29.9.2015

Heittäytymisen taito

Eilen joogailin "taas". Viime aikoina joogaamiset ovat olleet huomattavasti harvemmassa, kuin mitä esimerkiksi viime keväänä. Tästäkin johtuen olo on vähän kankeampi, ne liikkeet, joihin ennen "luiskahti" aika vaivattomasti, tuntuvat nyt hieman haasteellisimmilta.

Eikä siinä mitään, sehän on ihan ymmärrettävää, kun on ollut taas taukoa.

Mutta siinä kohtaa kun käyn miettimään, kuinka kauan olen joogaa harrastanut tai kuinka paljon olen erilaisia asanoja harjoitellut, joko harjoituksen aikana tai ihan erikseen, tulee nyrpistettyä nenäänsä. Kyllähän minun pitäisi olla jo pidemmällä. Kyllähän minun jo kuuluisi osata paljon enemmän. Katselin joogakassista kurkkivaa aanelosta, johon on merkitty koko ykkössarja ja ajattelin, että kyllä minun jo kuuluisi nuo kaikki osata.


Mutta kun en osaa.

Näillä fiiliksillä astelin eilen matolle. Samalla lohduttelin itseäni, että olenhan minä kehittynyt. Pikkuhiljaa. Osaan seisoa päälläni, siltaan pääsy on helppoa. En minä näitä osannut silloin, kun aloitin.

Mutta silti, kyllä minun jo pitäisi osata enemmän. Minulla on ihan hyvä lihasvoima moniin liikkeisiin, mutta silti ne eivät vain suju. Teknisestikin ymmärrän, mitä minun kuuluu tehdä.

Jossain kohtaa harjoitusta mieli päästi irti näistä itsensä sättimisistä ja muihin vertaamisista. Hetken hyvän flown jälkeen istuin vain alas ja mietin, että oikeasti. Miksi minun pitäisi? Kuka minulta vaatii olemaan jollain tietyllä tasolla tai osaamaan tiettyjä liikkeitä? Ei kukaan, paitsi minä. Oikeasti, sehän on vain minun päässäni. Ei se ole kiinni minun lihasvoimastani tai siitä, että en yritä. Se on kiinni siitä, että en uskalla päästää irti. Aivan kuin en uskaltaisi onnistua. Otsa kurtussa väännän eteenpäin, enkä huomaa, että vaikka jossain tulee pientä takapakkia, niin toisessa asiassa, johon en niin kiinnitä huomiota, tuleekin sitä edistystä.

Joskus sitä vain sokeutuu omalle tekemiselleen ja vaikka kuinka osaisin kertoa tämän "Ei sinun tarvitse, se on vain omassa päässäsi"-ajatuksen muille, en osaa aina kuunnella itseäni ja omia neuvojani.

Asetan jatkuvasti itselleni tavoitteita, jotka ovat aivan saavutettavissa ja ihan realistisia. Silti kaikkia näitä tavoitteita, joita olen harjoitellut, en saavutakkaan omaan asettamaani määräaikaan mennessä. Jos oikein istun alas, kuten eilen kesken harjoituksen tein ja juttelen itselleni ihan realistisesti, ovat ne aivan järkevästi selitettävissä. Suurimmat esteet ovat kuitenkin pääni sisällä. En uskalla. En uskalla olla heikko tai en uskalla heittäytyä.

Vaikka monilla alueilla olen jo tuon heittäytymisen taidon tässä viime vuosina oppinut, on se kuitenkin yksi suurimmista onnistumista hidastavista tekijöistä. Uskallan jo heittäytyä, kun kyse on jostain henkisestä jutusta. En pelkää ottaa vastaan uusia haasteita, luotan, että osaan ja asiat järjestyy.

Mutta kun kyse on fyysisestä suorittamisesta, pelkään, että satutan itseni. En halua uusia olkapäävammoja enkä ylikuntoa. Mutta totuuden nimessä en voi myöskään loputtomiin pelätä, että minuun sattuu. Minusta on tullut arka.

Tämä on minulle loppupeleissä aika uusi tunne, koska en ole ennen tuota ylikuntoa edes miettinyt, mitä voisi käydä, jos kokeilen sitä tai tätä. Kuitenkin se tunne, joka jää johonkin syvään muistilokeroon siitä, kuinka kyyneleet tulevat silmiin aamuisin jokaisella askeleella, jonka otan, koska minua koskee niin paljon tai se jäätävä väsymyksen tunne, joka ei helpota, vaikka nukkuisin kuinka, on vielä olemassa. Tai joka kerran, kun työnnän tangon pääni päälle, mietin, kuinka se olkapää silloin aikanaan meni.

Tätä kokonaisuutta kun jää miettimään, ymmärrän paremmin, miksi joku asia on toiselle helppo ja toiselle ei. Onko kyse kuitenkin loppupeleissä heittäytymisen taidosta? Sitä, että toiset uskaltavat vain kokeilla ilman pään sisäisiä rajoitteita. Kokeilla uusia tapoja toimia, kokeilla erilaisia fyysisiä tai henkisiä suoritteita, kokeilla omia rajojaan, uskaltaa päästää vanhasta irti ja kokeilla jotain uutta tapaa toimia? Uskaltaa heittäytyä ja todeta, että kaikkea ei tarvitse hallita. Tai kuten itseni tapauksessa, kaikkea ei tarvitse osata.

Osaatko sinä heittäytyä? Uskaltaa olla heikko tai ei osata jotain, mitä "pitäisi" osata? Onko se sinulle helppoa vai jonkun tietyn jutun tulosta?

2 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, tuosta bannerista tuli aika tosi hieno! Upean yksinkertaisesti sait kuvat sommiteltua :)

    Ja sitten tuosta tekstistä, se oli hyvä. Itselleni on harvemmin tullut eteen tilanteita urheilun parissa, että jotain ei uskalla yrittää (itsesuojeluvaisto puuttuu). Nyt vähän vanhempana, (kilpa)urheilun jättämien kremppojen kiusaamana, olen huomannut kropaa kovasti rasittaessa mieleeni tulevan yhä useammin ajatuksia, että mitä jos nyt sattuukin, kun teen tätä tai mitä jos joku paikka nyt hajoaa. Ehkä ihan tervettä ajatellakin vähän ennen kuin suin päin ryhtyy kaikkeen....

    Mun sisällä joku aina vaatii tekemään paremmin, olemaan parempi ja kehittymään. Ja sitten kun tätä ei tapahdu, niin se ääni mun sisällä aloittaa järkyttävän mesoamisen. Onneksi olen oppinut kontrolloimaan näitä vaatimuksia ja yhä useammin pystyn ajattelemaan, että ei mun tarvikaan osata tai kyetä tekemään tätä juttua. Ei nyt eikä ehkä huomennakaan. Ainakin ajoittain osaan päästää irti ja hyväksyä, että tähän pystyn tänään ja tämä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tykkään tuosta itsekin, sopivan rauhallinen, mutta vähän kuitenkin väriä.

      Ja tuo pätee hyvin muhunkin, eli aika ajoittain ei sillä ole niin väliä, vaikka kaikki ei ihan sujuisikaan, mutta joskus nuo tuntuu taas elämääkin suuremmilta ongelmilta. Onneksi sitä on oppinut jo suodattamaan noita pään "vaatimuksia", eikä ole niin ankara itselleen, kuin ennen.

      Poista