15.6.2015

Oman elämänsä personal trainer

Huh.

Vihdoin ja viimein olen saanut pahimman suman purettua. Kun useampi ihminen aloittaa lähes yhtä aikaa valmennuksessa, takana on loma, joka yrittäjän näkökulmasta on myös rentoutumisen lisäksi viikon verran ylitöitä tuleville päiville ja viikoille ja kun menee vielä kaatumaan sängynpohjille lenssun kourissa vajaaksi viikoksi, joka tarkoittaa taas yhden viikon verran lisää työtä normiviikolle (älä välitä, en mäkään ole enää oikein kärryillä), alkaa työt väkisinkin kasaantua. Pienen mustan vihkon ranskalaiset viivat eivät meinanneet vähentyä millään, kun sait yhden asian tehtyä, tuli kaksi lisää tilalle.

 


Mutta nyt. Nyt olen saanut taas pään pinnalle ja vaikka viivat eivät ole vihkosta vieläkään loppuneet, ei siellä ole enää "piti tehdä eilen"-asioita. Tai sitten olen onnellisesti unohtanut jotain ;).

Tällaisten "kasaantumisten" aikana itseltäni menee helposti liikkumiset ja ruokailurytmit vähän miten sattuu. Olo on aika plääh. Syön kuitenkin aina kiireessäkin perusterveellisestä ruokaa mahdollisimman puhtaista raaka-aineista, en käytä eineksiä, enkä oikaise pikaruoalla.

Mutta ISO heikkouteni on sokeri. Karkit. Suklaa. Keksit. Mitä enemmän on kiirettä, sitä enemmän kroppa huutaa niiden perään. Ja viime aikoina se on karjunut. Ymmärrän oikein hyvin ruokailun säännöllisyyden merkityksen, tasaisen verensokerin, väsymyksen aiheuttaman sokerinhimon jne. Mutta silti. Kiireessä ja väsyneenä minulta ei vain nykyään tunnu riittävän itsekuria olla syömättä herkkuja.
Olen aina ollut makean perään. Suolaiset herkut eivät ole koskaan huudelleet samalla tavalla. Pystyn olla syömättä makeaa ja tiedän itsestäni löytyvän tiukankin minän, joka ei vain sorru. Tiedän, miten myrkkyä sokeri on minulle; en pidä siitä olosta, jonka se aiheuttaa, nivelet huutavat hoosiannaa ja kuinka helposti sokeri kertyy ihon alle joksikin muuksi kuin lihakseksi. Omalla kohdallani voisin luokitella sen jo pieneksi riippuvuudeksi ja huumeeksi, josta vain täytyy riuhtaista itsensä irti.

En ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt herkuttelemaan niin, että söisin herkkuja säännöllisesti kohtuudella. Ei. Kun keksipaketti avataan, se häviää. Avattua karkkipussia ei ole enää seuraavana päivänä. Yhden illan herkuttelut jatkuvat seuraavaan päivään ja sitä seuraavaan ja...
Mutta onneksi minulla on myös kyky katkaista kierre. Vajaa viikko sitten pistin karkkipussin sun kiinni, kun olo alkoi olla jo vähän liian turpea omaan makuuni ja palkkasin itselleni personal trainerin, yhden Terhin, joka teki minulle ruokavalion ja treenisuunnitelman. Ruokavalio on tukenut hyvin herkkujen himoa, kun energiamääriä ei viedä liian alhaiseksi suhteessa kulutukseen ja treenitkin on suhteutettu mukavasti omiin töihini ja niin, että treenien välipäivät ovat joka kerta tervetulleita. Olokin on jo näin lyhyen ajan jälkeen parempi. Liian otsa rypyssä tässä ei mennä, mutta suunta on selvä koko ajan. Loppupeleissähän tämä ei vaadi kuin sen pienen positiivisen naksauksen päässä, omassa asenteessa ja siinä, että osaa ennakoida päivänsä ja tehdä tarvittaessa eväät valmiiksi.

2 kommenttia:

  1. Sulla on hyvä personal raineri :-) Tuo sokru on kyllä niin inhaa kamaa, kun aiheuttaa himoja. Itse huomaan juurikin, että kun antaa pikkusormen niin sehän vie koko käden eli "kierre" jatkuu helposti. Mitä kauemman on ilman herkkuja sitä helpompaa se elämä ilman herkkuja (yleensä) on..
    Auringonpaistetta sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, tämä tuntuu oikein todella PERSONAL trainerilta. Olen ollut tosi tyytyväinen. Ja sokeri on kyllä syvältä, mokoman aineen voisi vaikka kriminalisoida ;)

      Poista