9.10.2015

Joogaa kehonhuoltona?

Huomenta!

Täällä yritetään karistella hieman huonolla menestyksellä viimeisiä lenssun rippeitä ja eilen illalla nukkumaan käydessäni suunnittelin suuntaavani aamusta salille tekemään tämän päivän WODin, joka on Bear Complex. Aivan ihanan kyykyttävä treeni. Toki olisin tehnyt sen kevennellysti ihan kuntoutumismielessä, mutta kroppa päätti toisin. Hikijumpat saavat vielä jäädä. Tosin minä ja Bear Complex tavataan vielä, kunhan tästä voimaannun. 

Viikko on mennyt hidastellessa tahtia lenssun myötä ja hetkittäinen hidastaminen on tuntunut ihan mukavalta. On tullut istuttua alas ja tehtyä rästipaperihommat, suunniteltu tulevaa ja sähköpostikaan ei ratkea enää liitoksistaan. Monet asiat järjestyvät pään sisässä, kun vähän hidastaa tahtia.

 Utthita trikonasana A
 Virabhadrasana A

Tämän tekstin kuvat ovat viime perjantailta, kun kävin joogailemassa lepopäivän kunniaksi. Astangajooga ei ehkä ole se parhain tapa antaa kropan palautua edellisistä treeneistä, koska liikkeet vaativat voimaa ja turhaan astangaa ei kutsutakaan myös voimajoogaksi. Itse kuitenkin tykkään joogailla välipäivinä ja pidän harjoituksen juuri niin pitkänä, kuin se hyvältä tuntuu. Joskus joogailen vain tehden erilaisia asanoja ilman varsinaista harjoitusta.

Tällöin teen ensin lämmittelyksi muutamat aurinkotervehdykset, esim. 5 kpl aurinkotervehdys A:ta ja 3 kpl B:tä. Sen jälkeen menen samassa järjestyksessä asanoja, kuin harjoituksessakin, mutta otan liikkeet tekniikan ja venyttelyn kannalta. Pyrin linjaamaan liikkeet mahdollisimman puhtaiksi omaan liikkuvuuteeni nähden. Hengittelen rauhassa 5-10 toistoa ja teen joko saman liikkeen vielä uudestaan tai vaihdan seuraavaan.
Prasarita padottanasana A

Padahastasana

Vaikka menen liikkeitä samassa järjestyksessä, kuin harjoituksessa, saatan hyppiä joidenkin liikkeiden yli ja keskittyä niihin juuri itselleni haastaviin liikkeisiin. Tai jopa niihin helppoihin ja hakea vielä parempaa pitoa tai linjausta. Näin saan itse "harjoituksesta" enemmän kehonhuollollisen ja kroppa tulee venyteltyä tekemisen varjolla.

Mitä tulee ihan tavalliseen venyttelyyn, olen siinä aika laiska. Putkirullailu ja muiden "lelujen" kanssa tehtävä kehonhuolto on mukavaa, mutta itse venyttely sellaisenaan tuppaa tippumaan omalta top-listalta herkästi kärkijoukosta. Kehonhuolto on kuitenkin niin tärkeä osa treenaamista ja kropan palautumista ajatellen, että sitä ei pidä naureskellen sivuuttaa.
 Paschimattanasana C


 Shirshasana

Lisäksi olen tässä viime aikoina yrittänyt (huom. yrittänyt) opetella noita asanojen oikeita nimiä. Pitkään yritin sinnitellä sillä "siis se joka tehdään näin kun käydään näin ja tää menee tonne noin"-tyylillä ja muutamille asanoille keksin ihan omat nimetkin, mutta tarpeeksi monen silmien ympärimuljautteluiden ja huvittuneiden katseiden jälkeen olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että aion osata muidenkin asanojen, kuin savasanan nimen.


Ja tähän loppuun vielä pari lukemisen arvoista kirjaa, jotka ovat varmasti monelle joogaa harrastavalle tuttuja, mutta joita suosittelen lukemaan, vaikka joogaa et olisi nähnytkään, mutta mieli kaipaa jotain muutakin luettavaa, kuin Aku Ankkaa.
Mikä on sinun tapasi hoitaa kehonhuolto? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti