11.5.2015

Treenaillen takaisin arkeen


Viime viikko mennä sujahti joko koneella tai salilla töitä tehden, mutta onneksi mukaan mahtui hieman aikaa myös treenaamiselle. Olen varmaan ääneenkin harmitellut, miten minulla on aivan liian vähän aikaa joogailulle. Itse tykkään tehdä joogan aina aamuisin, kun mieli on vielä tyhjä päivän menoista, mutta tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin valmis heräämään vaikka kuudelta aamulla.
 
Nyt retriitiltä palattuani vain päätin löytää aikaa joogailulle. Ja tadaa. Aika löytyi. 
 
Oliko vaikeaa? Ei. Kyse ei ole edes kummoisista muutoksista, vaan siitä, että pistää sen ajan löytäen. Olen jotenkin vierastanut ajatusta joogaamisesta meidän CrossFit-salilla, mutta menneellä viikolla sitä jo useammin tehneenä, voin sanoa, että vika oli enemmän pään sisässä, kuin salissa.

Retriitiltä jäi hyviä tekniikkavinkkejä mm. päälläseisontaan ja niitä koitan nyt harjoituksessani kehittää. Jos luulin osaavani tehdä päälläseisonnan, niin se olikin vasta taso 1. Ja veikkaan, että tasoja löytyy aina vain uusia ja uusia ja uusia.
Aloitin taas viime viikolla vähän tavoitteellisemman kyykkäilyn. Olen aloittanut ohjelman, jolla on siis tarkoitus saada kyykkyyn lisää voimaa. Olen tämän aloittanut jo kerran aikaisemmin, mutta tulin ensimmäisen viikon jälkeen kipeäksi, niin josko nyt sitten menisi putkeen tämä.

Joskus, kun polvi ei ole niin varma, kuin sen toivoisin olevan, lämmittelen oikein extrahuolella ja tuo alla olevan kuvan pallon hipaisu pakaroilla on aika mukava liike lämmittelyyn. Kun oikein rauhallisesti tulee ensin pallon päälle, pysyy siinä hetken ja nousee takaisin ylös muutamat kerrat ja sarjat, niin ei ole enää jalat kylmät.

Nyrkkeily kuuluu myös omiin viikottaisiin treeneihin. Kovin montaa kertaa en ehdi nyrkkeilyä treenata, mutta sen verran, että pysyy ote hommaan. Sparrailut haluaisin vielä lisätä omiin treeneihin, kun omat treenit ovat kuitenkin aika pitkälle säkin hakkaamista.
Vakavalla otteella, tietenkin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti