lauantai 28. helmikuuta 2015

Tiimipäiviä

Tämä päivä olikin aika huisketta, kun aamulla vedin nyrkkeilykurssia, päivällä ajelin Lahteen tiimipäiville ja illalla vielä vedin toiminnallista treeniä yksityistuntina pienryhmälle.

Meillä on Team Fitin tiimipäiviä kerran kuussa, vuoroin Lahdessa ja vuoroin Kouvolassa. Nämä tiimipäivät ovat olleet todella suosittuja ja mielelläni näitä suosittelisin myös niille, jotka eivät meidän tiimissä (vielä) treenaa. Näihin tiimipäiviinhän kaikki ovat tervetulleita, ja voin luvata, että salitreenit Johannan ja Sampon kanssa eivät varmasti jätä ketään kylmäksi. Itse vedän näillä tiimipäivillä joko toiminnallista treeniä (nyrkkeily/kahvakuula/keskivartalo) tai kehonhuoltoa. Lisäksi meillä on myös yleensä tiimipäivillä luento jostain treenaamiseen/ravintoon/motivaatioon tms. liittyvästä aiheesta. 

Tänään salin puolella keskityttiin selän tuntuman parantamiseen erikoistekniikoin ja kovin tuntui olevan intensiivistä treeniä.
Itse keskityin keskivartalon vahvistamiseen erilaisin liikkein, sekä mm. selän liikkuvuuden parantamiseen. Oli mukava huomata, että treenaajilla syttyi pieniä lamppuja treenin lomassa ja varmasti mukaan tarttui juttuja muulloinkin toteutettavaksi.



perjantai 27. helmikuuta 2015

Raakasuklaamutakakku

Jäin vähän arpomaan tämän nimeä, mutta jos siihen on käytetty rasvaa oikein urakalla ja raakakaakaota, niin eikö sitä voi kutsua raakasuklaamutakakuksi, vai onko se vain mutakakku raakakaakaosta, koska se on käynyt uunissa?
 
En tiedä, mutta hyvää oli.
Olen tehnyt tätä kerran jo aiemminkin ja muistuttelin itseäni jo viime kerralla, että muista sitten Terhi laittaa ensi kerralla sitruunaa ja minttua mukaan. Arvaa, muistinko? No enpä tietenkään, mutta ehkä ensi kerralla... Veikkaan, että sopisivat aika hyvin joukkoon. Lisäksi joukkoon sopisivat varmasti erilaiset pähkinät, kuten cashew, mutta ne olivat päässeet varastostani loppumaan.
 
Mutakakkua raakakaakaosta
3 avokadoa
4 rkl kookosöljyä
100 g luomuvoita
1 banaani
4 kananmunaa
4 rkl raakakaakaojauhetta
3 rkl hunajaa/agavesiirappia (tai maun mukaan)
2 rkl carobjauhetta
2 rkl lucumaa
 
Sekoita kaikki aineet keskenään blenderissä ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia. Mutakakku saa jäädä keskeltä raa'aksi. Itse totean kypsyyden siitä, kun pinta lähtee halkeilemaan. Ota kakku pois uunista, koristele kookosrouheella ja anna jäähtyä kunnolla sekä vetäytyä jääkaapissa esim. yön yli. Lämpimänä tämä tuotos ei ole parhaimmillaan. Uskoisin, että esimerkiksi mustikat/vadelmat/muut marjat mutakakun päällä menisivät myös loistavasti.

 

 

torstai 26. helmikuuta 2015

Jurputi jurputi

Tämä viikko on lähtenyt jostain syystä todella nihkeästi käyntiin ja tänä aamuna tajusin, että nythän on jo torstai. Kääk. Ja vaikka viikko on periaatteessa kulkenut ihan normaalia rytmiä, tuntuu, että laahaan rankasti perässä. Liekö syynä viime viikolla bongaamani oksennustauti vai missä lie vika, mutta kroppa jarruttelee joka mutkassa ja jos minulla ei ole koko ajan piinaavan valtava nälkä (joka ei johdu ruuanpuutteesta), heräilen öisin, kun hartioita särkee tai treenit takkuaa oikein urakalla, lisäksi väsyttää ihan koko ajan, kuumekin nousi alkuviikosta hetkeksi, ihan vain ilmoittaakseen vissiin olemassaolostaan. Kroppa yrittää huudella jotain, mutta en nyt oikein tajua mitä.


Olo on jämähtänyt ja siirrän pikkuasioita huomiselle, jotka yleensä tykkään hoitaa samantien. Ja se ärsyttää. Lisäksi oma mieli on aivan huippu keräämään negatiivisia viboja, jolloin jopa ihan positiivisetkin asiat saavat negatiivisen sävyn.

Tällaisena viikkona harmittaa mm. se, että oma treenaaminen ei edisty (mikä ei itseasiassa ole edes totta), onnistumiset ovat todella kaukana (olisihan se hienoa, jos aina vain onnistuisi, eikä tavoitteiden eteen tarvitsisi tehdä töitä), olen vanha ja raihnainen (polvi- ja olkapääkivut poistuvat yleensä märehtimällä, juupa juu).

Ja oikeasti itsekin tiedän, että kaikki on ok, ja mitään todellista ongelmaa ei edes ole. Silti sitä salaa odottaa jotain aivan mieletöntä onnistumista tai jotain ulkopuolista asiaa, joka nostaisi fiiliksen kattoon. Tai sitten vaan palailen täältä hitauden syövereistä askel kerrallaan ja jatkan loppuviikon viettämistä.

Tässä kohtaa pitäisi taas muistaa, että ei aina voi kaikki olla kivaa. Joskus vain on enemmän plääh-olo, kuin toisena päivänä ja se on oikeastaan ihan jees myös. Ihan yhtä paljonhan sekin kuuluu elämään, että on ihan plääh, kuin ne mukavatkin hetket.

Mutta hei, joskus, kun sitä oikein jämähtää paikalleen ja istuu pää käsien välissä naama mutrulla, saattaa saada aivan loistavia ideoita. Ihan tuosta vain. Plim! Nimittäin nyt minä tiedän, minkä väriseksi maalaan meidän keittiön pöydän ensi kesänä.

Ja peeäs. Kuinka monen työpaikalla on näin kauniit maisemat?

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Helppoa, halpaa ja hyvää ruokaa

Nyt kun ekopaastoilemaan lähdettiin, niin tässä on meidän perheen yksi arkiruuista, joka on helppo valmistaa, halpaa kuin saippua ja maku on kuitenkin kohdillaan. Vaikka itse en nyt pastaa ainakaan tällä hetkellä syö, niin miehelle ja tenaville tämä ruoka uppoaa kuin kuumille kiville. Kyseessä on jotain niinkin gurmeeta, kuin tonnikalapasta ja raaka-aineetkaan eivät ole mitään rakettitiedettä, mutta erittäin helpon ja nopean arkiruuan tästä saa muutamaksi päiväksi. Suosittelen kokeilemaan.
 
Tonnikalapasta
2 prk tonnikalaa öljyssä (tai toinen öljyssä, toinen vedessä)
1 prk tomaattimurskaa
pastaa (½ pussia tai niin paljon kuin haluaa laittaa)
1 sipuli
1 valkosipuli
suolaa, pippuria, oreganoa, timjamia, basilikaa
 
Laita pasta kiehumaan. Kuullota pilkottu sipuli pannulla, johon on valutettu öljyä tonnikalapurkista. Lisää tonnikala ja tomaattimurska. Paista muutama minuutti niin, että ylimääräinen neste hieman haihtuu. Lisää murskattu tai puristettu valkosipuli ja mausteet. Kaada valmis pasta vuokaan ja sekoita tonnikala-tomaattimurskaseos joukkoon. Valmista on.
 
Mukaan voi toki laittaa vaikka juustoraastetta tai raejuustoa ja laittaa koko setti hetkeksi uuniin 200 asteeseen niin, että juusto sulaa.
 

Ja peeäs. Tämä oli yksi ruuista, joita mieheni tarjosi minulle suhteemme alkuaikoina. En tiedä, olinko helppo, halpa ja hyvä, mutta minuun tämä herttainen ja yksinkertainen ruoka kolahti.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kasvata oma puu

Tänä keväänä (eikö helmikuu ole jo kevättä ;)) päätin, että en kävele läheltäkään siemenhyllyjä, koska joka kerta joku alterego pakottaa minut ostamaan ties mitä must have-siemeniä ja joka ikinen vuosi ne kylvän tuntien suurta ylpeyttä ja joka ikinen vuosi tapahtuu "jotain" ja kävelen puutarhamyymälään ja ostan oikeasti kunnon taimet.
 
Kysehän ei siis ole varmaankaan ammattitaidon puutteesta vaan ennemminkin ajanpuutteesta ja panostuksen vähyydestä. Mutta koska kevät ihan oikeasti tulee ja sisäinen hortonomini herää eloon, päätin ostaa kauppareissulla paussin multaa ja antaa pienen kylväjän tulla esiin.
 
Tänä keväänä panostan sitten vähän näihin eksoottisempiin juttuihin. Muistan, kun aikanaan itse innostuin kasvien kasvatuksesta ja ensimmäiset omat kylvökseni olivat appelsiinista talteen otettuja siemeniä ja jossain vaiheessa ostin hedelmiä jo ihan sen vuoksi, että saisin niistä siemenen talteen ja kasvattaisin siitä itse kasvin.
 
Nyt innostui taas tästä ajatuksesta ja hei kun ekopaastoilemaan ryhdyttiin, niin eikös se ole järkevää kasvattaa ihan omat puut ja saada satoa näistä. Tässä on siis ensimmäisenä työn alla avokado. Ja oletan, että kyllä tästä viimeistään parin viikon päästä satoa tulee. Ai eikö?

Mutta avokadon kasvua on mukava jokatapauksessa seurata. Kasvi kun kasvaa aika reippaalla tahdilla, ja vaikka todellisuudessa en tästä satoa odotakaan, uskoisin tästä olevan iloa sekä itselleni, että jälkikasvulle, jotka ovat ainakin kesäisin innokkaita apureita hyötytarhassa.


Ja mikäs ruukkupuutarhuri minä olisin, jos ei kirjahyllystä muutama opus aiheeseen liittyen löytyisi.
Avokadopuun kasvattaminen on superhelppoa juurikin sen vuoksi, että se kasvaa ihan huimalla vauhdilla, kun kasvamaan itämisen jälkeen lähtee. Eikö istuttaminenkaan mitään rakettitiedettä ole:
Näistä kirjoista tuli mieleeni joskus aikanaan vuosiavuosia sitten lukemani todella hauskasti kirjoitettu kirja, joka innosti minutkin kokeilemaan ensi kertaa hedelmien siemenistä kasvattamista. Vähän aikaa piti funtsia, että mikä ihme sen kirjan nimi oikein olikaan, koska se ei ollut mikään simppeli "kasvata siemenestä", vaan jotain paljon luovempaa. Kunnes muistin:
 
Täytynee käydä tämä taas kirjastosta käydä lainaamassa ja lukaista uudestaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Taakse on pitkä matka


Eilen tein muutamia taaksetaivuttavia liikkeitä ja totesin, että kauas on vielä pitkä matka. Joogassa olen alkanut harjoitella taaksetaivuttavia liikkeitä pikkuhiljaa ja liikkeet tuntuvat hyvältä, vaikkakin vielä kankeilta ja liikkeet ovat kohdallani vielä aika sinnepäin.
 
Se, että omista liikkeistään ottaa kuvia, voi nähdä oman edistymisensä tai ylipäätään sen, mikä on totuus.
 
Koska esimerkiksi sillassa omasta mielestäni olen todella kaarella ja liike on symmetrinen.
No en ole.

Taaksetaivutuksia voi harjoitella myös kävelemällä seinää pitkin käsillä alaspäin. Tässä kohtaa kuvittelin olevani ehkä noin 5 cm päästä maasta.
No en ollut.
 

Myös käsilläseisonta olisi oikeasti mukava juttu, jos se menisi edes vähän eteenpäin ja jalat todellakin pysyisivät irti seinästä edes hetkeä kauemmin.

No eivät pysy.
 
Mutta minäpä tiedän, mitä treenaan alkavalla viikolla ;)


lauantai 21. helmikuuta 2015

Juhlahumussa treenaillen

Tänään vietettiin vanhemman tenavan synttärijuhlia ja juhlat vietettiin meidän CrossFit-salilla, jonne oli kutsuttu mm. kaikki luokkakaverit (tytöt siis...) Sukupuolijakauma on tähän asti ollut heterogeenisempaa, mutta nyt on selkeästi tämä "vain tyttöjä"-vaihe.

Juhlien aluksi avattiin paketit ja luettiin kortit, jonka jälkeen ohjasin tenaville toiminnallista treeniä. Perushelppoja liikkeitä, jotka lapsilta sujuu aika luonnostaan. Kun treenit ja pelit oli leikitty, tankattiin huolella palautumissokerit mm. karkeista, sipseistä ja jäätelöstä.
Kun vielä tenavien ollessa pieniä ja juhliin tulivat myös vanhemmat, oli minusta mukava leipoa itse ja panostaa tähän syömispuoleen vähän enemmän. Näille synttäreille ei edes kakkua haluttu, vaan jäätelö korvasi kakun ja kaupan valmisherkut menivät kuin kuumille kiville. En tiedä, oliko tämä minusta hyvä vai huono asia, mutta ainakin juhlien valmisteluun käytetty aika oli hyvin minimaalinen ja samoin herkkuihin käytetty rahamäärä. Ehkä kuitenkin hyvä, koska ainakin juhlaväki oli tyytyväinen tarjoomuksiin, eikä mitään jäänyt puuttumaan.

En tiedä, mitä muut yleensä panostaa lastenjuhliin, mutta kyllä meiltä on helposti mennyt tarjoomuksiin ainakin sen 100 €, kun on tehty kakku ja leivottu aika pitkälle itse kaikki pöydän herkut. Nyt ihmettelin, kun kaupassa meni tarjoomuksiin sen 50 € ja aika reilusti jäikin vielä herkkuja jäljelle. Jotenkin olen aina ajatellut, että lastenjuhlissa ei pihistellä, mutta eipä kyllä harmittanut tuokaan säästö.
 
No mutta, juhlien pääpointti oli kuitenkin tuo liikkuminen, johon sali tarjosi aika mukavat puitteet. Oli tilaa tarpeeksi olla hippaa, tehdä kärrynpyöriä, roikkua renkaissa, seistä käsillä, tehdä kuperkeikkoja. Parituntinen hujahti aika nopeasti ja ainakin synttärisankarin mielestä juhlat olivat ihan parhaat. 
 

perjantai 20. helmikuuta 2015

10 vuotta sitten

Jotakuinkin näitä kellonaikoja, 10 vuotta sitten minusta tuli äiti.

Äiti ja sen mukanaan tuoma äitiys.

Ei minusta pitänyt tulla koskaan äitiä. Ei se kuulunut suunnitelmiini. Minun piti tehdä kaikkea muuta, paitsi tulla äidiksi.

Kunnes tapasin nykyisen mieheni, lasteni isän. Sen jälkeen ajatus äitiydestä ja äidiksi tulemisesta oli yksi luonnollisimmista asioista, mitä tiesin. Rehellisesti sanottuna, en tiedä, mitä tapahtui, mutta 10 vuotta sitten, kun 27 tunnin tuskailun jälkeen syliini nostettiin pieni vastasyntynyt tyttö, muuttui kaikki. Lapsi, joka oli täysin uusi tuttavuus, mutta silti tuttu, teki minusta äidin.

En todellakaan ollut luotu äidiksi. Elämäni ensimmäiset vaipat vaihdoin omalle lapselleni sairaalassa, 31-vuotiaana. Kuinka urpo tuore äiti olinkaan. Joskus sitä miettii, että kuinka hyvin luonto hoitaa tällaisetkin asiat. En tiennyt mitään ja silti osasin kaikki. Lapsen syntymä on kuitenkin hetki, jolloin kaikki muuttuu, mutta mikään ei muutu.

Hyvin ollaan kuitenkin yhdessä kasvettu, yhdessä ja vierekkäin. Sen lisäksi, että minä olen joutunut ottamaan vastuun näin suuresta asiasta ja kasvattamaan lastani, on hän kasvattanut minusta sen, joka olen tänä päivänä. Kuinka uskomaton voima lapsilla voi olla. Arjen hulinassa monet asiat unohtuvat, mutta näin kun sitä hetkeksi pysähtyy paikalleen miettimään, niin mikään ei ole muuttanut minua niin paljon, kuin äitiys.

En ole täydellinen äiti, kaukana siitä. Vaikka joskus tuntuu, että olisin aika vahva ehdokas vuoden huonoin mutsi-kilpailussa, olen silti se ainut ja oikea äiti lapsilleni. Lapsilleni, jotka eivät unohda sanoa minulle hyvää yötä. Lapsilleni, jotka palauttavat minut maanpinnalle ja ovat rehellisiä. Lapsilleni, joilta saan parhaat neuvot elämään. Lapsilleni, jotka tietävät, että suojelen heitä ja luonani he ovat turvassa. Aina.

Ja vaikka tuntuu, että vastahan tuo oli ihan vauva, on siitä jo 10 vuotta. Tuosta pienestä vastasyntyneestä on kasvanut jo iso tyttö. Ei kuitenkaan niin iso, että pärjäisi omillaan. Kuitenkin sama aika eteenpäin, 10 vuotta, ja tuo tyttö asuu jo omillaan. Huh. En mieti sitä vielä tänään.

Onnea 10-vuotiaalleni <3

Aina voi olla ekompi

Viime vuoden aikana kävin läpi koko taloutemme tavarat ja kaiken meille ylimääräisen laitoin muutamaan otteeseen kiertoon kirpputorille, annoin ystäville tai huonoksi menneet tavarat roskiin/kierrätyskeskukseen. Tämä oli aika suora jatkumo sille, kun aloin palautua pikkuhiljaa sekä fyysisestä että myös henkisestäkin ylikuormasta. Tuli olo, että kaikki ylimääräinen on todella sitä ylimääräistä. Pikkuhiljaa hyllyt ja kaapit alkoivat näyttää väljemmiltä, oli mukava tietää kaikkien tavaroiden paikat, tavarat eivät olleet koko ajan hukassa ja tavarat eivät vain vyöryneet kaapeista päälle. Loppuvuodesta kaikki oli käyty läpi ja päätin, että en myöskään anna koskaan enää materian vallata päätäni kaaokseksi asti. Eli tarkoituksena ei tietenkään ole korvata kiertoon laitettua materiaa uudella. Tämä oli tosin vain askel nro 1.

Lisäksi panostin oman pään hyvinvointiin ja hiljentämiseen, joka tarkoitti mm. lisääntyviä metsälenkkejä koiran kanssa, joogaa ja aikataulujen karsimista kaikesta ylimääräisestä. Kävinpä jopa viikon joogaretriitillä Frantsilassa. Joogaretriitti oli aika mieltä avaava kokemus ja meni aika pitkään, että pää toipui kokemuksesta. Kaikella hyvällä siis. Liian monen vuoden stressin, kiireen ja puristuksen jälkeen hiljentäminen olikin aika rankka kokemus sekä henkisesti että fyysisesti, mutta näin jälkikäteen ehdottomasti kaiken sen rankkuuden arvoinen.

Hallussa.

Tämän vuoden teemaksi olen ottanut talouden hallinnan, ekologisuuden ja pikkuprojektien loppuunsaattamisen. Tähän omaan teemaan tämä juuri alkanut ekopaasto sopi kuin nyrkki silmään. Näitä kolmea teemaa ajattelin avata myöhemmin vielä enemmän, mutta hieman kuitenkin tässä pohjustelen näitä aiheita.

Talouden hallinta. Meidän perhe koostuu kahdesta lapsesta, koirasta ja kahdesta työssäkäyvästä aikuisesta. Asumme muutama vuosi sitten rakentamassamme omakotitalossa ja taloudessamme on kaksi autoa. Kuukausittaiset tulomme perustuvat siis kahden ihmisen palkkaan, joka miehellä on palkkatöistä vakio ja omani hieman vaihtelee tästä yrittäjyydestä johtuen. Kuukausittaiset suurimmat menot taas koostuvat lainanlyhennyksistä (asunto sekä toinen auto), vakuutusmaksuista, autoilusta (mies käy toisella paikkakunnalla töissä), asumisesta sekä ruokakuluista. Säästäminen olisi aika kova juttu, mutta näillä tuloilla ja menoilla aika haasteellista. Veikkaan, että en ole yksin tämän ajatuksen kanssa.

Hallussa?

Ekologisuus. Tällä tarkoitan omalla kohdallani niitä kaikkia pikkuvalintoja, joita arjessa pystyy tekemään. Minulla on lähipiirissä ystäviä, jotka ovat mm. kierrättämisen mestareita ja vieneet tämän aika todella pitkälle hifistelyssään. Toisaalta olen heille kateellinen, ja joskus jopa hieman naurattaa, vaikka ymmärrän, että aivan oikealla asialla he ovat tässä äärimäisyydessäänkin.

Pikkuprojektit. Koska ekopaasto-teemaan kuului myös oma hyvinvointi, ovat nämä pikkuprojektit, joita varsinkin talonrakennusprojektista on jäänyt roikkumaan, aikamoisia kaaoksenaiheuttajia pään sisälle. Päivittäin katson kodissamme kohteita ja paikkoja (pientä listojen laittoa, maalailua jne.), jotka täytyisi laittaa kuntoon, mutta jotka hukkuvat päivittäisten ja viikoittaisten siivouspuuhien alle.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Ja taas on maanantai

Jotenkin mä niin toivon, että viime viikon säätäminen ei tee ihan heti revanssia. Huh, sanon minä. Aivan kaameaa säätöä aikatauluttamisen kanssa, pääsääntöisesti itsestä riippuvia ja muutamia itsestä riippumattomia muutoksia ja koko viikon kalenteri on seuraavat pari viikkoa aivan sekaisin. No, pikkuhiljaa puretaan kaaosta, niin eiköhän se taas tästä.
Mutta jos joku meni putkeen, niin se, että energiaa riitti koko viikon niin, että vaikka omat treenit olivat välillä mitä kummallisimmissa väleissä aikataulujen puolesta, niin energiaa riitti ja aamuisin oli mukava herätä joko palautuneen kropan kanssa tai todetakseni, että treeni oli mennyt kivasti perille, eli juuri sen oikean lihaskivun kanssa.
 
 
Viime viikolla tuli treenattua kuntosalilla, boxilla crossfittia (riippuen siitä, missä olin ja mihin kohden sattui hyppytunti jos toinenkin sattumaan). Kipaisinpa yhden juoksulenkinkin uusien Icebugien kanssa ja se oli rakkautta ensi kokeilulla. Ja tulipa tehtyä hyviä hokauksia kehonhuollon ja venyttelynkin saralla. Unohtamatta kaikkea pikkukikkailua, kuten päälläseisontaa ja uusia variaatioita siihen.
 
 
Mutta jottei nyt ihan hehkuttamiseksi mene, niin lauantai-iltana selkä muistutti olemassaolollaan ja nyt sitten tulee ne pakolliset väli-/palautumispäivät, jotta saan tuon krampin taas auki. Voi nautinto. Itselläni on siis vuosikausia  -kymmeniä (!!), voitaisiin jo sanoa tässä iässä, selkä aina samasta kohtaa.
 
Kramppaamista en pysty yhdistämään mihinkään tiettyyn liikkeeseen tai tekemiseen, vaan tuo tulla tussahtaa aika puskista joka kerta. Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut tuon krampin pidettyä aika kivasti kurissa, kun löysin aivan huipun fyssarin, jonka luona olenkin säännöllisesti käynyt, mutta eiköhän se ole jotain kohtalon ivaa, että kun aika täytyy peruuttaa, niin suunnilleen siltä istumalta menee selkä. Tässä on pakko olla joku karma :D
 
No, onneksi tämä vaiva ei ole vaarallinen, joskin pahimmillaan aika kivulias. Ja menee ohi muutamassa päivässä.
 


 

 

 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Winter War 2015

Eilen aamulla olikin aikainen herätys, kun kello soi jo neljältä ja kyyti lähti kohti Tamperetta ja Winter Wareja klo 5.30. Meidän boksilta olikin aika hyvä edustus mukana ja ylpeydellä voin sanoa, että yhteishenki on meillä aika loistoluokkaa.
 
Winter Warhan on siis CrossFit-kilpailu, johon karsintojen kautta pääsee 40 naista ja miestä kilpailemaan. Miehillä ja naisilla on tietenkin omat sarjansa.
 
Kilpailussa testataan urheilijoiden 10 fyysistä ominaisuutta:
 
1. Hengitys- ja verenkiertoelimistön kestävyys
2. Lihaskestävyys
3. Voima
4. Liikkuvuus
5. Räjähtävä voima
6. Nopeus
7. Koordinaatio
8. Ketteryys
9. Tasapaino
10. Liiketarkkuus
 
Ja ihan varmasti myös pään kestävyydellä (henkinen kantti) on tässä iso osa, kuten kaikessa kilpaurheilussa.
 
Kilpailijat olivat jo edellisenä päivänä kilpailleet kaksi lajia, jotka olivat
 
10 min AMRAP
1500 m (miehet)/1250 m (naiset) soutu
Maksimimäärä yleisliikkeitä (burpee) soutulaitteen yli
 
2 MIN TAUKO
 
Juoksu
Noin 3 km juoksu aikaa vastaan

Kolmas laji, joka suoritettiin siis lauantaiaamuna, oli 7 minuutin AMRAP (as many rounds as possible), johon kuului:

15 kcal Assault bike
12 kahvakuulaetuheilautusta 32/24 kg
9 rinta tankoon leuanveto/leuanveto
 

Seuraavana oli vuorossa 4 kierrosta (timecap 6 min)
50 tuplanaruhyppyä
5 m katkeamatonta käsilläkävelyä
Tämän jälkeen testattiin voimaa tempauksella ja rinnalleveto kyykkyyn, joissa kilpailijoilla on molemmissa kaksi mahdollisuutta saada 1 toiston maksimi. Ja ainakin allekirjoittaneen silmiin aika huikea määrä voimaa oli kertynyt kilpa-alueelle.


Tämän jälkeen päästiin jo semifinaaleihin, joihin karsiutui 20 parasta sekä naisista että miehistä.

Semifinaalilajina oli

3 kierrosta alkavalla 4 minuutilla
4 (miehet)/2 (naiset) kpl voimavetoa (muscle up) renkailla
8 rinnalta ylöstyöntöä 70 kg/45 kg
12 boksin ylityshyppyä 75/60 cm
4/2 voimavetoa tangolla
8 rinnalta ylöstyöntöä 70 kg/45 kg
12 boksin ylityshyppyä 75/60 cm

Eli tällainen setti piti tehdä 4 minuutissa tai ainakin niin pitkälle, kuin mahdollista, jonka jälkeen alkoi uusi samanlainen setti vielä kaksi kertaa


Päivän viimeiseen lajiin, eli finaaliin pääsi 10 kilpailijaa ja seuraavat neljä liikettä nopeiten suorittanut oli siis voittaja:

50 thrusteria 50/35 kg
30 kahvakuulatempausta (käsipainolla) 32,5/20 kg
40 varpaat tankoon
20 m askelkyykkykävelyä akseli (tanko) pään yläpuolella 70/45 kg




Eipä voi sanoa päivästä muuta kuin että huh huh, miten mielettömiä suorituksia. Itse nostan hattua jokaiselle 80 urheilijalle. Mun mielestä on jo huikea suoritus päästä kisoihin mukaan, saati finaaleihin, puhumattakaan kärkisijoista. Aivan jäätäviä suorituksia. Ja kun kyse ei ole yhdestä tai kahdesta lajista, vaan kahden päivän aikana suoritetusta lajirykelmästä mitä monipuolisimpia liikkeitä.

Mielestäni kisat olivat hienosti järjestetty. Vaikka en olisi koskaan lajista kuullutkaan, uskoisin, että olisin oikein hyvin pysynyt perässä, mitä milloinkin tehtiin. Ennen jokaista lajia liikkeet käytiin läpi ja juontaja kertoi juontojen lomassa tärkeimmät asiat kustakin lajista ja liikkeistä.

Iso plussa myös siitä, että lippujen hinnat eivät olleet ylihinnoiteltua (25 €) ja rahalle sai kyllä vastinetta. Tällaiset tapahtumat ovat täynnä menoa ja meininkiä, eikä turhia odotteluaikoja ollut vaan kisa rullasi mukavasti eteenpäin.

Ehkä ainut, johon voisi enemmän panostaa, on oheismyynti. Tällaisissa tapahtumissa messutarjoukset ja lajiin kuuluvien tuotteiden myynti kattaa varmasti kustannukset. Ja jos tarjolla on tuotteita, voisi niitä olla oikeasti niin paljon, että ensimmäiset koot ja tuotteet eivät ole loppuunmyytyjä heti ensimmäisen tunnin jälkeen avaamisesta. Tämä puute ei siis todellakaan omaa päivääni suuntaan tai toiseen hetkauttanut saati pilannut, mutta tästä pieni miinus.

Lisää tietoa kisoista voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ

torstai 5. helmikuuta 2015

Bataattia pannulla

Itse pidän arkiruuista, jotka ovat helppoja ja nopeita tehdä. Mitä yksinkertaisempi ja simppeleistä, puhtaista raaka-aineista tehty, sitä parempi. Yksi tällainen ruoka on bataattisuikaleet pannulla paistettuna.
 
Raaka-aineiksi tarvitset bataattia ja sipulin pilkottuna. Parhaan tuloksen saa, kun bataatin vetelee kuorimaveitsellä mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.
 

Pannulle öljyä ja raaka-aineet sinne perään. Paistellaan ja käännellään niin kauan, että bataatit pehmenevät ja saavat hieman väriä. Lopuksi joukkoon vähän suolaa.

Ja valmista on. Kelpaa tarjota vaikka ystävällekin :)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Liikkuisitko näin....

....jos päästäsi poistettaisiin se ajatus, mitä liikunta tekee ulkoisesti kropallesi? Tulisiko treenattua juuri saman verran ja juuri sitä mitä teet nyt?

Jäljelle jätettäisiin vain terveydelliset seikat ja se, mikä olo harrastamastasi liikunnasta tulee.

Liikkuisitko juuri näin? Harrastaisitko juuri sitä, mitä harrastat? Mikä on syy, joka laittaa sinut liikkeelle ja treenaamaan juuri sitä, mitä nyt harrastat?

Minulla on tapana tehdä tänne blogiin otsikoita, jotka jätän hautumaan ja pohdiskelen niitä enemmän tai vähemmän, ennen kuin alan niitä kirjoittamaan. Välillä joku aihe unohtuu ja jää kokonaan kirjoittamatta, mutta eilen lukiessani Annan blogia liikunnan ilosta, kaivelin tämän otsikon esille. Niin, ja kiitos Annalle eilisistä treeneistä. Maanantai lähti käyntiin huomattavasti hauskemmin :) Viime aikoina olen treenaillut pääsääntöisesti yksikseni meidän omalla salilla, mutta selkeästi välillä tekee hyvää treenata myös jossain hieman sosiaalisemmassa ympäristössä. 



Joskus on hyvä kyseenalaistaa omaa tekemistään ihan jokaisella elämänalueella, koska usein monissa asioissa rutinoituu ja tekemisestä saattaa kadota mielekkyys ja se tekemisen ilo. En tarkoita tällä jutulla sitä, että minusta olisi jotenkin sen huonompi asia, vaikka syyt liikkumiseen olisivat täysin ulkonäkökeskeisiä, jos liikkumisessa on kuitenkin mukana se tekemisen ilo. Siinä kohtaa heräisin ajattelemaan, jos treenaamaan lähteminen on aina pakkopullaa ja "pitää mennä"-ajatuksella. Voisiko tällöin joku toinen treenimuoto olla kuitenkin se sinun juttusi? Tai onko asettamasi tavoite liikkumiselle kuitenkaan se, joka sinua loppupeleissä motivoi?

Itse mietiskelin tässä omaa liikuntahistoriaa ja sitä, miksi liikun. Jos mennään ajassa taaksepäin ja mietin, mitä muistan omasta liikkumisestani, on se ainakin nuorempana ollut se, että liikunta on ollut hauskaa. Tietyt lajit eivät ole matkanneet mukanani ja tietyt ovat säilyneet siksi, että niiden tekeminen on mukavaa ja niistä tulee hyvä olo.

En koskaan unohda ensimmäisiä nyrkkeilytreenejäni, kun olin vetänyt kropan niin piippuun, että maatessani treenien jälkeen sohvalla katsellen luontodokumenttia linnuista ja kuunnellessani linnun sirkutusta, mietin, että jes, nyt mä olen löytänyt oman lajini. Nyrkkeilyssä en muista koskaan erityisemmin miettineeni, miltä kroppa näyttää vaan miten hyvä olo treenistä tulee. Kilpailun tullessa mukaan kuvioihin, piti kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä söi ja kuinka paljon painoi, koska kilpanyrkkeily menee painorajoittain. Ja olihan siitä etua, jos olit pitkä suhteessa omaan painoosi. En sano, etteikö minusta ollut silloin mukavaa, että oma kroppa näytti ja tuntui myös hyvältä. Mutta näin jälkikäteen kyllä päällimmäiseksi nousee kuitenkin se tekemisen ilo.

Kilpailemisen jälkeen pelkkä nyrkkeily ilman tavoitteita tuntui jotenkin tyhjältä ja etsin muita lajeja, joilla voisin korvata sen fiiliksen, joka nyrkkeilystä tuli. Kuntosaliharjoittelu tuli voimakkaammin tässä kohtaa mukaan, vaikka olin toki salilla käynyt jo aiemminkin. Salilla aluksi motivoi se, että voima kasvoi ja pystyin laittamaan isompia painoja treeneihin. Jossain vaiheessa tämän ns. fitnessbuumin myötä ajattelutapani muuttui enemmän kroppapainoitteiseksi ja tajusin, että olkapääni eivät olekaan tarpeeksi pyöreät, tai hartiani eivät olekaan luonnostaan kovin leveät, takareiteni on suhteessa etureittä pienempi. Ja ehkä minussa on vielä muitakin heikkoja kohtia, joita en vain ole tajunnut. Aikani treenattuani tällä ajatusmaailmalla, aloin kaivata treeniin muutakin. Nautin salitreenaamisesta, sen tuottamasta poltteesta lihakseen tai siitä, kun en vain enää jaksa yhtään toistoa, mutta salilaitteista en löytänyt kuitenkaan sitä fiilistä, mitä olin tottunut treenatessani saamaan. Sitä, mitä kaikkea kropallani voin tehdä.

Tämän ajatuksen mukana pikkuhiljaa salitreenit harvenivat ja mukaan tuli enemmän toiminnallisuutta. Ja samalla sitä, mistä itse nautin treenaamisessa. Tykkään käydä salilla edelleen ja nauttia siitä tunteesta, jonka treeni minulle tuo, mutta itselleni todellinen syy, miksi lähden liikkeelle on kuitenkin se liikunnan ilo.
Joka päivä ei tunnu siltä, että huvittaisi lähteä treenaamaan. Silloin en lähde. Olen käynyt myös läpi sen ajanjakson, että mielestäni enemmän oli enemmän ja lopulta kroppani sanoi, että liika onkin liikaa. Nyt, kun tasapaino liikkumiseen ja oman kropan kuunteluun on vihdoin löytynyt (huraa Terhi, ei siihen montaa sataa vuotta mennytkään), on treenaaminen tänä päivänä juuri minulle mielekästä, ei ulkonäkökeskeistä, vaan nautin siitä, että kehityn ja mihin kaikkeen kroppani pikkuhiljaa pystyykään. Eikä minua tietenkään harmita se, että pikkuhiljaa huomaan myös kroppani palautuvan siistimmän ruokavalion ja sopivan liikunnan myötä siihen, missä minun on HYVÄ OLLA. Ja yksi iso juttu on myös se, että vaaka ei näyttele tässä hetkessä kovinkaan tärkeää roolia. Ja näin normaalipainoisena se on hyvä asia se. Viikoittain teen painoharjoittelua, erilaisia aerobisia harjoitteita sekä kehonhuoltoa. Ehkä oma liikkumiseni ei ole kaikista vinkkeleistä katsottuna kaikkein optimaalisinta, mutta itselleni se tuottaa hyvän olon. Ja se riittää.