4.8.2015

Treeninälkä kasvaa treenatessa

Kello soi 5.00. Painan kellon kiinni ja jatkan torkkumista. Samalla mietin siinä horroksessa maatessani että eieiei. Ei mua oikeesti voi kukaan pakottaa nousemaan tähän aikaan. Ei jos takana on yö, jona en koe nukkuneeni pätkääkään.

Vieressä on nukkunut, yskinyt ja rohissut, niistänyt ja kuorsannut nuorempi neiti, joka on selvinnyt jo pahimmasta kuumeesta, mutta kaupan päälle on tullut aikamoinen yskä ja nuha. 

Kello on 5.18 ja mietin, että jos aion nousta, se on noustava nyt. Missä on ne vauva-ajan hormonit, jotka pitivät tuoreen äidin kuosissa, vaikka takana on monta herätystä yön aikana? Ihan kuin nuo lapset eivät valvottaisi myöhemmällä iällä. Ei tuntunut yhtään reilulta. Ja vaikka kuinka mietin, niin edes päätä ei särkenyt, eikä olo tuntunut kipeältä, ei edes varpaasta tai korvanlehdestä. Ei, olo oli vain väsynyt ja se ei ole hyvä tekosyy olla nousematta. Ei, jos on sovittu aamutreenit ystävien kanssa klo 6.00.

Ei auta kuin nousta ylös, keittää kahvit, napata jääkaapista jotain pientä syömistä ja hypätä autoon. Matkalla mietin, että oikeasti olen viimeeksi herännyt ennen klo 7, kun lähdettiin joogaretriitille Espanjaan keväällä. Minun aamutreenini alkavat aina klo 9 maissa, eivät kuudelta. Kuudelta minä vielä nukun, tai ainakin totean, että jes, vielä tunti uniaikaa.

Kentälle laahusti aika nokka nyrpällään oleva tyttö, jonka kroppakaan väsymyksestä johtuen ei meinannut herätä ihan heti treenien alettua. 


Mutta treenin jälkeen oli aika voittajafiilis ja kroppakin alkoi lämmetä, kun oli kotiinlähdön aika. Matkalla kotiin mietin, että voi kun pää ei ottaisi aina niin iso roolia tällaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa, koska treenin jälkeen olo oli aivan mahtava. Paljon parempi, kuin normitreenin jälkeen.

Koska jokuhan noissa aamutreeneissä on, mikä tekee sen superhyvän fiiliksen.

En ehkä silti ota näitä aikaisia aamutreenejä tavaksi, koska en ole aamuihminen. En ole myöskään iltaihminen, Eli en välitä kuitenkaan nukkua myöhään aamuun tai ole mitenkään pirteimmilläni iltaisin kymmenen jälkeen. Taidan olla ehkä joku semi-ihminen, joka tykkää herätä arkena tai viikonloppuna suht ajoissa ja mennä reilusti ennen puolta yötä nukkumaan.


No mutta, aikaisissa aamutreeneissä on se hyvä puoli, että voi syödä toisen aamiaisen sitten oikein huolella. Paistelin itselleni munakkaan aamuplakasi, jonne tuli väliin mustikoita ja mansikoita, Ja onhan se vain niin, että tuoreet marjat peittoavat pakastekaverinsa aivan mennen tullen.


Aamu tuntui jotenkin tosi pitkältä, kun oli ollut niin reippaana ylhäällä, että siinä pirteyspuuskassa ehdin siivotakin vielä, ennen kuin lähdin töihin.

Töiden jälkeen hurautin vielä treenailemaan omalle salille ja kun viime aikoina on jäänyt vähän hampaankoloon tuo hspu, eli handstand push up, niin treenailin sitten sitä lämmittelyjen jälkeen. Kaikki vahvasti yläkropalle tarkoitetut liikkeet laahavat vähän perässä, kun täälläkin sen sata kertaa mouruamani kipeä olkapää on aiheuttanut tässä viimeisen parin vuoden aikana minulle aikamoisen kasan harmaita karvoja.


Vihdoin ja viimein olkapää on parantunut ja olen uskaltanut ensin varovasti kuminauhajumppailujen jälkeen ottaa ensin kevyet painot ja tehdä eristäviä, harkittuja liikkeitä olkapään lihaksille. Siitä pikkuhiljaa olen ottanut isompia liikeratoja, nostanut maltilla vastuksia ja nyt olen jo uskaltanut tehdä liikkeitä, joissa tarvitaan myös nykäisevää liikettä, nopeasti tuotettua voimaa.


Ja yksi näistä liikkeistä on tuo käsilläseisontapunnerrus. Olen jo jonkin aikaa tehnyt liikettä suorin vartaloin niin, että heitän jalat seinälle ja punnerran alas ja ylös, mutta en vain ole hokannut, miten liike tehdään kipaten, eli jalkoja apuna käyttäen. Ajattelin, että ei se voi olla voimasta kiinni, jos jaksan tehdä sen suoriltakin vartaloilta. 

Ja tosiaan, joskus sitä vain sokeutuu omalle tekemiselleen ja toistaa samaa virhettä kerrasta toiseen, kunnes sain pienen tekniikkavinkin kanssatreenaajalta ja hops. Siinä se oli.


Ja wohoo, ihan pienet tuuletukset. Tuntui vähintään yhtä hyvältä, kuin käsilläseisonnan oppiminen.

Ja sehän tässä lajissa on oikeasti ihan parasta, että aina voi oppia lisää, kun on ensin oppinut jonkun eikä valmis ole koskaan. Nälkä kasvaa syödessä. Kun vain ei ole liian ahne.





2 kommenttia:

  1. "...voi kun pää ei ottaisi aina niin iso roolia tällaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa" tuli sekä kontekstissaan että siitä irrotettuna miulle nyt niiiiiin hyvään saumaan! En olisi ehkä tämän illan päätteeksi voinut osuvampaa lausetta lukea. Kiitos, Terhi, tästäkin! <3

    Ja tuuletukset täältäkin siulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pää on vahva elin ja se tasapainon löytäminen pään ja kropan välille on haastava juttu, varsinkin näissä poikkeustilanteissa. Oli kyse sitten mistä tahansa tilanteesta. Kaikkea ei tarvitse hallita, mutta olisi silti kiva osata tiedostaa omaa käyttäytymistään eri tilanteissa ja päästä yli tai sopeutua. Jäin eilen itsein pohtimaan tuota lausetta sen kirjoitettuani ja vaikka se on lause muiden joukossa, on sillä loppupeleissä aika syvä merkitys :) Näillä mennään tähänkin päivään <3

      Poista