10.6.2015

Kiitollinen

Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan. Varsinkaan lajille, jota aikoinaan on harrastanut niin, että se on vienyt ainakin puolet elämästä. Kilpailun lopettamisen jälkeen jäin vähän tyhjiöön, että mitäs nyt. Huvikseen ei vain ollut mielekästä nyrkkeillä ja kaipasin jotain tilalle, jossa oli haastetta. Ajattelin, että nyrkkeilyni on nyrkkeilty ja en enää koskaan nyrkkeilisi tosissani.

Tätä tyhjiötä olen täyttänyt erilaisilla lajeilla ja harrastuksilla, kunnes liikunnasta ja hyvinvoinnista tuli ensin sivutyöni ja lopulta ammattini. Voisin vaikka lyödä vetoa, että ilman tätä rakasta harrastustani en tekisi sitä, mitä teen nyt työkseni.

Mikään koulutus tai kurssi ei ole antanut minulle niin käytännönläheistä oppimista, kuin mitä olen saanut aikoinaan tämä lajin kautta; liikunnan iloa, totaalista pettymystä, pettymysten ylipääsyä, sitä mentaalivalmennusta, jota oman pään sisällä joutui käymään, treenin, levon ja ruokailujen yhteensovittamista, itsekuria ja päämäärätietoisuutta. Noin niin kuin muutaman mainitakseni. Ja näihin samoihin asioihin törmään päivittäin myös omien PT-asiakkaideni kanssa.

Nyrkkeily itsessään näytteli monta vuotta sivuroolia, vaikka lajin parissa pysyinkin seuratoiminnan kautta viime vuosiin asti. Työ vei kuitenkin niin paljon aikaa seuratoiminnalta ja lopulta totesin, että jostain oli pakko luopua.

Mutta eikös se niin mene, että kun jostain luopuu, niin jotain saa tilalle? Viime uuden vuoden vaihteessa hankittiin meidän salille nyrkkeilyvarusteet ja startattiin kuntonyrkkeily. Ja en voi olla kuin nöyrästi kiitollinen tälle mahdollisuudelle, jossa saan tehdä päivittäin asioita, jotka ovat oikeasti kaukana siitä perinteisesti ajatellusta työn tekemisestä. Tottakai harrastamisen ja työn tekemisen erottaa toisistaan mm. se, että työn teon täytyy olla taloudellisesti kannattavaa, mutta kyllä tätä kutsuisin itse kuitenkin rakkaudesta lajiin. Kun antaa ja panostaa asiaan, jonka takana seisoo vähintään 100 %, on helppo myös jakaa omaa osaamistaan aidosti eteenpäin. Ei vain siksi, että se on työtä.
Nyt jos katson aikaa taaksepäin siihen pisteeseen, kun pelonsekaisin tuntein jäin pois turvallisesta palkkatyöstä yrittäjäksi, en voi kuin taputella itseäni olalle. Vaikka koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan ja olen päivittäin kiitollinen siitä, mitä olen saanut, on ollut hauska seurata, miten uusia juttuja tulee välillä yllättävistäkin paikoista. Ja kuinka niille antaessaan mahdollisuuden ne saattavat yllättää positiivisesti, jonka jälkeen yksi asia johtaa toiseen jne. Itse olen tässä työssä saanut tehdä monia mielenkiintoisia projekteja ja olla mukana jo niin monessa erilaisessa jutussa, että varmasti riittää juttuja sinne tulevaisuuden kiikkustuoliinkin jälkikasvulle.

Tänään sain kokea, kuinka tietyt ympyrät sulkeutuvat, kun kaivelin naftaliinista hammassuojat, laitoin nyrkkeilykypärän päähän, ajastin kelloon 2 minuutin eriä ja sparrailin monen vuoden tauon jälkeen. Se tunne, kun tietää, että vaikka ei ole niin hyvässä kunnossa tai niin nopea, kuin joskus oli ja siltikään ei tunne turhautumista, vaan hymy pysyy naamalla koko päivän ja mietin, milloin on seuraava sparrikerta. Ja vaikka tänään ehdin hetken harmitellakin, että miksi olen ollut tästä rakkaasta lajista sivussa niin pitkään, olen kuitenkin tyytyväinen myös niihin polkuihin, joita olen kulkenut, koska ilman niitä en olisi tässä missä olen nyt.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti