Missä ovat Viisikko, Neiti Etsivä ja SOS?

Meille on tenavien kanssa tullut jo tavaksi käydä kirjastossa kerran kuussa. Minusta kirjastoissa on vain "sitä jotain". Siis sen lisäksi, että sieltä on mukava lainata kirjoja. Tykkään kirjaston rauhasta ja siitä, että voi kulkea pitkin hyllyrivejä ja löytää aina jotain mielenkiintoista.
 
Viime aikoina tosin olen melkein vain ja ainoastaan lainannut ravintoon ja hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, mutta mm. ruuanlaittoon, sisustukseen, puutarhahoitoon/kasveihin, askarteluun ja käsitöihin liittyvää kirjallisuutta tarttuu joskus vieläkin matkaan. Ennen enemmän, mutta nykyään vähemmän.
 
Mutta esimerkiksi kaunokirjallisuuden puolella olen aivan urpo. En seuraa "alaa" ja olen aivan pihalla kirjailijoista tai kirjoista, jotka kannattaisi lukea. Onneksi ystäväni tuo minulle ehkä kerran vuodessa lainaan kirjan, joka "minun täytyy lukea". Ja kyllä, jokainen kirja on ollut todellakin lukemisen arvoinen. Lukisin ehkä enemmän, jos vain tietäisin, mitä. Niin, ja kesällä saatan ostaa jonkun pokkarin ihan vain vaikka kannen perusteella. Yleensä nappaan omasta kirjahyllystäni jonkun jo kerran lukemani kirjan. Sellaisen, jonka olen lukenut ehkä 5 vuotta sitten, enkä muista siitä oikein muuta kuin pääjuonen, jos sitäkään. Tosin minulla on kyllä paha tapa imaista tällaiset kirjat lähes samalta istumalta ja kuljen nenä kiinni kirjassa niin kauan, että olen saanut sen luettua.
 
 
Nuorempana olin myös kirjastojen suurkuluttaja. Silloin tykkäsin lukea seikkailuja. Sellaisia kirjoja, kuten SOS, Viisikko, Neiti Etsivä ja mitä näitä nyt oli? SOS-kirjat olivat siitä mukavia, kun ne olivat niin ohuita, Viisikot olivat tosi koukuttavia ja Neiti Etsivä oli juuri sitä, mitä sen ikäinen tenava olisi halunnut olla. Sitten vähän rauhallisemmasta päästä olivat Tiina-kirjat. Nekin luin muistaakseni kaikki läpi. Oliko vielä jotain kirjasarjoja, mitä en nyt muista....

Vieläköhän näitä kirjoja on kirjastoissa, jossain museo-osastolla? Olisi kyllä oikeastaan aika hauska lukea ne uudestaan läpi. Viisikkokirjoja minulla oli muistaakseni itsellänikin. Vieläköhän ne löytyisivät jostain.

Omat tenavani eivät varmaan ole edes moisista kirjoista kuulleetkaan. Vanhemman neidin suosikkeihin kuuluvat nyt nämä Witch-kirjat/sarjakuvat ja nuoremman mukaan lähtee hevos-tai koira-aiheista kirjallisuutta. Lukevatkohan nykylapset enää edes Aku Ankkoja, Karvisia ja Jaska Jokusia/Tenavia?

Kommentit