Treenin pienet apuvälineet, vol. 1

Varmasti joka lajissa on niitä treenien pieniä apureita, joiden avulla treeni kulkee hieman paremmin. Itselläni on ihan mukava repertuaari erilaisia apureita eri treeneihin, joita käytän tarvittaessa.
 
Ensimmäiset treenien apuvälineet, jotka muistan, olivat ehkä 15 vuotta sitten hankkimani vetoremmit, joita tykkäsin käyttää tietyissä vetävissä liikkeissä, kun käsivarsien voima ei enää riittänyt tai magnesiumämpäriä ei ollut lähellä.
 
Vetoremmeistä toinen kuitenkin meni häviämään tuossa kevättalvella ja koska vaihtoehtoina oli joko uusien hankkiminen tai toisen käden poistaminen, päätin sitten investoida vähän toisenlaisiin vetoremmeihin, eli versa gripseihin. Olen yleensä aika jyyrä, kun puhutaan kaikennäköisistä uutuusvempeleistä. Hyvin skeptisesti katselen vierestä vähän hymähdellen, kun joku esittelee jotain uutta ja innovatiivista vekotinta. Tosin 95 % näistä kerroista joudun perumaan hymähtelyni ja pikkuhiljaa olenkin oppinut, että ehkä kuitenkin kannattaa antaa mahdollisuus näille uusille jutuille, ennen kuin täysin teilaa ne.

Sivusta olen seurannut pitkään myös tätä versagrips/taffer-härpäkkeiden esiinmarssia ja kerta toisensa jälkeen kaivelin laukusta ylpeänä vetoremmit, kunnes toinen mokoma sitten pääsi hukkumaan ja ostin jossain mielenhäiriössä itselleni nuo versat.
Ja olivat muuten rakkautta ensi testauksella. Nämä ovat kyllä aivan ehdottomat selkätreeneissä ja joskus kaivelen ne myös esiin tehdessäni maastavedoissa vähän pidempiä sarjoja. Suoriin leuanvetoihinkin ne sopivat, joskin niitä suht harvoin tulen siinä käyttäneeksi. Mutta salilla treenatessani selkää ne ovat aivan must. Tuntuma selän lihaksiin on taattu, kun kaikki voima ei mene puristamiseen, vaan liikkeen saa ohjattua suoraan oikeaan kohteeseen. Ja vaikka olinkin mielestäni 15 vuoden kokemuksella aika pro laittamaan vetoremmejä tankojen ja kahvojen ympärille, niin kyllähän nämä versat vain ovat vieläkin näppärämmät.
Näissä versoissa ei syletä kyllä mikään muu kuin hinta. Jälkikäteen sain kyllä kuulla, että kotimaiset vastaavat Tafferit olisivat olleet hieman edullisemmat. Toki olisin mielelläni tukenut kotimaista yritystä, mutta vähän myöhäistähän tuo oli siinä kohtaa, kun olin nuo versat jo hankkinut. Ainakin vetoremmeihin verrattuna nämä saavat kyllä luvan olla loppuelämän kestävät apurit ja mielelläni jätän ne vielä lapsillenikin perinnöksi. Toivottavasti niille ei tule näistä riitaa.

Kommentit