17.7.2015

Munia ja torttuja

Meidän sali onkin ollut kovin munarikasta aluetta tällä viikolla, kun alkuviikosta tuli tilaamamme munanvalkuaiset ja loppuviikosta saapui vielä luomumunalähetys. Nyt on siis itsellänikin kaapit täynnä munaa eri muodoissa.

Kananmunia tule käytettyä päivittäin joko sellaisinaan smoothien joukossa, munakkaaksi paistettuna tai keitettynä. Valkuaisia erottelin joskus enemmänkin, mutta jotenkin tuntui aina pahalta heittää ne keltuaiset pois, kun koirankaan vatsa ei kestänyt yhtä keltuaista päivässä enempää.

Nyt kun tilailtiin sitten kimpassa noita valkuaisia, niin otin kokeeksi muutaman pullon omaankiin käyttöön. Ja onhan se näppärä tuote. Munakasta saa jatkettua helposti valkuaisilla, smoothiesta tulee vähän pehmeämpää, kun sinne laittaa valkuaista joukkoon ja mikä parasta, valkuaisista saa helposti vaahdon, josta voi tehdä vaikka mitä.


Lisäksi lueskellessani Annan kääretorttukokeilusta, muistin joskus miekka ja kivi ystäväni antaman valkuaispannarin ohjeen ja testasin sitä tänään pannarikakun muodossa. Ja hitsi kun onnistuikin hyvin. Kakku on parhaimmillaan samana päivänä nautittuna.

Valkuaispannarikakku
Valkuaispannari:
250 g munanvalkuaisia
2 rkl perunajauhoja
2 rkl karppisokeria
Täyte:
1 prk kevytvispiä, vanilja (12%)
1 prk rahkaa (250 g)
1 dl lime-juustokakkupuddingia
Marjoja
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri vatkaten. Lisää perunajauhot siivilän läpi ja nostele valkuaisvaahdon sekaan. Levitä vaahto leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 210 asteessa n. 10 min. Leivinpaperi kannattaa öljytä kevyesti ennen vaahdon kippaamista, jotta se on helpompi irroittaa paperista. 
Irroita pannari leivinpaperista ja leikkaa levy kolmeen osaan. Valmista täyte vatkaamalla vaniljavispi, lisää siihen rahka ja lopuksi puddingjauhe. Lado kerroksiin vuorotellen valkuaispannaria, täytettä ja marjoja niin, että täyte ja marjat tulevat päällimmäisiksi



Tätähän saa kevennettyä vielä jättämällä tuo vaniljavispi pois ja korvaamalla se vaikka vaniljajugurtilla tai lisäämällä rahkan määrää ja makeutusta tarvittaessa. Mielestäni tuo vaniljavispi antaa kuitenkin mukavan koostumuksen tuohon täytteeseen.

Tänään riehaannuin marjaostoksilla ja hymy korvissa astelin lompakkokevyenä ja mieli iloisena mansikoiden, pensasmustikoiden, vadelmien ja kirsikoiden kanssa pois marjakojulta. Tuoreet marjat ovat kyllä yksi kesän parhaista jutuista.



2 kommenttia:

  1. Tuolta sen miunkin tortun oli tarkoitus näyttää! :D Mut en edelleen voi syyttää kuin sitä Lidlin leivinpaperia, jonka laadun heikkenemisen jokunen lukijakin kävi kommenttiboksiin toteamassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua masentaa, mutta mullakin oli Lidlin leivinpaperia ;), joka muuten imaisi aika tehokkaasti tuon pannarin pohjan itseensä. Meni hetki, että sain sen jotenkin järkevästi irroitettua siitä paperista. Kävit kyllä mielessä siinä kohtaa, kun muistin lausahduksesi Lidlin leivinpaperista.

      Poista