When life gives you lemons...

Vielä toissa viikolla mietin, että eipä ole onneksi tämä pimeys iskenyt sisuksiin, kuten se on tupannut yleensä viimeistään marraskuun lopussa tekemään. Vuoden pimein aika ei ole varmasti jäänyt huomaamatta keltään, mutta jostain syystä omalla kohdallani koko pimeys on mennyt yllättävän kevyesti.

Viime viikkoon saakka. Vanhempi tenava sairastui oikein kunnon räkälenssuun kuumeineen päivineen ja olen pyrkinyt olemaan kotona ne ajat, kun mies on ollut töissä, ettei kipeänä tarvitsisi olla yksin kotona. Omat treenit ovat jääneet tekemättä muutamia joogailuja lukuunottamatta ja tunnen, kuinka pimeys alkaa kaatua päälle, kun en ole päässyt liikkeelle. Liikunnalla on ainakin itselle niin suuri merkitys. Se pitää kropan ja mielen tasapainossa. Ja nimenomaan se monipuolinen liikunta; sykkeennostot, painoharjoittelu, kehonhuolto ja jooga.

Toissayönä heräsin pahaan päänsärkyyn, jota kesti pitkälle seuraavaan päivään ja pää olikin ontto koko loppupäivän. Tänä aamuna sängystä noustessani tunsin voimakasta huimausta ja pää oli todella outo koko aamun. Olo on onneksi vähän helpottanut, vaikka hieman huimailee vieläkin. Google oli tällä kertaa onneksi suopea ja kertoi, että huimaus on suhteellisen yleistä (varsinkin yli 40-vuotiailla naisilla!!) ja harvoin vakavaa. No, ehkä tämä tästä ja jos tämä ei pahemmaksi mene, pääsisin hyvällä lykyllä jo edes loppuviikosta treenaamaan.

No mutta, eihän tästä sairaskertomusta pitänyt tulla (me vanhat ihmiset ehkä vain olemme tällaisia vaivoista valittajia ;)) vaan kaiken tämän alustuksen tarkoituksena oli lähinnä kertoa, että kun taas on joutunut olosuhteiden pakosta hieman keventämään tahtia, alkavat monet asiat järjestyä pään sisälläkin. Se olikin aikamoinen myllerrys, joka sinne iski tässä muutama viikko sitten. Tuntuu, kuin kaikki palikat olivat hetkeksi menneet pois paikoiltaan ja edes parin palan yhteenlöytäminen oli vaikeaa. Mikään ei tuntunut liittyvän mihinkään ja kovin pienetkin asiat tuntuivat järisyttävän perustoja.


Nyt, kun pakka on taas pään sisällä ravisteltu sekaisin, alkavat palat löytää uusia paikkojaan. Ensin kokosin ne suurimmat linjat kasaan ja kirjoitin asiat ylös. Sen jälkeen aloin tehdä lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja suunnittelin, kuinka niihin pääsen ja kirjoitin nekin ylös. Lisäksi päätin antaa tiettyjen tuntemusten nousta ihan rauhassa pintaan ja antaa niiden viedä ja katsoa ajan kanssa, mistä löydän itseni, en siis fyysisesti, vaan henkisesti.

Tällainen tuulettelu tekee välillä todella hyvää, vaikka ei mitään mukavaa välttämättä olekaan. Se, että joutuu/pääsee kohtamaan omat heikkoutensa ja aikansa märehdittyään kuvainnollisesti sikiöasennossa lattialla parkumassa alkaa pikkuhiljaa nousta ja hyväksyä asiat taas sellaisina kuin ne ovat, uskaltaa olla heikko ja kääntää omat heikkoudet vahvuuksiksi. Tällöin voisi taas sanoa kasvaneensa hieman henkisesti.

Kommentit