Yksinäistä touhua

Ryhmäliikuntatunnit. Ryhmässä treenaaminen. Joukkuelajit. Kaverin kanssa salille. Tai lenkille. Kaikki tuo on mukavaa yhdessätekemistä ja monesti myös niitä hetkiä, jolloin ryhmästä saa tukea ja jaksaa treenin loppuun saakka, kun muut ovat omalla suorituksellaan kirittämässä. Treenien jälkeen heitetään ylävitoset. Hyvä me! Fiilis syntyy ryhmässä toimimisesta, omien rajojen rikkomisesta. Jaksoinpas.

Treenaaminen voi olla myös yksin puurtamista ja kun mennään kilpapuolelle ja varsinkin yksilölajeihin, on treenaaminen usein hyvinkin yksinäistä puuhaa. Itselläni ei ole toki kokemusta kuin nyrkkeilystä, mutta muistan ne lukuisat kerrat, kun saavuin nyrkkeilysalille treenaamaan, yksin. Tai erilaiset juoksuharjoitukset kentällä tai lenkkipolulla, yksin. 

Tottakai treenaaminen tapahtuu tässä lajissa myös valmentajan kanssa ja mahdollisesti oman salin muiden kilpailijoiden kanssa, joilloin pääsee yhdessä mm. sparrailemaan. Sparrikaverit ovat kuitenkin usein eri painoluokissa tai vastakkaista sukupuolta tai eri tasoisia. Hyvä on toki sparrata mahdollisimman laajan kirjon kanssa, mutta kyllä ne olivat huipputreenejä, kun ajettiin vaikka toiselle paikkakunnalle sparrailemaan samantasoisen ja -painoisen ottelijan kanssa. Tai erilaiset leirit, joissa pääsi tutustumaan ja treenaamaan muiden kilpailijoiden kanssa.
Kilpailijoiden treenimäärät ylittävät yleensä normiharrastajien treenimäärät aika reippaasti ja tuplatreenipäivät ovat arkipäivää. Treenimäärät liikkuvat kymmenestä lähemmäs 20 tuntiin viikossa, riippuen treenaajasta ja viikosta. Ja viikoihin pitäisi saada mahtumaan myös ne lepopäivät. Näihin tunteihin mahtuu monen monta yksinäistä treeniä ja oman itsensä kannustaminen väsyneenä on usein haasteellista ja treenit aika monotonista suorittamista. Se liikunnan tuoma hyvä fiilis voi olla hetkittäin aika kateissa.

Motivaation täytyy olla suuri ja keskittyminen omaan treenaamiseen ja omiin lajikohtaisiin harjoitteisiin vankkumaton. Sen lisäksi, että kroppa on usein kovilla treenimääristä, täytyy voima treenaamiseen ja treenin loppuun saattamiseen löytyä myös pään sisältä. Kukaan ei ole näissä yksinäisissä treeneissä kannustamassa. Vain oma pää. Muistan ne monet kerrat, kun lähdin juoksemaan vetoja tai treenaamaan omaa treeniäni salille vaikka ei olisi huvittanut. Tai ehkä enemminkin jaksanut. Kun kroppa alkoi olla jo niin tyhjä viikon treeneistä ja vielä oli muutamat jäljellä. Se tahto, jolla tsemppasi aina itseään eteenpäin. Joka kerran, kun astuin salin ovesta sisään tai vedin lenkkareita jalkaan väsyneenä, piti toistella itselleen, että nyt lähdet, teet täysiä niin kauan kuin jaksat ja luovutat vasta sitten. Arvaappa, monta kertaa luovutin? Kyllä, en kertaakaan.

Näin jälkeenpäin, kun treenaaminen ei ole enää kilpapainotteista, tulee nostettua hattua itselleen niistä lukuisista yksinäisistä treenikerroista, jotka tuli tehtyä. Lajinomaisiin treeneihin ei ollut vaikea motivoitua, mutta ne juoksulenkit kentällä ja pururadalla. Intervallijuoksut aamuvilakoilla ennen töitä. Pitkät, palauttelevat juoksut, kun olisi ollut mukavampaa olla tekemättä mitään. Joka viikko, monta kertaa. Ja silti tykkäsin.
Treenaatko sinä mieluummin yksin vai kaverin kanssa/isommassa porukassa?

Kommentit

  1. Sekä että, jos tarkoitan nyt omaa salitouhuani. Välillä on parasta puurtaa kuulokkeet korvilla "yksin", mutta on ne yhteistreenit kaverin kanssa myös elämän suuria iloja, aina oppii uutta, monesti myös saa nipistettyä itsestään enemmän kun kaverin kanssa treenaa. Jos lenkkeilen niin on se mukavampaa kamun kanssa, monestihan se isäntä onkin kyllä lenkkikaverina koirien lisäksi. Välillä taas on kiva taaperrella ja lenkkeillä metsässä ihan yksin omissa mietteissään. Eli niin vastaus kysymykseen.. sekä että :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sun kanssa samaa mieltä, että sekä että. Ja parasta tässä on vielä se, että voi itse valita, treenaako kaverin kanssa vai tekeekö treenin ihan issekseen. Vaihtelu virkistää tässäkin :)

      Poista

Lähetä kommentti