Liikkuisitko näin....

....jos päästäsi poistettaisiin se ajatus, mitä liikunta tekee ulkoisesti kropallesi? Tulisiko treenattua juuri saman verran ja juuri sitä mitä teet nyt?

Jäljelle jätettäisiin vain terveydelliset seikat ja se, mikä olo harrastamastasi liikunnasta tulee.

Liikkuisitko juuri näin? Harrastaisitko juuri sitä, mitä harrastat? Mikä on syy, joka laittaa sinut liikkeelle ja treenaamaan juuri sitä, mitä nyt harrastat?

Minulla on tapana tehdä tänne blogiin otsikoita, jotka jätän hautumaan ja pohdiskelen niitä enemmän tai vähemmän, ennen kuin alan niitä kirjoittamaan. Välillä joku aihe unohtuu ja jää kokonaan kirjoittamatta, mutta eilen lukiessani Annan blogia liikunnan ilosta, kaivelin tämän otsikon esille. Niin, ja kiitos Annalle eilisistä treeneistä. Maanantai lähti käyntiin huomattavasti hauskemmin :) Viime aikoina olen treenaillut pääsääntöisesti yksikseni meidän omalla salilla, mutta selkeästi välillä tekee hyvää treenata myös jossain hieman sosiaalisemmassa ympäristössä. 



Joskus on hyvä kyseenalaistaa omaa tekemistään ihan jokaisella elämänalueella, koska usein monissa asioissa rutinoituu ja tekemisestä saattaa kadota mielekkyys ja se tekemisen ilo. En tarkoita tällä jutulla sitä, että minusta olisi jotenkin sen huonompi asia, vaikka syyt liikkumiseen olisivat täysin ulkonäkökeskeisiä, jos liikkumisessa on kuitenkin mukana se tekemisen ilo. Siinä kohtaa heräisin ajattelemaan, jos treenaamaan lähteminen on aina pakkopullaa ja "pitää mennä"-ajatuksella. Voisiko tällöin joku toinen treenimuoto olla kuitenkin se sinun juttusi? Tai onko asettamasi tavoite liikkumiselle kuitenkaan se, joka sinua loppupeleissä motivoi?

Itse mietiskelin tässä omaa liikuntahistoriaa ja sitä, miksi liikun. Jos mennään ajassa taaksepäin ja mietin, mitä muistan omasta liikkumisestani, on se ainakin nuorempana ollut se, että liikunta on ollut hauskaa. Tietyt lajit eivät ole matkanneet mukanani ja tietyt ovat säilyneet siksi, että niiden tekeminen on mukavaa ja niistä tulee hyvä olo.

En koskaan unohda ensimmäisiä nyrkkeilytreenejäni, kun olin vetänyt kropan niin piippuun, että maatessani treenien jälkeen sohvalla katsellen luontodokumenttia linnuista ja kuunnellessani linnun sirkutusta, mietin, että jes, nyt mä olen löytänyt oman lajini. Nyrkkeilyssä en muista koskaan erityisemmin miettineeni, miltä kroppa näyttää vaan miten hyvä olo treenistä tulee. Kilpailun tullessa mukaan kuvioihin, piti kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä söi ja kuinka paljon painoi, koska kilpanyrkkeily menee painorajoittain. Ja olihan siitä etua, jos olit pitkä suhteessa omaan painoosi. En sano, etteikö minusta ollut silloin mukavaa, että oma kroppa näytti ja tuntui myös hyvältä. Mutta näin jälkikäteen kyllä päällimmäiseksi nousee kuitenkin se tekemisen ilo.

Kilpailemisen jälkeen pelkkä nyrkkeily ilman tavoitteita tuntui jotenkin tyhjältä ja etsin muita lajeja, joilla voisin korvata sen fiiliksen, joka nyrkkeilystä tuli. Kuntosaliharjoittelu tuli voimakkaammin tässä kohtaa mukaan, vaikka olin toki salilla käynyt jo aiemminkin. Salilla aluksi motivoi se, että voima kasvoi ja pystyin laittamaan isompia painoja treeneihin. Jossain vaiheessa tämän ns. fitnessbuumin myötä ajattelutapani muuttui enemmän kroppapainoitteiseksi ja tajusin, että olkapääni eivät olekaan tarpeeksi pyöreät, tai hartiani eivät olekaan luonnostaan kovin leveät, takareiteni on suhteessa etureittä pienempi. Ja ehkä minussa on vielä muitakin heikkoja kohtia, joita en vain ole tajunnut. Aikani treenattuani tällä ajatusmaailmalla, aloin kaivata treeniin muutakin. Nautin salitreenaamisesta, sen tuottamasta poltteesta lihakseen tai siitä, kun en vain enää jaksa yhtään toistoa, mutta salilaitteista en löytänyt kuitenkaan sitä fiilistä, mitä olin tottunut treenatessani saamaan. Sitä, mitä kaikkea kropallani voin tehdä.

Tämän ajatuksen mukana pikkuhiljaa salitreenit harvenivat ja mukaan tuli enemmän toiminnallisuutta. Ja samalla sitä, mistä itse nautin treenaamisessa. Tykkään käydä salilla edelleen ja nauttia siitä tunteesta, jonka treeni minulle tuo, mutta itselleni todellinen syy, miksi lähden liikkeelle on kuitenkin se liikunnan ilo.
Joka päivä ei tunnu siltä, että huvittaisi lähteä treenaamaan. Silloin en lähde. Olen käynyt myös läpi sen ajanjakson, että mielestäni enemmän oli enemmän ja lopulta kroppani sanoi, että liika onkin liikaa. Nyt, kun tasapaino liikkumiseen ja oman kropan kuunteluun on vihdoin löytynyt (huraa Terhi, ei siihen montaa sataa vuotta mennytkään), on treenaaminen tänä päivänä juuri minulle mielekästä, ei ulkonäkökeskeistä, vaan nautin siitä, että kehityn ja mihin kaikkeen kroppani pikkuhiljaa pystyykään. Eikä minua tietenkään harmita se, että pikkuhiljaa huomaan myös kroppani palautuvan siistimmän ruokavalion ja sopivan liikunnan myötä siihen, missä minun on HYVÄ OLLA. Ja yksi iso juttu on myös se, että vaaka ei näyttele tässä hetkessä kovinkaan tärkeää roolia. Ja näin normaalipainoisena se on hyvä asia se. Viikoittain teen painoharjoittelua, erilaisia aerobisia harjoitteita sekä kehonhuoltoa. Ehkä oma liikkumiseni ei ole kaikista vinkkeleistä katsottuna kaikkein optimaalisinta, mutta itselleni se tuottaa hyvän olon. Ja se riittää.

Kommentit

  1. Loistava teksti <3 By the way, mahtavaa oppia uusia asioita näin "aikuisenakin" sekä myös uutta omasta itsestä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Se on hienoa, että koko elämä on aikaa oppia kaikkea uutta kivaa, niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella :)

      Poista
  2. Ei kai tässä elämässä opi kuin elämällä :) Ainakin omalla kohdallani tiedän, että monta harha-askeltakin on ollut otettua, mutta koska tehtyä ei saa tekemättömäksi niin koitetaan edes ottaa niistä tehdyistä opiksi!

    Fiksua pohdintaa, ja oot kyllä hyvin esimerkillinen tapaus <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kaikelle on aikansa ja osataan nauttia myös siitä jo eletystä elämästä. Siksihän meistä on tullut tällaisia kun ollaan nyt :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti