23.6.2015

Juoksua ja kahvakuulailua


Juoksussa on ollut minusta aina sitä jotakin. Välillä se on kamalaa ja välillä askel on hyvinkin keveä. Nuorempana juoksin läpi vuoden, mutta näin vanhempana olen tullut liian mukavuudenhaluiseksi ja keskittynyt talvella muihin aktiviteetteihin.
 
Jossain vaiheessa jo harkitsin vakavasti juoksun lopettamista, kun kroppa oli ylikunnossa eikä palautunut. En tajunnut, että syy ei ehkä ole juoksussa, vaan ns. kaikessa. Viime kesän pidin aika pitkälle juoksusta taukoa, kun annoin kropan palautua siitä kaikesta. Nyt, kun säännöllisistä juoksulenkeistä on jo aikaa, ajattelin astua askeleen taaksepäin ja aloittaa juoksukunnon rakentamisen peruskestävyydestä.
 

Muutama vuosi sitten juoksin vähän tavoitteellisemmin. En maratonille tai edes puolikkaalle sellaiselle, vaan ihan vain kympille. Toistaiseksi se on minulle tarpeeksi pitkä matka, enkä ole ainakaan toistaiseksi innostunut pidemmän matkan juoksemisesta. Aluksi vauhti kehittyikin ihan kivasti ja yksikseen juostessa juoksinkin ihan mukavia 10 km aikoja.

Jossain kohtaa raja alkoi kuitenkin tulla vastaan ja ajat eivät vain parantuneet. En ole koskaan ollut mikään fanaattinen sykemittarin kanssa juoksija, vaikka sellaisen omistankin. Sykkeet kuitenkin paljastivat sen karun totuuden, että jos haluan kehittyä, minun täytyy parantaa peruskestävyysaluettani. En vain pystynyt juoksemaan enää kovempaa, koska sykkeet olisivat nousseet jo lähelle maksimisykkeitä, enkä usko, että on mitään järkeä (jos siihen edes pystyisi) juosta kymmenä kilometriä maksimisykkeillä.

Nyt, kun aloitan juoksun ns. alusta, lähden rakentamaan juoksuani ihan peruskestävyysalueestani. Nöyränä laskin itselleni omasta maksimisykkeestäni peruskestävyysalueen (pk), joka on siis 60-70 % maksimisykkeestä ja lähdin lenkille. Juoksin/kävelin niin, että syke ei päässyt nousemaan yli pk rajojen.

Ja voi sitä turhautumisen määrää. Puolet lenkistä meni niin negatiivisissä tunnelmissa, että olin valmis jo heittämään nurkkaan koko hemmetin peekoon. Vauhti oli NIIIIIIN hidas ja vaikka yritin parhaani mukaan ottaa ammattimaisen asenteen, että se on kuule Terhi sunkin kohdalla niin, että hiljaa hyvää tulee, niin kyllä vaan kiukutti. Suunnittelin ainakin hommaavani jonkun paidan, jossa lukee isolla "jaksan oikeasti juosta lujempaa".

Mieleen muistui, kun olin töissä reilu parikymppisenä Hollannissa ja kerroin englantilaiselle kaverilleni, että I was jogging yesterday ja hän korjasi, että ei, olet ollut "running", koska vain keski-ikäiset naiset käyvät "jogging". Mietin sarkastisesti, että tähänkö on tultu, nytkö olen todella se keski-ikäinen nainen "jogging". Nytkö voin käyttää tuota sanaa?

En ole koskaan oikeastaan juossut hissukseen ja reippaat kävelylenkit olen aika suosiolla jättänyt muille. Toki näitä olen tehnyt, mutta en ole niitä koskaan kokenut tärkeiksi. Ainakaan juoksun kannalta. Aikoinaan nyrkkeillessäni kilpaa tarvitsin enemmän räjähtävää lähtöä ja intervallitreenejä. Tasavauhtiset juoksutreenit eivät kuuluneet silloin ohjelmistoon. Näin jälkikäteen mietittynä tuollaiset pk alueella tehtävät palauttavat juoksulenkit olisivat saattaneet olla jopa ihan hyvästäkin.

No mutta, sen verran turhautunut lenkin jälkeen olin, että kaivelin kahvakuulat pihalle ja tein vielä pienen treenin niillä. Siinä alkoi pikkuhiljaa kadota turhautuminen ja järki tulla mukaan ajatuksiin. Ehkä noita pk lenkkejä alan kuitenkin tekemään muiden lenkkien ohessa, jos vain asennoidun niihin hieman eri tavalla. Ja jos taas turhauttaa, niin aina voin jatkaa treeniä vaikka kahvakuulailulla ;)

Simppeli kahvakuulatreeni
100 kpl etuheilautuksia
100 kpl (50 + 50) rinnellevetoja maasta vuorokäsin
100 kpl (10 puolelleen, vaihto) vauhtipunnerruksia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti