6.5.2015

Jämäruokaa

Kun on reilun viikon pois, niin jopa perinteiset sunnuntaikokkailut, eli kaappien tyhjennystalkoot tuntuivat yllättävän mukavilta. Olen pyrkinyt siihen, että meillä käytäisiin kerta viikkoon ostamassa isot ostokset ruokakaupasta ja viikolla vain täydennettäisiin varastoja tarpeen vaatiessa. Näin ei mene oikeasti niin paljon rahaa ruokaan, kun turhat heräteostokset jäävät pois.
 
Sunnuntaisin minulla on ollut tapana käydä kaapit läpi (lähinnä jääkaappi) ja tehdä sinne jääneistä raaka-aineista erilaisia ruokia alkavaan viikkoon. Mikään ei ole turhempaa, kuin antaa ruuan mennä vanhaksi ja heittää se sitten pois.
 
Tällä kertaa viikolta oli jäänyt mm. bataattia, muutama peruna, porkkanoita, tuorejuustopaketti, paprika, tomaatteja ja banaaneja. Bataatista, perunasta ja porkkanasta + osasta tuorejuustoa oli helppo tehdä muusia, joka maistuu monen ruuan kanssa. Tomaateista ja paprikasta + tuorejuustosta, tomaattipyreestä, sipulista ja mausteista syntyi helposti tomaattikeittoa parille päivälle.

Ylikypsistä banaaneista olisi saanut vaikka banaaniproteiinileipää, jos olisin jaksanut tehdä, mutta nyt ne päätyivät aamupannariksi ja iltasmoothieksi. Loput voi laittaa vaikka pakkaseen.
Harrastaako kukaan muu tällaista? Omia suosikkejani ovat erilaiset kasvissosekeitot ja tuollaiset sekametelimuussit, joihin saa upotettua kaikki jääneet kasvikset iloisesti yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti