden rakenne rikkoutuu, rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi ja lisää joukkoon loput aineet.
Kaada seos vuokaan ja paista n. 20 minuuttia.
Anna jäähtyä hetki ja kumoa leipä jäähtymään. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
 


21.3.2015

Kevyt viikko

Aikoinaan, kun treenailin vielä enimmäkseen salilla, olin jakanut omat treeniviikot niin, että säännöllisin väliajoin minulla oli aina ns. kevyt viikko, jolloin joko pysyin salilta pois (ainakin alkuviikon) tai treenailin jotain kevyempää treeniä niin, että kroppa sai vähän palautua edellisten treenien/viikkojen jäljiltä.
 
Reilu vuosi sitten, kun omat työt olivat todella paljon fyysisempiä, eli jumpanvetoja, täytyi tämä rytmi haudata ja jatkaa omaa treenaamista aina kuunnellen omaa kroppaa. Eli treenasin, jos koin, että jaksan. Ja loppupeleissä "jaksoinkin" sitten vähän liikaa.
Nyt, kun treenien vetäminen on pääsääntöisesti valmentamista, olen ottanut tämän käytännön näistä kevyemmistä viikoista takaisin käyttöön. Tällä hetkellä treenisykli menee niin, että treenaan viikon kovempaa ja seuraavalla viikolla kevennän. Tarkoituksena olisi päästä siihen samaan rytmiin, jos kroppa suo, joka minulla oli aikaisemmin, eli kolme viikkoa tiukempaa treeniä, treeni-intensiteettiä hieman viikoittain kuitenkin vaihdellen ja yksi viikko kevyempää treeniä.
Tämä viikko minulla on siis mennyt kevennellen, ja olen painottanut enemmän oman kropan voiman kanssa tehtäviin treeneihin, tekniikkaa, ketteryyttä, tarkkuutta, taitoa. Lisäksi tälle viikolle olen varannut ekstra-aikaa myös venyttelylle ja kehonhuollolle. Niin ja jopa meditaatiolle. Ja kun illalla nukkumaan käydessäni toinen käsikin puutui alta aikayksikön, varasin ajan myös hierojalle. Päällä- ja käsilläseisonnat olivat tehneet näköjään tehtävänsä.

Ja tämän kevennellyn viikon jälkeen odottaa jo seuraavaa viikkoa. Ja kunnon treenejä.

16.3.2015

Ekopaastoilua, koira edition

Meillä kun luonnollisesti koko perhe osallistuu tähän ekopaastohaasteeseen, tietäen tai tietämättään, niin sunnuntaina oli koirankin vuoro tehdä osansa maailman pelastumisen suhteen. Tehokas lannoittaja tuo koira on toki aina ollut, mutta nyt sillä oli mahdollisuus antaa omastaan myös linnuille.

Tuolla meidän koiralla on luonnostaan piiitkä karva ja sen lisäksi vielä erittäin runsas aluskarva. Olen ottanut tavaksi aina keväisin hieman keventää koiran turkkia ensin hieman ja kesällä vielä vähän reilummin. Viikonloppuna oli siis sen "hieman" vuoro. Onneksi tuo meidän koira on niin säyseä, että se istuu rauhassa paikoillaan ja antaa minun touhuta keittiösaksien kanssa ihan rauhassa. Tai sitten se rassukka on kauhusta niin kankeana, että ei uskalla liikahtaakaan. Veikkaan kyllä tuota ensimmäistä.
 


Ihan kiitettävä määrä tuota karvaa kuitenkin kertyi tuohon terassin eteen kerättäväksi ja vietäväksi metsään linnuille pesätarpeiksi. Siis ihan rehellisyyden nimissä mulla ei ole mitään käsitystä, käyttävätkö linnut tätä loistavaa mahdollisuutta hyväkseen vai eivät, mutta ajatus tästä on ainakin hyvä.

Joskus olen kerännyt ja vienyt neulotuista ja päätellyistä neuletöistäni langanpätkätkin metsään ja kyllä ne jonnekin sieltä katosivat. Vai lienevätkö maatuneet tai lentäneet tuulen mukana.
Jälkeen.

Ennen.
 

15.3.2015

Minttuinen suklaaraakakakku

Tänään keksin kaupassa, että ei hitsi, tänään mä leivon siitä perjantaina ostamastani kirjasta jotain. Siellä oli juu joku minttusuklaakakku. Mä teen sitä. Joo. Paitsi että mitäköhän raaka-aineita siihen oikein tulee... No, minttua ainakin. Mä sitten soveltelen loput.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että sovelteluksi meni. Onneksi kuitenkin jotain alkuperäisiä ohjeen aineksia kaapista löytyi, etten jäänyt ihan vaan nenää kaivelemaan. Kyseessä oli siis Maria Lönnqvistin kirja "Raakaleipurin parhaat kakut" ja alkuperäinen ohje löytyy kirjasta nimellä Minttubrowniekakku.
 
Alkuperäisen ohjeen voi käydä lukemassa alla olevasta kuvasta tai googletella.
 
 
Itse jouduin siis vähän soveltelemaan ohjetta ja esimerkiksi pohjan saksanpähkinät korvasin puolet pekaanipähkinöillä ja puolet parapähkinöillä. Taatelit, jotka ovat aika olennainen osa raakaleivontaa, korvasin yhdellä banaanilla ja lisäsin pohjaan hieman hunajaa. En tiedä, kuinka hyvää olisi ollut alkuperäisellä ohjeella, mutta tälläkin soveltelulla siitä tuli aivan älyttömän hyvää.
 

Minttutäytteen ainekset onneksi löytyivätkin kaapista paitsi suluissa oleva vihreäteejauhe.

Yleensä näiden kakkujen maku paranee, kun niiden annetaan saada makua ja tasoittua yön yli, mutta tämä kakku oli kyllä aivan todella hyvää jo samana iltana. Pidin tosiaan tuota kakkua hetken pakkasessa ja otin sieltä palan lautaselle, jonka söin sitten huoneenlämpöisenä. Yhdellä sanalla: HYVÄÄ!

14.3.2015

Ilmassa on ihan varmasti kevään tuntua

Aurinko tekee ihmeitä omalle mielelle. Vaikka viikko on ollut hieman henkisesti raskas ja olen joutunut kääntelemään sitä henkistä paperia puolelta toiselle, yrittänyt olla puolueeton ja olla ottamatta asioita ihon alle, niin joskus tätäkin taitoa koetellaan. Mutta aurinko...
On ihana katsoa lumien sulamista puutarhassa, miettiä luonnon heräämistä eloon, suunnitella ensi kesän pihaprojekteja, jotka aion pitää minimissään. Mutta ainahan sitä jotain pientä pitää olla.
 Voi Puppe, mitä olet mennyt tekemään. Ja kyllä, unohdin ne suojat TAAS!
 

 Kiitos viimeisestä. t. Puppe (Ja kyllä, naapurien iloksi kuvailen pihalla jäniksenkakkaa)

Puutarhassa möyrimisen lisäksi suunnittelin ainakin tekeväni muutaman maalausprojektin ja opetella värjäämään lankoja luonnonväreillä. Kaikkea sellaista pientä ja mukavaa.
Sitä odotellessa taidan pestä ikkunat... Aurinko osaa olla myös raadollinen ;).
Ole elossa, laventeli.

13.3.2015

Melkein välipäivä

Aamulla saapuessa salille treenifiilis on aika pitkälle vähän plääh. Vaikka niin nautinkin omista, kaikessa rauhassa tehdyistä treeneistä, niin joskus olisi kiva, että joku tönäisisi ahterille tyyliin, alahan nyt mennä.
 

Ensi töikseni kaivelin imurin siivouskomerosta ja lämmittelin  sen kanssa. Samalla siinä siivoillessani mietin, että onhan tällä viikolla tullut treenattua joka päivä, että voisihan sitä hieman kevyemminkin ottaa.

Kaivelin nurkasta imuroinnin jälkeen putkirullan ja kassista lacrosse-pallon (erittäin tuskainen kaveri) ja suunnittelin, että josko tänään olisi ihan kehonhuoltopäivä. Kroppa ei tuntunut niinkään väsyneeltä, mutta mieli oli vähän "hidas".

Rullailin kriittisimmät paikat läpi (eli selän ja jalat) ja aika hyvä lämpöhän tuossa vain aina tulee, niin ajattelin, että jos sitä jotain muutakin vaikka tekisi. Ei mitään rankkaa treeniä, mutta tekniikkaa.



Sen lisäksi, että rullailin paikkoja auki, tein hetken taaksetaivutuksia. Olen luonnostaan aika taipuvaa sorttia ja mm. polven sekä kyynärpäiden nivelissä on reilua yliliikkuvuutta, mutta selkäni onkin sitten jäykkä. Kun noita alaselän juttuja aikoinaan tutkittiin, niin minusta oli aika jännä kuulla, että minulla on jäykkä selkä. Olen niin tottunut kuulemaan näistä yliliikkuvista osistani, että oli aika vaikea uskoa, että jossain osaa minua joku ei liikkuisikaan liikaa.

Joogassa kuitenkin tarvitaan liikkuvuutta myös sille alueelle, joten olen tehnyt taaksetaivutuksia ja ottanut tästä jo oikein pienen projektin itselleni.
 
 
 
Kun ensin rullailee kroppaa auki ja tekee vielä muutamat taaksetaivutukset, tuntuivat sillatkin aika mukavilta sen jälkeen. 
 

Ja kun tuohon päälläseisontaan olen nyt vähän koukussa ja kun vielä hokasin, mitä kaikkea voi kehittää seisoessaan päällä ja vahvistaessaan keskivartalon tukea, niin minähän kikkailin. Kyllä tämä keskittymistä vaatii, mutta on kiva huomata, että  päälläseisonta alkaa olla jo aika varmalla pohjalla.

 

 
Tästä rohkaistuneena ajattelin kokeilla myös käsilläseisontaa ja vaikka tuo ei vielä ilman tukea oikein onnistukaan, alkaa sekin pikkuhiljaa tuntua vahvemmalta.
 
Ja niin siis, mihin unohtui se plääh-olo? 

8.3.2015

Uutta vai vanhaa?

Nyt liipataan taas ekopaasto-puolelle ja vaikka maailma ei näistä aatoksista ja teoista ehkä pelastukaan, niin ainakin itselle tulee näistä parempi mieli. Eikä tästä varmasti ole haittaa universumillekaan.

Torstaina käytiin taas perinteisellä torstailounaalla ja tällä kertaa juteltiinkin kierrätyksestä. Riksu on jo pitkän linjan hevijuuseri, mitä tulee kierrättämiseen ja kirpparilöytöihin. Omalla kohdallani kierrätys pysähtyy tiettyyn pisteeseen (tästä myöhemmin lisää) ja kirppareilla kiertely on viime aikoina vain jäänyt. Ehkä myös senkin takia, että en ole harrastanut oikeastaan muuta kuin ruokaostoksia ja kirpparit eivät ole niihin ihan parhaita kohteita. Kirpputorilla käyminen on itse asiassa ollut viime vuoden aikana pelkkää omien tavaroiden myymistä, enkä ole ihan periaatteessa halunnut kierrellä siellä, etten vahingossakaan löytäisi sieltä mitään.

No mutta. Lounaan jälkeen ehdotin, että eiköhän oteta pieni rundi paikallisella kirpparilla, kun kerrankin oli siihen aikaa. Mielestäni kirpparille ei mennä kiireessä. Sinne pitää varata juuri sen verran aikaa, että ehtii rauhassa kiertää paikan läpi. Itse yritän välttää "sulovilenejä" kirpputorilla kierrellessäni, eli ostan vain tarpeeseen, enkä vain siksi, että "kun halvalla saa". Jälkimmäisessä ei ole mitään väärää myöskään, mutta koska olen juuri "toipunut" ylimääräisen tavaran paljoudesta, en halua sitä takaisin kaappejani täyttämään.

Itse kuljen kirppareilla avoimin mielin ja vaikka perusrunkona on yleensä etsiä tenaville hyvälaatuisia ulkovaatteita, niin ei minua harmittanut, kun löysin mm. itselleni kirjan, jonka olin lainannut ystävältäni ja halusin sen myös itselleni. Hintaan 0,50 €, uutena n. 8-9 €. Tai löytäessäni kolme lasia, joita anoppini kerää, ja joita ei enää valmisteta. Ja nähdessäni sen ilon, jonka niiden antaminen tuotti.
50 sentin havahtuminen

Ja noin niinkuin yleensäkin. Miksi tukea uuden tuotantoa, jos vastaavan löytää käytettynä, mutta kuitenkin hyväkuntoisena ja uutta vastaavana? Koska niin ekojeesus minäkään en ole, että silmät kirkkaina voisin sanoa, että haluan kritisoida valinnoillani vain ja ainoastaan uuden tuotantoa. Sitäkin tottakai, mutta on tämä kyllä itselleni rehellisesti myös mahdollisuus säästää. Löytäessäni vaikka tenavalle takin, jonka arvo olisi uutena lähempänä 30 € ja maksan siitä hyväkuntoisena 2,50 €, niin eipä paljon harmita. Eniten minua sylettää tässä kuitenkin se, että täysin käyttökelpoinen laitettaisiin roskiin sen sijaan, että se voitaisiin vielä käyttää uudelleen.

Itselleni ei ainakaan ole kynnyskysymys ostaa suurinta osaa tarvitsemista tavaroistani kierrätettyinä. Tästä inspiroituneena mietittiin Riksun kanssa, että kuinka monta tavaraa pystyisi ostamaan itselle minimissään uutena vaikka seuraavan vuoden aikana. Uutena ostettavia vaatteita olisi omalla kohdallani alus- ja urheiluvaatteet + -kengät, joita varmasti löytyy vuoden tarpeiksi omasta kaapista. Mitään en varsinaisesti tarvitse, enkä ole mikään himoshoppaaja muutenkaan. Tätä täytyy miettiä lisää ja harkita vakavissaan vaikka ostolakkoa.

3.3.2015

Hyvää, muttei kovinkaan kaunista

Jos männävuosina panostin enemmänkin tuohon leipomiseen ja ruuan tekemiseen myös sillä ajatuksella, että ruoka ja leivonnaiset voisivat olla myös ihan kivannäköisiä syödä, ollaan nykyään tultu aika rankasti alas näistä kriteereistä.
 
Seuraava ruoka eivät pääse kauneudellaan häikäisemään ja en ehkä ensitreffeillä tarjoaisi, ellet halua testata potentiaalisen kumppanin huumorintajua hieman kieroutuneella tavalla. Tämä ihanuus sai omankin miehen ilmeen hieman venähtämään, vaikka yhdessä ollaan oltu jo sen 11 vuotta.
 
Mutta siis ensimmäisen herkun bongasin viime viikonloppuna tiimipäiviltä yhdestä ruokakiposta. Uteliaana Nälkäisenä aina kurkin muiden eväitä, kun ei sitä koskaan tiedä, vaikka siellä odottaisi uusi ruokainnovaatio. Ja niinhän siellä olikin.
 
Alla olevassa kuvassa se on tuo vauvan kurakakan värinen muussi, joka on muuten aivan sairaan hyvää. Kyseinen muussi oli syönyt yhden pilkotun ja keitetyn bataatin sekä parsakaalin. Kun molemmat oli kypsiä, vedin tehosekoittajalla läpi ja lisäsin lorauksen öljyä (antaa vähän kiinteämmän rakenteen, mutta uskoisin, että maito ajaa saman asian) sekä suolaa. Valmista nautittavaksi. Suosittelen kokeilemaan, varsinkin tuon jauhelihan, jossa oli mukana tomaattikastiketta ja mausteita, se sopi kuin nenä silmään tai jotain.
Tästä tulee ainakin meidän perheen vakkarikamaa. Sori perhe.
 




2.3.2015

Missä ovat Viisikko, Neiti Etsivä ja SOS?

Meille on tenavien kanssa tullut jo tavaksi käydä kirjastossa kerran kuussa. Minusta kirjastoissa on vain "sitä jotain". Siis sen lisäksi, että sieltä on mukava lainata kirjoja. Tykkään kirjaston rauhasta ja siitä, että voi kulkea pitkin hyllyrivejä ja löytää aina jotain mielenkiintoista.
 
Viime aikoina tosin olen melkein vain ja ainoastaan lainannut ravintoon ja hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, mutta mm. ruuanlaittoon, sisustukseen, puutarhahoitoon/kasveihin, askarteluun ja käsitöihin liittyvää kirjallisuutta tarttuu joskus vieläkin matkaan. Ennen enemmän, mutta nykyään vähemmän.
 
Mutta esimerkiksi kaunokirjallisuuden puolella olen aivan urpo. En seuraa "alaa" ja olen aivan pihalla kirjailijoista tai kirjoista, jotka kannattaisi lukea. Onneksi ystäväni tuo minulle ehkä kerran vuodessa lainaan kirjan, joka "minun täytyy lukea". Ja kyllä, jokainen kirja on ollut todellakin lukemisen arvoinen. Lukisin ehkä enemmän, jos vain tietäisin, mitä. Niin, ja kesällä saatan ostaa jonkun pokkarin ihan vain vaikka kannen perusteella. Yleensä nappaan omasta kirjahyllystäni jonkun jo kerran lukemani kirjan. Sellaisen, jonka olen lukenut ehkä 5 vuotta sitten, enkä muista siitä oikein muuta kuin pääjuonen, jos sitäkään. Tosin minulla on kyllä paha tapa imaista tällaiset kirjat lähes samalta istumalta ja kuljen nenä kiinni kirjassa niin kauan, että olen saanut sen luettua.
 
 
Nuorempana olin myös kirjastojen suurkuluttaja. Silloin tykkäsin lukea seikkailuja. Sellaisia kirjoja, kuten SOS, Viisikko, Neiti Etsivä ja mitä näitä nyt oli? SOS-kirjat olivat siitä mukavia, kun ne olivat niin ohuita, Viisikot olivat tosi koukuttavia ja Neiti Etsivä oli juuri sitä, mitä sen ikäinen tenava olisi halunnut olla. Sitten vähän rauhallisemmasta päästä olivat Tiina-kirjat. Nekin luin muistaakseni kaikki läpi. Oliko vielä jotain kirjasarjoja, mitä en nyt muista....

Vieläköhän näitä kirjoja on kirjastoissa, jossain museo-osastolla? Olisi kyllä oikeastaan aika hauska lukea ne uudestaan läpi. Viisikkokirjoja minulla oli muistaakseni itsellänikin. Vieläköhän ne löytyisivät jostain.

Omat tenavani eivät varmaan ole edes moisista kirjoista kuulleetkaan. Vanhemman neidin suosikkeihin kuuluvat nyt nämä Witch-kirjat/sarjakuvat ja nuoremman mukaan lähtee hevos-tai koira-aiheista kirjallisuutta. Lukevatkohan nykylapset enää edes Aku Ankkoja, Karvisia ja Jaska Jokusia/Tenavia?

Hei me nyrkkeillään

Tänään saatiin taputeltua kasaan viikonlopun kestänyt intensiivinyrkkeilykurssi. Itselleni tulee näistä kursseista aina niin hyvä fiilis, kun näen se kehityksen, joka tapahtuu lyhyessäkin ajassa. Kuinka lyönnit alkavat mennä kohdilleen, kropasta löytyy sopiva rentous, lyönnit eivät lähde vain käsistä tai kun suojaus alkaa pysyä kohdillaan. 
 
 
Tässäkään lajissa tuskin koskaan tulee valmiiksi ja kehitettävää löytyy aina, mutta siinä se piilee myös koko lajin rikkaus. Aina voi olla terävämmät lyönnit, aina voi olla tarkempi silmä, aina voi olla nopeampi jne.
 
Ja mukavan tästä lajista tekee se, että se sopii kaikille. Itse tykkään aluksi hioa tekniikat kuntoon ja mielestäni on myös tärkeää kertoa, miksi mikäkin asia tehdään. Vaikka kuntonyrkkeilyssä ei varsinaisesti kontaktia ainakaan ensi metreillä otetakaan, ei mielestäni silti riitä, että kerrotaan vain tyyliin "lyödääs nyt näin tai näin", vaan kuvitellaan aina vastustaja, miksi joku tietty lyöntisarja tehdään juuri niin tai miten voi väistön jälkeen jatkaa lyöntejä, jotka oikeasti toimisivat. Haluan, että myös kuntonyrkkeily on mielekästä ja ajatuksen kanssa tehtyä.
 

 
Sen lisäksi, että lyödään ilmaan, lyödään paljon myös pistareihin, säkkiin ja päärynäpalloon. Oikeat lyöntitekniikat karsivat mm. rannevammoja kohteeseen (säkki/pistarit) lyödessä. Iso merkitys on myös sillä, että pistarienpitäjä osaa pitää niitä oikein ja lyöjä uskaltaa lyödä kunnolla, eikä tarvitse pelätä esimerkiksi käden yliojentumisia.

 
 

Sen lisäksi, että kurssilla opitaan lyömään, suojaamaan ja liikkumaan oikein sekä erilaisiin välineisiin, tuetaan kunnonnousua muillakin jutuilla. Hyppynaru on aika perusjuttu nyrkkeilyssä ja tänäänkin koettiin iloisia hetkiä, kun ensimmäiset tuplanaruhypyt onnistuivat :)