Eteenpäin


Viime vuosi on ollut aikamoista myllerrystä, positiivista sellaista kylläkin, kun yksi asia alkoi johtaa toiseen ja pikkuhiljaa totesin, että aika ei vain riitä kaikkeen ja jostain on pikkuhiljaa luovuttava.
 
Olen vetänyt ryhmäliikuntatunteja aktiivisesti vuodesta 2006 ja nyt 9 vuoden jumpanohjaamisten jälkeen, alkoi olla aika pikkuhiljaa luopua. Ensin jäi murheenkryynini cxworx, sitten pumppi ja kahvakuula. Olen aikanani aloittanut jumppaohjaajaurani Les Millsin Body Combatista ja se olikin koko kevään ainoa jumppa, jota vedin, lukuun ottamatta muutamaa kahvakuulatunnin tuurausta.
 
Ja niin paljon, kun olenkin tämän jumpan pitämisestä tykännyt, oli aika todeta tässäkin, että aika ei vain riitä. Joskus aikanani jumppapirkkona aloitellessani mietin, että kun täytän 40 lopetan jumppienvedot, koska sen ikäisethän alkavat olla jo aika... noh... vanhoja. Noh, kuules menneisyyden Terhi, ei me nyt vaan olla. Vaikka tottahan se on, että tämän ikäisenä täytyy kiinnittää enemmän huomiota levon ja ravinnon laatuun ja oikeaan määrään aiempaa enemmin, jos haluaa vielä kehittyäkin, mutta liian vanha... Höpö höpö.

Pitkin kevättä pyörittelin tätä combatin lopettamista, koska eihän se ole kuin yksi tunti. Se on kuitenkin yksi tunti, johon kuuluu ohjelmien opettelut ja koulutukset, jotka vain vievät aikaa. Aikaa, jota ei vain tällä hetkellä tässä yrittäjyyden tilanteessa ole.
 
Toisaaltaan harmittaa, koska ohjaaminen ja tunnin vetäminen on aivan parasta ja nautin siitä aivan satasella. On ollut mukava huomata, miten tunneilla käy monia samoja kasvoja vuodesta toiseen. Joskus olen miettinyt, että kuinka ne jaksaa kuunnella (ohjeistusten lisäksi) mun juttuja ja välillä ne on jonkun mielestä ihan hauskojakin (mun mielestä ne on aina).
 
Mutta kuten sanottu, aika aikaansa ja uusia polkuja kokeilemaan. Vaikka koskaanhan ei pitänyt sanoa myöskään ei koskaan.
 
 


Kommentit