Mitäs tänään pohditaan: Valmentamisen moninaiset koukerot

Ostin eilen kirjan Urheilijan taivas ja helvetti: Paras versio itsestäsi ja en meinannut malttaa käydä illalla nukkumaan, kun jäin kirjaan pahasti kiinni. Ja sitten en mainannut saada unta, koska kirja herätti niin paljon ajatuksia treenaamisesta, urheilijan mentaalivalmennuksesta ja siitä, kuinka iso ero on sillä, oletko harrastaja vai kilpailija. Jo ihan treenien määränkin suhteen, mutta lähinnä mietin sitä kaikkea muuta sen ympärillä. Kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen ja miten tärkeää olisi ottaa nuo kaikki osa-alueet huomioon. Kovaa voi treenata kuka vain, mutta ne jotka oikeasti pärjäävät, ovat tehneet paljon muutakin. 

Aihe on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja jos olen tässä viimeisen parin vuoden aikana aika syvällä käynyt henkisellä puolella ihan tavallisen ihmisen arjen koukeroita ja sitä, miten onnistumisen avaimet näissä elämäntapamuutoksissa ovat kiinni niin monista asioista, on tämä urheilijan maailma myös ehdottomasti syventymisen arvoinen.

Personal trainerina toimiminen on siitä palkitsevaa puuhaa, että omaa osaamistaan pystyy haastamaan koko ajan enemmän. Ruokavalioita ja treeniohjelmia voi tehdä melkein kuka vain, mutta ne eivät yksistään takaa kovinkaan varmoja onnistumisen takeita. Esimerkiksi laihduttminen itsessään on helppoa, mutta se, että tulokset ovat pysyviä, vaatii jo sen, että heti alusta lähtien muutosta käydään myös pääkopan sisällä.
On ollut mukava huomata, kuinka itsekin on kehittynyt tässä vuosien varrella ja kokemus tuo varmuutta tähän koko ajan lisää. PT-urani alkutaipaleella minulla oli välillä hetkiä, kun epäilin välillä omaa tekemistäni, mutta onneksi pidin kuitenkin pääni ja tein vain sitä, minkä koin oikeaksi. JOs olen väärässä, myönnän sen, mutta tämä oma taipaleeni tähän, mitä olen nyt, on kuitenkin vuosien päämäärätietoisen tekemisen tulos ja olen löytänyt oman polkuni tehdä tätä työtä. Vahvistusta sille, että kuljen oikeaan suuntaan on antanut aikanaan myös Personal trainer-koulutus, joka vahvisti vain ajatusta siitä, että se mitä teen, on juuri sitä, mitä minun kuuluukin tehdä.
Tässä joku aika sitten pohdin, että onpas mukavaa, kun pääkoppa on mukavan hiljainen, eikä siellä ole tavallisen arjen ja työn lisäksi muuta turhaa pohdittavaa. Mutta nyt tämän kilpavalmennuksen myötä pää on taas täyttynyt aivan mieletömillä ajatuksilla ja jutuilla, joita lähden toteuttamaan ihan käytännössäkin. Hyviä tuloksia olemme saaneet jo järkevällä treenaamisella (enemmän ei ole kaikissa tapauksissa enemmän), ruokavalion muutoksilla (yllätti jopa minut, kuinka iso asia se loppupeleissä olikaan ja vaikutti myös moneen muuhunkin asiaan, kuin treenien ja tulosten paranemiseen). Ja nyt vielä se urheilijan henkinen puoli. Miksi se ei olisi isossa roolissa kilpaurheilussa, jos se on yksi todella iso osa jo ihan tavallisenkin harrastajan kehitystä omassa elämäntapamuutoksessa. Ihmisiä me kaikki kuitenkin olemme.
Ja sitten vähän fyysisempiin aiheisiin, joista mun piti ihan alunperinkin kirjoittaa. Heh, lähti vähän mopo taas käsistä.

Tämän viikon parhaat treenit tein alkuviikosta ja jos joskus treenailen kaikkea pikkukikkailua sitä sun tätä, on välillä todella mukavaa pitää treenaaminen hyvinkin simppelinä. Kelloon laitoin 20 kpl 2 minuutin erää minuutin tauolla. Kolme ensimmäistä erää hyppäsin hyppynarua eri tekniikoilla (normaali, tuplat ja ristiin), seuraavat kolme erää varjoa ja loput 14 erää säkillä. Viimeisten säkkierien aikana aukesi tosin rystynen ja muutama viimeinen erä meni aika ykskäsi painoitteiseksi. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan, ihan huipputreeni.
Nyt kun tämä nyrkkeily on alkunut taas sujua ja olen koukussa ihan 150 %, olen pohtinut, että miten ihmeessä saan taas ajan jaettua järkevästi kolmen rakkaan lajin kesken ajallisesti. Nyrkkeily ja crossfit menee vielä kivasti keskenään, mutta jooga, jota olisi myös mukava harrastaa paljon enemmän, on jäänyt nyt hieman taka-alalle, enkä pidä siitä yhtään. Miksi en ole ihminen, joka on vihkiytynyt vain yhteen lajiin? Lukiessani tuota Urheilijan taivas ja helvetti kirjaa, pohdin tätäkin asiaa. Miten jotkut vain löytävät sen yhden oman lajinsa ja maailma pyörii kaikessa hyvässä ja pahassa vain sen ympärillä. Ja sitten olen minä, joka taiteilee useamman lajin kesken, enkä osaa päättää, mikä on se ykkösjuttuni. Ja tarvitseeko minun edes.
Oletko sinä vain yhden lajin vankkumaton harrastaja vai yritätkö saada tasapainon useamman lajin välille?

Kommentit