25.3.2015

Toistoa, toistoa, kehitystä

Kun aloittaa jonkun tietyn lajin treenaamisen, tuntuu aluksi, kun tekniikat alkavat olla hallussa, että kehitys on suhteellisen nopeaa. Sama juttu on vaikka painonpudotuksen kanssa.
 
Mutta mitäs sitten, kun "arki" lyö vasten kasvoja, kaikki alkaa hidastumaan ja ns. kuherruskuukausi on vietetty. Treenien/painonpudotuksen edetessä omalle kehitykselle alkaa sokeutumaan, tuntuu, että mitään ei tapahdu ja mieli laahaa pahasti perässä.
 
Itse törmään tähän omassa työssäni, kun näemme keskimäärin asiakkaiden kanssa joka toinen viikko. Minun on helppo nähdä se pienikin edistyminen mm. painonpudotuksessa, vaikka vaaka ei olisi heilahtanut grammaakaan. Ja vaikka asiakas itsekin myöntäisi, että eihän nämä housut enää kiristä samalla tavalla ja kyllä se peilikin näyttää vähän napakoitunutta olomuotoa. Miksi se on silti niin vaikea uskoa prosessin etenevän?

Itselleni meinaa myös iskeä välillä uskonpuute omassa treenaamisessani, vaikka suunta on oikea ja treenaaminen säännöllistä. Joskus matka vain tuntuu NIIN pitkältä ja olisi mukava vähän oikaista. Näin tämä homma ei kuitenkaan toimi, vaan vaikka kuinka puuduttaisi työstää samaa juttua päivästä toiseen, täytyy vain luottaa, että kehitystä tapahtuu. Pikkuhiljaa toistoja toiston perään ja onnistuminen on lähempänä kuin alkupiste. Siihen on vain luotettava.
Ja se kaikki muu ympärillä oleva... Vaikka kalenteriin on nätisti kirjoitettu treenit ja mieli olisi valmis menemään, tulee esteitä matkaan ihan jokaiselle; flunssa/joku muu sairaus, nilkan/polven/selän (keksi itse) kipeytyminen, joka haittaa liikkumista tai joku muu syy, joka estää hetkellisesti täysipainoisen treenaamisen.

Tie ei ole koskaan liian helppo vaan aina tulee näitä isompia tai pienempiä takapakkeja. Mutta iso asia on myös se, kuinka niihin suhtautuu. Jäätkö esteen alle, vai kipuatko pikkuhiljaa yli ja matka jatkuu taas? Itsensä piiskaaminen ja ruoskiminen ei koskaan aja asia fiksusti eteenpäin. En tarkoita, etteikö itsekuria ja säännöllisyyttä täydy olla, mutta pitää osata olla myös oikeassa kohdassa armollinen. Ja järkevä.
 
Toki on ihan ymmärrettävää, miksi itse sokeutuu omalle kehitykselleen, koska omaa kroppaansahan katsoo peilistä päivittäin ja päivässä ei toki ihmeitä tehdä. Oli kyse sitten siitä painonpudotuksesta, oman kropan muokkaamisesta, tekniikan kehittämisestä tai mistä tahansa.
 
Tässä kohtaa onkin hyvä muistaa, missä oli, kun aloitti tai edes muutama kuukausi sitten. Ihan varmasti on tapahtunut jotain kehitystä. Ja se on tärkeintä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti