11.9.2015

Ehkä kävin epämukavuusalueella, ehkä en (kävin)

En tiedä mikä hulluus yhdistää crossfittaajia, mutta tuntuu, että mitä raaempi treeni, sitä enemmän kansaa saapuu treenaamaan. Vaikka sitähän tuo laji myös on, menemistä sinne omalle epämukavuusalueelle ja sen tilan pienentämistä. Ajan kuluessa se, mikä joskus oli kamalaa ja totaalista epämukavuusaluetta, saattaa jonain päivänä ollakin, jos ei nyt mukavaa, niin ainakin inhimillistä. Jonka jälkeen voikin siirtyä astetta kovempaan vastukseen ja taas päästään sinne epämukavuusalueelle. Ehkä tätä voisi kutsua mukavammalla nimellä kehitykseksi.

Aamulla menin salille tekemään "Nutts"in, joka on yksi monista Hero WODeista. Nämä treenit eivät ole niitä kevyimpiä treenejä ja hetken jos toisenkin mietin, kuinka tätä treeniä skaalaisin. Oma pääni ei meinaa ajoittain kestää tiettyjä liikkeitä, varsinkin, jos niitä on kerralla paljon. Ja näitä liikkeitä tuntui tämä treeni olevan pullollaan.



Suunnittelin jo isompiakin skaalauksia, mutta onneksi, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna, otin painot, jotka haastoivat kroppani tosissaan. Mieli on tässä vahva elin ja jo ennen treeniä hetken arvoin, kun tunsin, että kroppa ei ollut täysin palautunut edellisestä treenistä, että kannattaako minun tehdä tätä oikeastaan ollenkaan. Kannattaa.

Ja onneksi tein. Vaikka aikaa kuluikin tolkuttomasti, tai ainakin siltä se tuntui, noihin leuanvetoihin (50 kpl) ja wall balleihin (100 kpl), tulee noiden jälkeen jo aika voittajafiilis, kun ne on saanut tehtyä. Eniten ehkä arvoin noiden tuplanaruhyppyjen kanssa (200 kpl), mutta onneksi tein, koska ne sujuivat loppupeleissä ihan jouhevasti.






Juoksu kiekon kanssa tuntui niin helpolta noihin kolmeen edelliseen liikkeeseen verrattuna, että jaksoin jopa hymyillä vastaantulevan auton hämmentyneen näköiselle kuskille. Joku kylähulluhan se siellä juoksenteli töpötellen jonkun mustan esineen kanssa.
Treenin jälkeen olo oli kieltämättä aika helpottunut, että loppuihan se vihdoin. 

Annia yritin saada kaveriksi tekemään tätä treeniä, että olisi joku kirittäjä, mutta hän oli niin uskollinen omalle treeniohjelmalleen, että meni sen mukaan. Mutta olihan se kannustavaa, että joku aina huuteli sopivan väliajoin, että jaksaa jaksaa ;)


Jo ennen treenin aloittamista päätin, että jos kun saan treenin tehtyä, olen ansainnut sushilounaan ja sushillehan me suunnattiin treenien ja suihkun jälkeen. Ja olen aivan varma, että sinne menivät sushit; suoraan lihakseen. Oikein tunsin sen.



Missä treenissä sinä joudut haastamaan itsesi? Missä meni viimeeksi epämukavuusalueen raja?

2 kommenttia:

  1. Burpeissa. Burpeissa. Mut kuten siekin sanoit, niin kannatti! :)

    Ja hatunnosto tuosta treenistä, oot(te) kyllä kov(i)a!!! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kannatti. Ja pään osuus on yllättävän iso osa noita burpeiden tekemistä. Loppujen lopuksi kysehän on vain hypäämisestä alas (ja voimien loppuessa lysähtämisestä) ja takaisin ylös. Ja tuo treeni, phuuh... Vaikka henkilökohtaisesti tykkään juuri tuollaisista treeneistä, jossa kerralla tehdään yksi liike, eikä siihen tarvitse enää palata. Mutta tuossa treenissä oli vain niin paljon kaikkea minulle haasteellista, joka teki siitä minulle rankan.

      Poista