Miksi kaiken pitää olla täydellistä?

Olen seuraillut vähän täältä takavasemmalta näitä keskusteluja erilaisista some-ilmiöistä ja ajattelin, että en ota kantaa suuntaan tai toiseen, mutta huomaan pyöritteleväni niitä kuitenkin jossain mielensopukoissa. Ja silloin on ehkä parempi kirjoittaa ne ulos.

Viime aikoina on ollut havaittavissa selkeää vastareaktiota sille täydellisyyden tavoittelulle, oli kyse sitten kuvista Instagramissa tai jutuista blogeissa. Ja niinhän se menee kaikessa. Kaikelle on oma aikansa; ihmiset innostuvat ties mistä asioista, kun ne ovat uusia, media kirjoittaa asioista, jotka kiinnostavat juuri sillä hetkellä, yritykset kehittelevät tuotteita, joihin tarve on luotu. Näitä "tarpeita" tyrkytetään joka tuutista, kunnes liika on liikaa ja ne alkavat jopa ärsyttämään. Tällöin valtaa saa reaktion vastareaktio ja yhtäkkiä se, mikä oli hetki sitten vielä tosi in, alkaakin olla out.

Joskus tulee jopa miettineeksi, kuinka ohjailtavia me ihmiset oikeastaan olemme. Suuri osa meistä kulkee massan mukana ja vaikka et kulkisikaan, niin kyllä se sinunkin edustamasi elämäntapa tulee muotiin joskus. Ja miksi pitää mahtua johonkin muottiin? Ovatko massan mukana kulkevat ihmiset niitä, jotka etsivät vielä sitä omaa juttuaan, uskovat löytävänsä sen "onnen" siitä, mistä annetaan mielikuva oikeasta sillä hetkellä. Vai ovatko he ihmisiä, jotka vain haluavat kokeilla jotain uutta ja tehdä sen jälkeen oman mielipiteensä asiasta? Varmasti molempia.

Juttelin juuri tuttuni kanssa, kuinka 80- ja 90-luvulla yleisen kauneuskäsityksen mukaan piti olla laiha ja luonnollisesti kaikki mallit olivat sitten niitä sairaalloisen laihoja ihmisiä. Taustalla puhuttiin anoreksiasta. Ja vaikka nyt et ihan anoreksiaan sairastunutkaan, oli ihan ok olla syömättä tai ainakin syödä mahdollisimman vähän.

Nykyään malli on mennyt sentään jo siihen, että syödään, mutta nyt syömisestä on tehty parhaimmillaan (pahimmillaan) jäätävää hifistelyä. Ja kropan tulisi olla sen laihuuden sijasta lihaksikas. Ja siihen pisteeseen asti tämä ihanne on hyvä asia, kun lautaselle eksyy ruokia, jotka sopivat omalle kropalle, tekevät paremman olon, syöminen ei ole vain suorassa suhteessa kropan ulkonäköön ja rasvaprosenttiin. Pieni hölläily omissa ruokatottumuksissa ei aiheuta tuskaa pään sisälle ja liikkuminen on itselle mielekästä, eikä yritetä työntää itseään tiettyyn muottiin.

Usein kuitenkin törmään vaikka blogeihin tai instagramtileihin, jotka ovat kiiltokuvamaisen kauniita. Eikä siinä mitään, minä tykkään katsella kauniita kuvia ja varsinkin niitä, joissa välittyy hyvä tunnelma. Mutta siinä kohtaa kun jokaisen kauniin ja viimeisen päälle hiotun kuvan takana on vielä pelkkä kiiltokuvamaisen täydellinen elämä, menee itseltäni maku aika pian. Ymmärrän, että on ihmisiä, jotka haluavat tuoda esille vain hyviä hetkiä elämästä ja tiedän, että suurin osa meistä ymmärtää, että eihän kenenkään elämä ole aina vain niitä hyviä ja kauniita hetkiä. Mutta mikä on sen taustalla, että ei haluta tuoda niitä ei niin kivoja hetkiä elämästä, vaikka monesti nämä ihmiset kuitenkin kirjoittelevat nimenomaan omasta elämästään.


Ihmiset haluavat kuitenkin monesti juuri blogeja lukiessaan/instagramtilejä seuratessaan "tutustua" seuraamaansa henkilöön ja luoda omassa päässään sen kuvan, millainen ihminen tämä oikein on. Moni ymmärtää, että ei kukaan halua tuoda elämästään kaikkea ja johonkin se raja on vedettävä. Ja on ihan viisastakin vetää. Tämä yksipuolisuus kuitenkin synnyttää monissa sen vastareaktion, kun hehkutetaan liikaa jotain tiettyä asiaa, esimerkiksi niitä omia, aina vaan ihania hetkiä elämästä. Ja sitten ihmetellään, kun ihmiset "vihaa". 

Itsellänikin ylittyy tietty ärsyyntymiskynnys, kun olen hetken seurannut aina vain liian pintapuolisia kuvia/tekstejä, mutta niin kärkäs en ole, että lähtisin kommentoimaan ja "vihaamaan". Poistun vain takavasemmalle. Olen hiljaa ja annan kirjoittajan jatkaa omaa elämäänsä ihan rauhassa, en yritä muuttaa hänen tapaansa tehdä asioita. Se on hänen asiansa, vaikka kieltämättä tuleekin mietittyä, että mikä on kirjoittajan taustalla, miksi hän ei uskalla/halua olla inhimillinen. On ihan ok, että kaikki ei ole aina hyvin.

Ihmiset kuitenkin haluavat lukea ihmisistä, jotka pärjäävät, ovat iloisia, kauniita, hyvässä kunnossa. Ottaa heistä mallia ja esimerkkiä. Siksi nämä henkilöt ovat tykättyjä, saavat paljon seuraajia. Ja tottakai tämä tuo iloa myös kirjoittajalle, kun on paljon seuraajia, jotka haluavat lukea hänen kauniista ja siististä elämästään. Mutta siinä kohtaa kun paineet nousevat siitä, että koko ajan täytyy tuottaa entistä kauniimpaa ja täydellisempää materiaalia, katoaa se alkuperäinen minä ehkä jossain vaiheessa. Ja pohja totuudelta. Miksi asiat täytyy viedä aina äärimmäisyyksiin? Miksi tavallinen ei riitä?

Tämä on hyvin mielenkiintoinen ilmiö ja itse jään seuraamaan tätä tilannetta edelleen täältä takavasemmalta, työstän näitä ajatuksia lisää ja jatkan tätä samaa pohdintaa vielä uudestaankin. Toivon, että saan lukea aiheesta ja niiden taustoista lisää, muien päättelyjä ja mielipiteitä aiheesta. Kyse ei ole oikeasti mistään pinnallisesta ilmiöstä, vaan syistä, jotka ovat sen pinnallisuuden alla.

Ei mikään helppo ja yhdellä johtopäätöksellä ratkaisuun vievä aihe, mutta mitä sinä olet mieltä tästä ilmiöstä? Onko sinulla joku toinen lähetymiskanta?


Ja pakko vielä mainita näistä kuvista, jotka otin pari viikkoa sitten Kuusaan joenrannasta järjestetystä valoshowsta. Hienosti tehtyä taidetta valoilla ja niin oikeaan aikaan vuodesta, kun osassa puista oli vielä lehdet ja osa oli jo lehdettömiä.

Kaikki nämä kuvat on muuten otettu kännykällä. Siltikin, vaikka kuvien laatu ei ole kummoinen, tykkään näiden kuvien tunnelmasta. Harkitsen kuitenkin niin vakavasti valokuvauskurssille lähtöä, koska vaikka järkkäri kulkee matkassani koko ajan, ovat omat taitoni valitettavasti niin rajalliset sen käytössä, että esimerkiksi tällaisiin olosuhteisiin en vain osaa laittaa säätöjä kuntoon. Haluaisin oikeasti osata ja kadehdin ihmisten hienoja kuvaputkia ja kameroita. Ja itse en osaa edes käyttää tarpeeksi hyvin tätä karvalakkiversiotakaan :D



Kommentit

  1. En ole törmännyt kuvaamaasi ilmiöön. Kuvat ovat aivan upeita! Kiitos kun jaoit väri-iloittelun marraskuun aamuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eikö olekin hienoja valoja. Kaikessa pimeydessään :)

      Poista

Lähetä kommentti