Täydellisyys vs totuus

Herään aamulla virkeänä hyvissä ajoin. Venyttelen hieman ja nousen kauniissa pitsipyjamassani ylös. Vessan peilistä katsoo hyvin nukutun yön jälkeen raikkaat kasvot. Harjaan vähän hiuksiani ja samalla mietin, laitanko tänään vähän kiharaa vai suoristanko vaan.

Kävellessäni alakertaan keittöön kiittelen samalla itseäni, että tulikin eilen imuroitua. On paljon mukavampi herätä aamulla, kun on siistiä. Tiskikonekin tuli tyhjennettyä illalla ja siivottua keittiön tasot. Kaadan itselleni kahvia ja teen aamupalan. Suosikkini on munakas, jonne tulee marjoja väliin. Sillä jaksaa hyvin aamupäivälle. Onhan siinä toki oma hommansa, mutta ei sen tekeminen koskaan ole vaiva.


Keittiön pöydän nurkalla työpisteeni, eli läppäri ja paperit, ovat nätissä järjestyksessä eiliseltä illalta, kun vastasin vielä sähköposteihin ja tein ne muutamat rästihommat. Annan koneen olla kiinni ja nautin aamupalasta. Tenavat kaivautuvat huoneistaan aamupalalle ja jutellaan mukavia. Autan vanhempaa neitiä tukanlaitossa ja nuorimmalle etsitään yhdessä sukalle paria. 

Aamupalan jälkeen avaan koneen, katson kalenteriin ja suunnittelen päivää. Kalenteriin on merkitty treenit, asiakkaat ja pienellä lapulla on kaikki muut asiat merkitty valmiiksi, ettei mikään unohdu. Tykkään, että asiat on hoidettu jo hyvissä ajoin ja ennakoimalla jo seuraavaa viikkoa, kaikki pysyy järjestyksessä. Näin kiireinen arki tulee hoidettua huolella.

Lapset lähteävät kouluun ja minä jään vielä suorimaan keittiön. Ehdin hyvin pestä koneellisen pyykkiä. Menen takaisin yläkertaan ja kaivelen meikit ja hiustenlaittovälineet. Mieleen tulee markkinoinnin opettajan sanat "kyllä yli kolmekymppisten naisten, jotka ovat asiakaspalvelussa töissä, yäytyy pitää huoli siitä, että ovat edustavan näköisiä. Kolmekymppisenä se ikä vain alkaa näkyä kasvoilta." Ihan totta. Ja minähän olen jo yli neljäkymmentä. Meikin ei tarvitse olla sotamaalaus, mutta pientä ehostusta, joka kestää päivän menossa mukana. Hiukset suoristan suoristusraudalla ja laitan kiinni huolettomasti. Siisti, mutta sporttinen.

Nappaan eväät mukaani jääkaapista ja lähden töihin. Aamun olen töissä asiakkaideni kanssa ja ehdin hyvin tehdä oman treenini siihen päätteeksi. Olen kotona, kun lapset tulevat koulusta ja heille on välipala valmiina. Autan molempia läksyjen teossa. Kun läksyt on tehty, vanhempi lähtee kaverille ja nuoremman kanssa pelataan hetki lautapeliä ja mennään sitten yhdessä pihalle haravoimaan lehtiä. Jossain vaiheessa nuorempikin häipyy kaverin kanssa leikkimään ja minä jään haravoimaan ja suunnittelemaan syystöitä puutarhassa.

Iltapäivällä, kun mies tulee kotiin, minun työni jatkuvat. Muutama tunti töitä ja kotiin yhteiselle iltapalalle. Lasten ja miehen kanssa jutellaan vielä päivän kuulumiset, katsotaan, että lapsilla on seuraavalle aamulle läksyt varmasti tehty, huone siisti ja vaatteet valittu. Ennakointi auttaa arjessa niin paljon.

Illalla avaan vielä työkoneen ja tarkastan sähköpostit ja teen päivän aikana tulleet työt koneella. Laitan koneen hyvissä ajoin kiinni, istahdan sohvannurkkaan ja mietin, kaivanko esiin kirjan, käsityön vai lueskelenko hetken blogeja. Viimeistään kymmeneltä olen tehnyt iltapuuhat ja pessyt hampaat. Hyvillä yöunilla vain jaksaa päivän niin paljon paremmin.


Hah hah.

Herään aamulla kun mies on jo käyttänyt koiran ulkona ja se (koira) tulee hyppimään vasten sängynlaitaa. Päälläni on mieheltä pöllityt pyjamahousut, kauhtunut t-paita ja jalassa eriparivillasukat. Vessan peilistä katsoo hyvin nelikymppisen naisen kasvot. Vedän hiukset ponnarille ja kävelen alakertaan syömään aamupalaa. Portaissa vastaan tulee koiran jättämät karvapallerot ja minua ärsyttää se, ettei tässä talossa kukaan tartu imuriin, ellei erikseen pyydä.

Tyhjennän tiskikoneen ja siivoan tason. Kaadan itselleni kahvia ja teen aamupalan. En jaksa tehdä munakasta, vaan tyydyn pariin palaan leipää. Jos kuitenkin tekisin vielä smoothieta, kun tenavatkin tykkäävät siitä. Se jää kuitenkin vain ajatukseksi, koska kaikkia tarvitsemiani raaka-aineita ei löydy. Pitäisi ehtiä tänään kauppaan, muistuttelen itseäni.

Keittiön pöydällä on kone ja paperit levällään eiliseltä illalta. Otan aamupalan koneen viereen ja teen heti pois sen jutun, jonka unohdin eilen illalla. Muistin sen juuri kun olin nukahtamassa, mutta en jaksanut enää nousta. Pitäisi laittaa kaikki jutut ylös, jotta ne muistaa tehdä. Tenavat kaivautuvat huoneistaan aamupalalle. Vanhempi neiti keittelee molemmille puuroa. Onneksi ne on jo noin isoja, että minun ei enää tarvitse tehdä niille aamupalaa. Lapset kinastelevat keskenään juupaseipäs-keskustelua ja minä uppoudun alkavaan työpäivään. Tulostelen vielä viimeiset jutut ja mietin päivän kulkua.

Lapset lähtevät kouluun ja minä jään vielä suorimaan keittiön. Ehdin hyvin pestä koneellisen pyykkiä. Tiedän jo laittaessani pyykkejä koneeseen, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä unohdan pyykit koneeseen ja muistan niiden olemassaolon vasta päivällä, kun tulen kotiin. Menen takaisin yläkertaan ja kaivelen meikit ja hiustenlaittovälineet. Mieleen tulee markkinoinnin opettajan sanat "kyllä yli kolmekymppisten naisten, jotka ovat asiakaspalvelussa töissä, täytyy pitää huoli siitä, että ovat edustavan näköisiä. Kolmekymppisenä se ikä vain alkaa näkyä kasvoilta." Ihan totta. Ja minähän olen jo yli neljäkymmentä. Siitäkin huolimatta päivän meikki koostuu kajalista ja ripsiväristä, jotka ovat jo puoliltapäivin pelkkä muisto vain. Harjaan tukan vähän huolellisemmin ja vedän sen takaisin kiinni ponnarille, hiuslenkillä ja pinnillä. Saa kelvata, eipähän ole ainakaan tiellä.

Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään ja matkalla töihin käyn nappaamassa kaupasta salaatin ja jonkun proteiinirahkan. Aamun olen töissä asiakkaideni kanssa ja töiden jälkeen arvon, ehdinkö treenata ja jos ehdin, niin en ole ainakaan kotona, kun lapset tulevat koulusta. Aikataulut alkavat pettää tässä kohtaa ja teen hätäisen treenin.

Tenavat tulevat kotiin ja tekevät itselleen välipalan. Muistuttelen läksyistä ja yritän muistaa tarkastaa ne. Yritän saada nuorempaa neitiä kiristämällä siivoamaan huoneensa (mihinkään ei lähdetä, ennenkuin huone on siisti), mutta uppoudun omiin hommiini työkoneella niin totaalisesti, että unohdan koko siivousjutun. Nuorempi pyytää minua seurakseen pelaamaan lautapeliä, mutta mumisen jotain, katsotaan vähän myöhemmin, nyt äiti ei ehdi, kun tämä homma täytyy saada valmiiksi. Katselen ikkunasta ulos kaunista syyspäivää ja mietin, että kukakohan nuo lehdet tuolta haravoisi ennen lumien tuloa.

Iltapäivällä, kun mies tulee kotiin, minun työni jatkuvat. Olen takaisin kotona iltayhdeksän jälkeen ja käyn vielä toivottamassa lapsille hyvät yöt. Keittiö on pommin jäljiltä ja hyvänä iltana sieltä löytyy muutakin kuin tuoksu siitä, että siellä on tehty ruokaa. Nappaan viimeiset ruuan tähteet ja istun koneen ääreen tekemään päivän aikana kertyneet paperityöt. Katson kelloa yhdentoista maissa ja laskeskelen, että jos nyt menen vauhdilla nukkumaan, saan säällisen määrän yöunta, eikä aamulla peilistä katso ainakaan yli viisikymppisen näköinen ilmestys.

Totuus päivieni kulusta löytyy varmasti jostain tuolta välimaastosta. Monesti mietin, olisiko se kovin iso vaiva lähteä rakentamaan omaa arkeaan kohti tuota ensin kuvailtua unelma-arkeani, missä kiirettä ei liiemmälti olisi, kaikki olisi ennakoitu ja päivästä ehtisin olla sen paikalla olemisen lisäksi lasten kanssa myös läsnä. Päivittäin. Ei se varmasti mahdotonta olisi. Olen kuitenkin viime aikoina karsinut niin paljon aikasyöppöjä elämästäni, että kiireetön arki ei olisi mahdottomuus. Näitä ajatuksia työstäen ensi viikkoon :)

Elätkö sinä unelma-arkea vai onko totuus jotain muuta?

Kommentit