20.12.2015

Ystävyydestä

Tässä istuessani sunnuntaiaamuna keittön pöydän ääressä aamupalan jälkeen juoden vielä toista kupillista kahvia, mietin ystävyyttä. Itse olen siitä onnellisessa tilanteessa, että minulla on hyvin rakas ja läheinen lähisuku, joka kattaa omien vanhempieni ja siskoni lisäksi myös miehen lähisuvun. Vaikka olenkin maailman huonoin ihminen pitäämään tarpeeksi yhteyttä tai soittelemaan vain kuulumisia, tiedän, että he ovat siellä. Ja se on minulle tärkeää.


Lisäksi minulla on hyviä ystäviä lapsuusvuosilta, joiden kanssa yhteyttä pidetään hyvinkin harvakseltaan, mutta silloin kun nähdään, katoaa aika välistä ja tiedän, että he ovat ystäviäni edelleen ja tulevat aina olemaan. Lapsuus- ja nuoruusvuosina sidotut ystävyysssuhteet ovat muuten yllättävän kestäviä. Vaikka jokainen meistä elää omaa elämäänsä ja arkeaan, persoonat pysyvät samoina ja se on ehkä se juttu, joka pitää ystävyyden kasassa. Ne samat persoonat ehkä saavat iän mukana syvyyttä matkaansa ja on ilo huomata, että muutkin miettivät ja pohtivat samoja asioita, vaikka elämäntilanteet saattaisivatkin olla hyvinkin erilaisia.

Ja sitten ovat nämä aikuisiällä solmitut ystävyyssuhteet. Itse tutustun helposti ihmisiin, enkä ole koskaan kokenut olevani yksinäinen. Kavereita ja tuttuja minulla on paljon ja työnkin puolesta tulee puhuttua paljon päivän aikana ihanien ihmisten kanssa. Niin paljon, että nautin välillä aivan totaalisesta yksinolemisesta. Ystävyyssuhteiden luominen aikuisiällä on kuitenkin itselleni ollut haastavampaa. Lähinnä sen vuoksi, että minulla on ihana perhe, jotka ovat hyvinvointini keskus ja he ovat tukenani niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.

Perheen lisäksi on ollut kuitenkin mukavaa, että matkan varrelta on silloin tällöin kuitenkin tarttunut matkaan ystäviä näin aikuisiälläkin. Ja ainakin omalla kohdallani tuo "tarttunut mukaan" kuvastaa hyvin omaa tapaani ystävystyä. Näissä ystävissä vain kolahtaa joku juttu ja vaikka oma ystäväpiiri koostuukin hyvin monentyyppisistä ihmisistä ja ehkä ainut yhdistävä tekijä tässä on tietty "syvyys", en voi sanoa, että ystäväni olisivat edes kaikki niistä samanhenkisiä ihmisiä. En tiedä, osaanko selittää tuota "syvyyttä", mutta sillä tarkoitan sitä kykyä mennä pinnan alle, ja se, että voin varauksetta puhua ystävilleni asioista ja tiedän, että vaikka he eivät olisikaan kanssani samaa mieltä, he kuuntelevat ja ymmärtävät silti. Syvyys on myös sitä erilaisuutta.

Viikonloppu olikin hyvin ystäväpainoitteinen, kun perjantaina kävimme ystäväni kanssa ensin treenailemassa ja sen jälkeen olin kutsunut hänet auttamaan leipomisessa, kun tarkoituksena oli koeponnistaa raakakakku tämän viikonlopun valmennusryhmän tapaamista varten. Tämän ohje on luvassa tänne blogiinkin vielä alkuviikosta ja tiedän, että tällä ohjeella tehty kakku löytyy varmasti myös meidän perheen joulupöydästä.

Perjantai-ilta taas oli vähän hulvattomampi ja vaikka istuimme kahden ystäväni kanssa meillä iltaa, ei illasta puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, muutamia kyyneleitä ja paljon naurua. Syötyä tuli varmasti monen päivän edestä ja näin jälkikäteen mietin, että kuinka paljon sitä oma napa loppupeleissä oikein ruokaa pystyykään vetämään. Tarjolla oli pastasalaattia, sushia, juustoja, suklaata, ja kaikkia muita herkkuja.


Vauhti ja vaaralliset tilanteet kulminoituivat, kun ystäväni päätti vaihtaa katostamme pari palanutta lamppua. Ja näppärästi tuo kiipeilikin kappien päälle ylös korkeuksiin (lähemmäs 4 m) ja minä perässä assistentiksi. Samassa rytäkässä toinen ystäväni onnistui hajoittamaan imurimme letkun, joka ei kestänytkään nostelua ja itselläni hieman lipesi ote alastullessa ja muistona on nyt aika kipeä pyrstö. Mutta näin paljon en ole ehkä vähään aikaan nauranut ja tiedän, minkä rempparyhmän kutsun meille talkoisiin, kun tarvitsen apua talonrakentamisen viimeistelyyyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti