Oma mieli ja treenaaminen

Itselläni ei ole mitään tiettyä ohjelmaa, jolla treenailen, vaan suunnittelen yleensä kalenteriini tiettyjä treenejä tietyille päiville, jotka voivat kuitenkin muuttua aika lennosta. Sunnuntaina kuitenkin pitäydyin suunnitelmassa tehdä kyykkyjä ja maastavetoa. Polvi on ollut taas vähän lenksu viime aikoina (ei, en tietenkään mene lääkäriin, haluan valittaa) ja kyykkäilyt eivät ole tuntuneet oikein hyvältä idealta.

Huolellisen lämmittelyn jälkeen muutamat kyykyt tein ja hieman ristiriitaisin fiiliksin niiden onnistumisesta ajattelin, että maastaveto pelastaa huonommatkin kyykyt. No, ei ne ihan putkeen mennyt, jos vertaa siihen, mitä suunnittelin tekeväni ja mitä todellisuudessa tein. Ja tein siis muutakin, kuin kuvasin ;). Itselleni tuo omien liikeratojen kuvaaminen auttaa hahmottamaan monessakin jutussa, mitä todellisuudessa teen ja mitä kuvittelen tekeväni.


Ei nuo maastavedot ja kyykyt kyllä hukkaan menneet, jos eilisaamun tuntemuksia takaosastolla miettii, mutta vähän jäi treenistä plääh-olo. Pää ja kroppa eivät vaan menneet ihan yksi yhteen.

Eikä siinä vielä kaikki. Kyllä mä nyt muutamat leuanvedot tässä vielä nykäisen, vähän niinkuin piristääkseni itseäni. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt uskoa sitä plääh-fiilistä. Tulihan noita muutama, mutta TODELLA rimpuillen, sätkien, nykien ja potkien. Ääh.



Ja kun oma pää osaa olla jyyrä, niin ajattelin, että josko muutamat heilautukset/varpaat tankoon/polvet kyynärpäihin edes tekisin, niin jäisi hyvä mieli. Parin heilautuksen jälkeen olkapäässä vihloi jo niin kovaa, että naama nyrpällään päätin, että ei sitten tehdä.



 Ja nyt tämän jutun tarkoituksena ei siis ole valittaa ja marmattaa (no ehkä vähän sitäkin ;)). Ainakin itselläni, ihan jokaisessa harrastamassani lajissa tulee näitä päiviä, jolloin ajatus harjoituksesta tuntuu tosi hyvältä, mutta toteutus on sitten ollut aivan jotain toista luokkaa. Odotukset ovat olleet korkealla ja sitten ei menkään ihan niin putkeen.

Muistan, kuinka olen lähtenyt useampaan otteeseen salilta jorma otsassa, kerran lopetin joogaharjoituksenkin kesken, kun otti niin paljon aivoon. Sitäkin useammin olen harjoituksen jälkeen ollut kaikkea muuta kuin zen. Aina ei vaan kulje, Ja taas joskus, kun menee aivan maansa myyneenä treeniin, niin siitä saattaa tulla se viikon paras ja kulkevin treeni.

Oma mieli on tässä kohtaa todella vahva elin ja en ainakaan itse usko, että jatkossakaan pystyn olemaan immuuni näille huonoille treeneille, mutta kyllä mua itseasiassa nauratti koko touhu, varsinkin kun kamera oli tallentanut aivan loistavan ilmeen, jonka laitoinkin sunnuntaina instagramiin ja ajattelin että huomenna sitten uudestaan.

Aina ei tosiaan treenit kulje, mutta mistä löytäisi sen positiivisemman virran, jos alkaa tuntua, että kaikki alkaa vaan mennä päin mäntyjä ja mikään ei onnistu? Toki kyse voi olla liian väsyneestä kropasta ja siitä, että ei vain yksinkertaisesti jaksa, mutta uskaltaisin väittää, että aika suuri osa johtuu kuitenkin ihan oman pään sisäisestä mielentilasta, joka pitäisi osata kääntää toiseen, positiivisempaan moodiin tarvittaessa.

Joskus tähän auttaa musiikki. Itse ainakin huomaan juostessa musiikilla olevan iso merkitys siihen, millä fiiliksellä juoksu sujuu. Oman huohotuksen ääni harvemmin saa ainakaan itseäni kovin mielettömiin suorituksiin.

Joogassa tämä on kieltämättä joskus haasteellista, kun musiikkia ei ole ja ajatus lähtee välillä harhailemaan ties minne ja ajatuksen fokusointi siihen hetken ja tekemiseen on vain joskus haasteellista. Mutta harjoitteluahan sekin vaatii, että osaa olla läsnä juuri siinä hetkessä, eikä mieti mitään muuta.

Mutta näitä juttuja voi funtsia vaikka juuri näin kauniina keväisenä päivänä, kun vesisateen piiskausta kuunnellessa salaa jopa hetken toivoi, että löytyisi joku tarpeeksi hyvä syy jäädä kotiin ;)

Kommentit

  1. Joskus tuntuu olevan päiviä (treenejä) kun ei mikään suju..niinkuin kuvittelisi ja toivoisi. Sitten kun välillä osaa olla niin jääräpää, ettei muistaisi olla yhtään armollinen itselleen. Välillä joku treenin "sujumattomuus" melkein itkettää, joskus suututtaa, joskus taas ei tunnu missään vaikkei putkeen meniskään :-) Oma mieli ja pää on aika hassu kapistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma pää on todellakin hassu kapistus ja vaikka tuo iän myötä vähän viisastuukin, niin ihan samoihin ajatusmalleihin sitä tulee välillä törmättyä, kuin nuorempanakin ;)

      Poista

Lähetä kommentti