6.11.2015

Kuukauden muutos: Marraskuu ja kasvisruokapäivän lisääminen viikkoon

Eilen kirjoittelin kuukauden muutoksesta ja siitä, kuinka ensimmäisenä "muutoskohteena" olisi yksi kasvisruokapäivä viikkoon. Itse olen tästä innoissani ja mielessäni pyörittelen jos ja vaikka millaisia ruokia tulevien viikkojen kasvisruokapäiville. Ja ihan mahtavaa, että muutkin innostuivat!

Pari vuotta sitten osallistuin lihaton lokakuu-kampanjaan ja olin kasvisruokavaliolla tuon ajan, ja itseasiassa pidempäänkin. Muutos oli kuitenkin liian suuri, koska en saanut tarpeeksi energiaa suhteessa kulutukseen ja kun tähän vielä lisätään ylikunto, en jaksanut pysyä kasvisvoittoisella ruokavaliolla vaan rehellisesti voin paremmin, kun söin lihaa.

En siis tarkoita, etteikö kasvisruokavaliolla pärjää, mutta itselleni ja siihen tilanteeseen se ei ollut silloin paras ratkaisu. Siksi, että tulin syöneeksi aivan liian vähän suhteessa kulutukseen ja iso muutos ruokavalioon ja sen tuominen senhetkiseen tilanteeseen ei ollut oikea. 

Mutta eihän sitä tarvitse kuitenkaan olla aina niin joko tai. Itse pidän kasvisruuista, mutta en ole kuitenkaan valmis luopumaan liharuuista täysin. Näinollen nämä kasvisruokapäivät ainakin kerta viikkoon tuovat mukavaa vaihtelua, mutta ei liian suurta muutosta. Aivan vegaaniksi en nyt näinäkään päivinä rupea, vaan edelleen lautaselta löytyy mm. munia ja joitain maitotuotteita, kuten fetaa.


Toissapäivänä tein ostamastani myskikurpitsasta ja keltajuurista sekä sipulista kasvissosekeittoa. Pilkoin kaikki ainekset isoiksi lohkoiksi (poista kurpitsasta siemenet) uunipellille leivinpaperin päälle ja kaadoin päälle öljyä, ripottelin suolaa ja mustapippuria. Pellin laitoin uuniin 200 asteeseen n. puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen irroitin kuoret keltajuurista ja myskikurpitsasta ja heitin kaikki ainekset kattilaan, soseutin sauvasekoittimella, lisäsin sen verran mantelimaitoa, että soseesta tuli keittomainen, lisäsin yhden kasvisliemikuution ja keittelin hetken. Tarpeen vaatiessa keittoon voi lisätä mausteita mielensä ja makunsa mukaan, mutta itse pidin tämän keiton tällä kertaa hyivn simppelinä.

Lisäksi otin myskikurpitsan siemenet talteen, huuhtelin ne lävikössä, jotta sain putsattua ne, heitin pannulle vähän öljyä ja paistoin siemenet siinä. Lopuksi lisäsin vähän suolaa ja tulipahan muuten hyviä.

Itselleni tämä kasvisruokapäivä tuo myös lisää kiinnostusta erilaisiin kasviksiin ja niiden käyttöön. Tällä hetkellä oma kasvisten käyttö on aika suppeaa lajien puolesta ja helposti ostoskärystä löytyykin vain parsakaalia ja porkkanaa, vähän kärjistettynä. Mutta esimerkiksi tuossa edellä olevasta reseptistä en ollut edes koskaan maistanut aiemmin myskikurpitsaa tai keltajuurta. Myskikurpitsan maku oli todella hyvä ja keltajuuren etuna punajuureen oli ainakin se, että se oli kanssasisartaan vähemmän sotkeva ja helpommin käsiteltävä.

Siemenet sopivat hyvin myös keiton päälle

Eilen kasvisruokapäiväni starttasi siis ihan peruspuurolla, johon lisään kananmunan ja proteiinijauhetta sekä lopuksi päälle marjoja. Tällä kertaa herkuttelin tosin hedelmällä, persimonilla, kun niitä alkaa olla nyt kaupoissa.

Lounaaseen panostin vähän enemmän, koska ystävä tuli meille torstailounaalle ja sain hyvän syyn testata kehittelemääni reseptiä, eli omenapiirakkaa teff-jauhoista. Piirakasta ei tullut pöhkömpää, mutta sen verran vielä teen vielä lisätestauksia, että en reseptiä ihan tuollaisenaan jaa. Teff-jauho on aika napakkaa jauhoa ja kaipaa seurakseen jotain toista jauhoa, jotta leivonnaisista siitä tulisi kuohkeampia.

Mutta yksi juttu onnistui täydellisesti ja jatkossakin aion käyttää hunajan ja inkiväärimehun yhdistelmää piirakoiden kostutukseen. Oli muuten hyvänmakuinen kombo.

Lounaalla tarjottiin siis jälkiruoan lisäksi kurpitsakeittoa ja salaattia. Fiilistelen aina näillä kauden hedelmillä sekä marjoilla ja salaattiinkin pääsi granaattiomenaa, kun niitäkin on nyt kauppojen hyllyillä ihan järkevän hintaan.


Ennen töihinlähtöä söin vielä munakkaan ja salaatin jämät. Tämän lisäksi välipalalla nakertelin muutaman riisikakun avokadolla. Illalliseksi olin suunnitellut tekeväni smoothien, mutta pääsinkin kotiin niin myöhään, että en viitsinyt herättää tenavia blenderin "surinalla" (onko olemassa hiljaista blenderiä?), niin kaivelin jääkaapista rahkan ja sekoitin sinne marjoja ja hampunsiemeniä.

Kasvisruokapäivä meni hyvin sujuvasti, vaikka nappasinkin leikkelepaketin käteen vanhasta tottumuksesta samalla, kun kaivelin kaapista riisikakkuja ja avokadoja. Innolla odotan ensi viikon kasvisruokapäivää ja suunnittelen, mitä silloin valmistaisin.

2 kommenttia:

  1. Mie ostin silloin viimelauantaina inspiraatiokauppareissullani myskikurpitsan, mutta en _ehtinyt_ käyttää sitä vielä tällä viikolla. Toivottavasti se säilyy hyvänä ensi viikon alkupuolelle :)

    ps. Se Boschin SilentMixx on oikeesti nimensä veroinen, ainakin kaikkii miun edellisiin blendereihin verrattuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nyt ei muita kuin myskikurpitsa jatkojalostukseen. Hyvää keittoa siitä ainakin tulee.

      Poista