24.5.2015

Jaksaa, jaksaa. Ja aina ei vaan jaksa.


Lomalta palattuani kalenteri kertoi, että seuraavat kolme viikkoa tulevat olemaan todella kiireiset. Kiire on ihan jees, jos se on hetkittäistä, mutta eletyt vuodet ovat pitäneet huolta siitä, että en halua enää takaisin stressin ja jatkuvan kiireen ja suorittamisen pariin. Kaksi lievää burnoutia, ylikunto, pitkiä putkia liian vähillä yöunilla, jatkuvaa suorittamista ja tunnetta siitä, että ei ole riittävä. Uh, ei kiitos.
 
Kolme viikkoa olen siis painanut aikamoisella minuuttiaikataululla. Tästähän ei voi toki syyttää kuin itseään, mutta omaa kalenteria täyttäessään aina ajattelee, että kyllä mä tän handlaan. Ei tää nyt niin paha rasti ole. Kroppa on onneksi tänä päivänä päätäni paljon tarkempi näissä asioissa ja pistää entistä herkemmin stopin oman pään hölmöilylle. Tämän viikon maanantaina jo mietin, että ei ole enää montaa päivää, kyllä mä vielä muutaman päivän jaksan, sitten helpottaa. Ja juuri kun maaliviiva alkoi häämöttämään ja luulin selvinneeni, tuli kropan vastaisku, eli kuume. Ja jos jotain olen kokemuksesta oppinut, niin kuumeisena ei pidä töihin lähtemän.
 
Toisaaltaan olen ihan tyytyväinen, että oma kroppa reagoi näin, vaikka se tarkoittaakin yhden menetetyn työpäivän siirtämistä tulevaisuuteen. Ennen muistan pitkien uuvuttavien työputkien jälkeen, kun loma vihdoin alkoi, tulleeni sairaaksi varmasti joka kerta. En tiedä, onko kyse iän mukana tuomasta stopista vai siitä, että oma pää ei enää paina niin paljoa kropan edellä, kuin aikaisemmin. Suorittaja minussa on vähentynyt. Hyvä niin. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti