Joogaa, mantroja ja meditaatiota - niistä on tämä viikko tehty

Maanantaiaamu alkoi klo 6.15 mantroilla, jossa toistettiin uloshengityksellä OM-äännettä 45 minuuttia. Jos tästä nyt ei tule ihan vakituista tapaa omaan aamuuni, niin hyvin miellyttävä kokemus on, kun kyseinen äänne soljuu tasaisesti ja kuulostaa kauniilta. Itseäni se auttaa tyhjentämään mieltä.

Mantran jälkeen joogattiin oma harjoitus läpi. Ensimmäisenä päivänä oma harjoitus hieman hapuili, koska edellisestä kerrasta, kun olen koko sarjani läpi mennyt, on kulunut tovi jos toinenkin. Eilinen harjoitus taas oli todella kankea, koska takareidet olivat niin jumissa ja ne eivät avautuneet kunnolla koko harjoituksen aikana. Että jos tästä jotain opin, niin näin pitkää taukoa ei kannata pitää. Ikinä.

Maanantai-iltana meillä oli pitkä pätkä mantroja, jossa harjoittelimme yhtä mantraa ja sen lausumista. Tämä ei ihan täysillä allekirjoittaneeseen kolahtanut, mutta aion antaa näille vielä lisämahdollisuuksia, koska on kuulemma ihan ok tuntea myös tylsisityneisyyttä näitä lausuessaan. Ehkä nämäkin avautuvat ajan kanssa.

Eilen oli joogatekniikkaa ja harjoittelimme kaiken muun lisäksi myös keskivartalon ja lapatuen hallintaa eri tilanteissa ja kyllä jäi taas moni juttu kotiinviemisiksi. 


Päivisin meillä on aina muutama tunti aikaa hengailla ja tässä paikassa on monta mukavaa soppea, jossa voi vaikka lukea kirjaa, höpistä tai vaikka päivittää blogia. Eläimet käyskentelevät vapaasti ja en ole pysynyt laskuissa, kuinka monta kissaa täällä on, mutta yksi vanha ja kuuro koira löytyy, kanoja ja kukkoja x-määrä. Sen lisäksi aitauksessa on hevosia ja lampaita.


Lähimpään kauppaan on aika pitkä matka, mutta eilen käytiin suht lähellä sijaitsevassa ravintolassa syömässä. Tämänkin paikan ruuat ovat kyllä todella hyviä, mutta on mukava testata myös muitakin ruokapaikkoja.




Illalla meillä on aina meditaatio, joka kieltämättä olisi hyvä juttu ottaa omaankin arkeen. Meditointi iltaisin nollaisi varmasti tehokkaasti päivän hälinän päästä ennen nukkumaanmenoa.




Kommentit