30.7.2014

Vita Liberata - ihanan turhamaista rakkautta ensikokeilulla

Yhteistyössä Kynsistudio Saon kanssa.
 
Hei kuinka moni on joskus kokeillut itseruskettavaa voidetta ja todennut että juu ei, ei mennyt nyt ihan putkeen? No minä ainakin. Merkkiä en muista, mutta vuosi on ollut jotain 1980-luvun loppupuolta, kun teini-ikäisenä kerran testasin itseruskettavaa, ja lopputulos oli oranssinkirjava seepra. Aika ihana siis.
 
No kieltämättä tällaisesta saattaa jäädä hieman negatiiviset fiilikset kyseisiä tuotteita kohtaan. Voitaisiin puhua jopa traumoista.
 
Mutta. Kuten olen täällä aiemminkin kirjoitellut, niin koskaan ei tule sanoa "ei ikinä enää" tai "en pysty" ilman kokeilematta. Niin se tuli tämäkin asia vastaan vielä sitten uudestaan. Oli siis varsin ymmärrettävää, että tällä omalla historiallani saatoin olla hieman skeptinen, kun Ester (kynsien huollon yhteydessä) pyysi minua kokeilemaan ja kertomaan/kirjoittamaan täällä blogissani kokemuksistani hänellä myynnissä olevaan itseruskettavaan tuotteeseen. Tietenkin tämä minua kiinnosti, varsinkin sen jälkeen, kun tuotteen kyljessä lukee vielä orgaaninen, se ei sisällä parabeenejä, hajusteita eikä alkoholia. Koska oma ihoni on atooppinen, se ei kestä ihan mitä vain.
 

Sain siis testiin vartalolle levitettävän itseruskettavan sekä toisen purkin, joka oli tarkoitettu kasvoille. Mukaan sain myös tuollaisen "lapasen", jolla väriä on helpompi levittää.
Mietin tuota vartalon itseruskettavan Dark-sävyä, että mitäköhän tästä tulee ja tunnistaakohan mieskään minua enää, mutta päätin ottaa riskin.
Vartalolle tarkoitettava itseruskettava oli moussemaista ja levittyi iholle TODELLA helposti. Olin oikein ajatellut, että testaan tätä tuotetta vapaapäivänäni, koska oletin, että saan nököttää tuntitolkulla odottamassa, että väri kuivaa iholleni. Mutta hah. Kuinka väärässä olinkaan ennakkoluuloineni. Väri imeytyi saman tien helposti ja tasaisesti. Ja vaikka yritinkin levitellä voidetta jopa vähän huolimattomasti, oli tulos silti tasainen.
Kerrankin tuote, joka pitää sen, mitä lupaa. Kyllä, tuote syventää rusketusta ja kuivuu supernopeasti. Kyllä, tuote kosteuttaa ja kyllä, se todellakin näyttää luonnolliselta. Oikeasti, olen NIIN koukussa tähän tuotteeseen. Minä, jonka mielestä on mukava näyttää ruskettuneelta, mutta en todellakaan jaksa maata rannalla hankkimassa sitä. Minä, joka omistaa ehkä sadat rusketusraidat syksyn saapuessa. Minä, joka en jaksa paneutua ihonhoitoon ihan satasella tai hifistellä vimpan päälle eri voiteiden kanssa. Niin. Minä olen löytänyt nyt itselleni sen mitä halusin. Kaunis rusketus helposti ja huolettomasti.

Varmasti tässäkin saadaan vielä kestävämpi lopputulos, jos iho ensin kuoritaan, mutta itse tykkäsin tästä juuri siksi, että minun ei tarvinnut muuta kuin levittää tämä puhtaalle iholle ja lopputulos oli todella kaunis ja tasainen.
 Ihan testimielessä levitin tuotetta ensin oikeaan jalkaan ja annoin kehittyä n. 4 tuntia.

Alla oleva kuva on heti levityksen jälkeen.

Ja tässä noin neljä tuntia levityksen jälkeen. Ero on mielestäni aika selkeä ja itseasiassa ero oli vielä selkeämpi luonnossa, kuin mitä se tässä kuvassa onkaan. Sävy on oikeasti ruskettuneen ruskea ja tasainen.
Tästä positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena testasin itseruskettavan myös kasvoille ja kyllä, lopputulos oli yhtä tasainen ja vaikka tuote oli voidemainen, levittyi se helposti ja kuivui todella nopeasti. Tuote antoi mielestäni aika mukavasti eloa  ja sävyä myös tällaiseen "ei enää kaksikymppiseen" naamaan, joka ei omista edes meikkivoidetta tai puuteria. Tämä tuote löysi kyllä juuri paikkansa omasta voiderepertuaaristani, joita olikin aiemmin tasan yksi. Jos peilistä katsoo jatkossa ainakin omasta mielestäni hieman freesimpi minä, ei se voi olla väärin. Vaikka aavistuksen turhamaista olisikin.

Mutta hei, sitten tulee tämän jutun paras osuus. Jotta tämä ei jäisi vain minun ilokseni, niin päätettiin Esterin kanssa, että arvotaan teidän kesken yksi itseruskettava vaahto vartalolle + levityskinnas.

Eli pistäkää kommenttia tuonne blogin kommenttiboksiin ja jos kommentoit anonyyminä, niin jätä joku nimimerkki, jotta osaan sitten huudella perääsi, jos arpaonni kolahtaa kohdalle. Aikaa osallistua on ruhtinaallisesti perjantaihin 8.8.2014 klo 23.59 asti. Ja olisi mukava kuulla sinun kokemuksiasi itseruskettavista. Ovatko ne yhtä traumaattisia kuten omani? Toivottavasti eivät :D

29.7.2014

Viikonlopun rentoilua

Voikohan rentoilusta saada yliannostusta? Itse en siihen ainakaan vielä tänä kesänä ole törmännyt. Vaikka varsinaista lomaa ei olekaan tullut pidettyä, niin jotenkin jopa tämä tyyli (4 pv töitä, 3 vapaata) tuntuu oikein mukavalta vaihtoehdolta ja vapaapäivät eivät mene ns. hukkaan, vaan jokainen vapaa tulee rentoilua tarkkaan harkiten. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Silti koen, että olen saanut lomailla ihan tarpeeksi.
 
Viime viikonlopusta otettiin taas kaikki mahdollinen rentoilu irti. Koska tiedossa oli todella helteinen viikonloppu, pakattiin tenavien kanssa kassit auton takakonttiin ja suunnattiin kohti Lappeenrantaa. tenaviakaan ei tarvitse kahta kertaa mukaan kysyä, kun tiedossa on veneily Saimaalla.
 
 
Tällä kertaa pistettiin veneen keula kohti Kyläniemeä. Vaikka matkaa taittuikin melkein kolme tuntia, katoaa vesillä aika aina jonnekin. Tenavatkaan eivät tylsisty, vaan aina on jotain tekemistä. 
 




Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, että pakataan aamulla tavarat kassiin ja mennään MAKAAMAAN rannalle koko päiväksi. Ei siinä ole siis mitään väärää, mutta itse en vain osaa olla tekemättä mitään niin kauaa aikaa. Vaikka minulla olisi kuinka hyvä kirja mukana.

Tällainen muutaman tunnin rannassa hengailu, johon kuuluu uintia, ruuan tekemistä, syömistä ja muuta touhuamista sen sijaan on oikein mukavaa.
Itse innostuin keräilemään tenavien kanssa nättejä kiviä, joita piti sitten kantaa ihan kotiakin asti.

 



 

Jotenkinhan se menee niin, että hulluilla on halvat huvit ja niillä astetta vielä pöhkömmillä vallan ilmaiset, mutta niin vain ovat minun mielestäni nättejä nuo kivet tuossa alustalla kynttilälyhdyn kanssa. Ja muistuttavat minua yhdestä kesän mukavimmista päivistä.
 



 
Ulkona ollessa tulee tietenkin aina nälkä, eikä aikaa jaksa aina käyttää gurmeiden valmistukseen. Itselleni aika paha paikka ovat olleet tänä kesänä nuo pensasmustikat ja kirsikat. En vain voi kävellä kojujen ohi, ilman, että matkaan tarttuu litra kirsikoita ja puoli litraa mustikoita. Mutta voisi kai sitä olla kamalampiakin paheita.
 
 
Makkaran paisto kuuluu jotenkin tähän veneilyyn ja eipä ole taidettu yhtään reissua heittää ilman, etteikö olisi pientä pallogrilliä kaivettu esiin ja siinä makkarat paistettu.
 
Iltapäivästä alkoi jyrähdellä ukkonen ja pistettiinkin kamat kassiin samoin tein ja lähdettiin alta pois.  Kotona ukkosen ilma ei paljon hetkauta, minusta on jopa kiva seisoa terassilla kameran kanssa yrittäen bongata salamia, mutta ukkonen järvellä ei ole ainakaan minusta kovin mukava juttu. Onneksi ukkonen ei tullut päälle, vaan meni kaukaa samansuuntaisesti ohi.
 


25.7.2014

Puutarhailua ja heppailua

Aamuvilakoilla suuntasin aamupalan jälkeen kahvikupin kanssa puutarhaan katselemaan noita syötäviä vähän sillä silmällä, josko olisi jo sadonkorjuun aika. Suklaakirsikat olivatkin jo korjuukypsiä ja siinä astiaa sisältä hakiessani mietin, miten monella muotoa kirsikoita voikaan jatkojalostaa.
 
Nooh... Jos pensaasta loppupeleissä tulikin sitten hätäseen n. 30 kirsikkaa, niin taidanpa vielä odotella pparempia satoja, ennen kuin pistän noita säilöen. Mutta tekivätpä kuitenkin jo jotain satoa.
 

Vähän suuremin elkein lähdinkin jo sitten mustaviinimarjapensaiden kimppuun, mutta alkaessani noita poimia, totesin, että vaikka nuo ovatkin kovin mustia ja pulleita, niin eivät ne kyllä vielä kypsiä ole. Ei siis auttanut muu, kuin heittää räksäverkot takaisin pensaiden ylle ja odottaa ensi viikonloppuun.

 

Ja jottei hommat liian helpoiksi käy, niin punaviinimarjapuskalle pitikin raivata tie oikein kirjaimellisesti. Joku fiksu oli päättänyt kesän alussa, että ei kato leikata noita nokkosia, kun mä syön ne kaikki. No joo. Niinpä. Aivan järkyttävät puskathan niistä tulee ja ihan itse sain tänään kärsiä polttavista lehdistä, kun niitä pistin matalaksi.
 
Mutta eipä sillä. Ei ne ihan hukkaan kuitenkaan menneet, vaan hain saavin ja pistin sen nokkosia puolilleen ja vettä päälle. Muhikoon siellä jonkin aikaa. Jos ennustukset pitävät paikkansa ja näitä lämpimiä jatkuu vielä syyskuun loppuun, niin eiköhän tässä uskalla vielä elokuunkin puolella typpilannosta ainakin osalle kasveista antaa. Ensi vuonna tosin voisin olla hieman reippaampi ja laitella tätä nokkosvettä tulemaan jo heti kesän kynnyksellä.
 

Hyötypuutarha on kyllä siitä mukava, että kaikki eivät tule satoikäisiksi yhtä aikaa ja onneksi en ole innostunut istuttamaan pihalleni kymmentä pensasta samaa lajia, vaan vähän sitä sun tätä, niin sadonkorjuukin rytmittyy portaittain.
Sen verran oli kroppa ottanut osumaa viikon treeneistä, että ajattelin tänään "vain" puuhastella puutarhassa. Näillä helteillä touhu käy kyllä vähän rankemmastakin aerobisesta, varsinkin, jos innostuu kitkemään oikein totuudessaan kukkapenkkejä ja repimään vanhoja kasvustoja juurineen irti maasta.
Mutta työ tekijäänsä kiittää ja nyt on osa penkeistä taas ihan hyvässä kunnossa. Ja vaikka tuolla puskissa möyrytessäni välillä mietinkin, että on tämä kanssa hommaa ja jos joku tämän puolestani tekisi, niin eipä harmittaisi kyllä yhtään vaikka vaihtoehtoiseesti istua puutarhakeinussa juomassa virvokkeita ja lukemassa kirjaa.
Ja kuitenkin olen ihan tyytyväinen, että minulla on puutarha, jossa möyriä. Ja täytyyhän sen olla mukavaa, jos siellä jaksaa melkein koko päivän puuhastella. 


 
 

  




Ihan koko päivää ei sentään tullut puutarhassa möyrittyä, vaan lähdettiin tenavien kanssa kokeilemaan, miltä se ratsastus tuntuu. Vanhempi neiti ehtikin ratsastaa muutaman vuoden nuorempana, kunnes tuli niin allergiseksi hevosille, että ei enää siedätyksetkään auttaneet.


Ihan mielenkiinnolla siis tänään odotin, mitä tuleman pitää ja kuinka paljon on jäänyt neidin muistiin heppajuttuja. Ihan mukavastihan tuo otti hepat vastaan ja varmaan oli jotain jäänyt mieleen edelliseltä harrastuskerralta. Ja mikä parasta, allergisia oireita ei tullut.


Nuorempi sen sijaan oli tänään ensimmäistä kertaa hepan selässä ja vaikka jännitys oli lähes itkunsekaista panikoimista, oli hän päättänyt, että tänään hän ratsastaa. Ja alkukankeuden jälkeen homma alkoikin jo sujua ihan kivasti.
 Muutama kierros mentiin kävellen ja sitten mentiinkin jo ihan ravaten.

Kieltämättä on jännä seurata omaa jälkikasvuaan erilaisissa tilanteissa. Siinä missä vanhempi on aina mennyt tilanteeseen heittäytyen, menee nuoremmalta huomattavasti pidempi aika lämmetessä tilanteelle. Tai siinä, missä nuoremmalla on kovaakin kovempi pää, on taas vanhempi neiti paljon herkempi. Ja huvittavaa on myös tunnistaa näissä jälkikasvuissa myös niitä omia luonteenpiirteitä. Ja samalla joskus kauhistella tulevia teinivuosia ;)

No mutta, sinne on vielä onneksi aikaa ja tämän päivän perusteella meidän lapsilla näyttäisi olevan yksi yhteinen tuleva harrastuskin. Pitäisikö sitä itsekin hypätä tässä joku päivä hepan selkään...

24.7.2014

Muistakaa juoda kunnolla

Hei tällaisilla kuumilla ilmoilla muistakaa juoda kunnolla ja syödä sitä suolaistakin ruokaa, ettei käy niin kuin allekirjoittaneelle...
 
Eilinen meni aika heikoilla eväillä, kun ainakaan itselleni ei meinaa ruoka oikein maistua näin kesähelteillä. Ja juodakin pitäisi muistaa. Se on se helpompi muistettava, mutta sekin eilen vähän jäi. Ja niinhän se kostautui combatissa, kun kesken taistelun tuoksinnan kramppasi toinen puoli selästä. Eikä tarvinnut syytä kauaa hakea.
 
Aivan turha vaiva, joka haittaa urheilusuoritusta ja rehellisesti sanottuna jopa hieman hengittämistäkin.
 
Että ei mulla muuta.
 
Arkistojen kätköistä tyttö vm-12

20.7.2014

Rauhoittumista arjen kiireen keskellä ja muka jouten oloa


Kesällä ei kyllä malttaisi turhia koneen ääressä istua ja jostain syytä pääkoppakin on ollut ihan hissukseen. Ei ole vissiin ollut aikaa funtsia asioita, kun ne neljä päivää viikosta, joita teen töitä, ovat todellakin työntäyteisiä.
 
Ja ne vapaapäivät. Ne, jotka pyhästi lupaan käyttää ihanaan joutilaisuuteen nauttien kiireettömyydestä, lueskellen lukematta jääneitä kirjoja jne. No niinpä vissiin. Ajatuksena aivan ihana, mutta osaanko mä oikeasti olla vaan paikallani tekemättä mitään?

Vaikeaa se on. Niin vaikeaa, että tänäkin viikonloppuna mitään tekemätön minäni pisti terassin uuteen uskoon, singahti paikallisessa yöelämässä (tapahtuu sen kerran, kaksi vuodessa), koottiin tenavan vaatekaappikompleksi ja jos aikaa olisi riittänyt, to do-listalla olisi ollut vielä marjanpoimintaa, arkkupakastimen pesua, pihatöitä, maalailua eri kohteissa, puutarhakalusteiden korjailua jne. Ai niin. Ja tietenkin sitä joutenoloa.

Ehkä pitäisi vaan hyväksyä paremmin se, että jouten on vain niin vaikea kotona olla. Toisaaltaan, eihän mua kukaan pakota, vaan oikeastaan on kiva puuhastella, kun huomaa, että saa aikaan valmista ja nauttii lopputuloksesta. Ehkä pitäisi opetella vielä nauttimaan siitä kaaoksestakin. Kaaoksesta siksi, että ainakin itsellä on tapana saada järkyttävä kaaos kotiin aikaiseksi, kun johonkin projektiin ryhdyn. Mutta sitäkin mukavampaa on, kun projekti on saatu päätökseen ja koti näyttää taas omalta.

Viime tiistaina kaikkien työkiireiden keskellä käytiin metsälenkillä ystävän ja koiran kanssa. Tuosta meidän lähimetsästä löytyy aina jotain uutta. Vaikka välillä tuntuukin, että on kolunnut metsästä jo joka sopen, löytyykin aina joku uusi polku, joka vie paikkaan, jossa ei ole vielä käynyt. Pitäisi ottaa tavaksi pyhittää työpäivienkin lomaan aina joku pieni rauhoittumishetki.
Hahah. Ihanan ristiriitaista. Silloin kun saisi vain olla, en ole, mutta silloin kun pitäisi mennä ja on pientä kiirettä, olisikin niin mukavaa vain vähän olla. Oi ihana tasapaino, missä olet :D
 

14.7.2014

Kanaemon luona iltateellä

On muuten iso rikkaus, kun hyvä ystävä asuu ihan huudeilla. Jos vaikka sattuu olemaan ylimääräistä kakkua jääkaapissa päivän leivontasession tuloksena, niin ex tempore kysymys "Oletko kotona? Mulla on kakkua ja sulla teetä? Nähdäänkö? 5 min?" Kakku kylmälaukkuun ja matkaan.
 

Ystävän pihaan ilmestyi keväällä iso häkki, joka sai täytettä kolmesta kanasta. Eilen sain minäkin omat munat varmasti onnellisten, eikä todellakaan tehotuotettujen kanojen tuotoksina. Taas näitä pieniä juttuja, jotka vetävät suupielet hymyyn. Voi kun itsekin aina muistaisi muistaa ystäviä tällaisilla pienillä jutuilla.

Olivathan nuo kanat jollain lailla kaikessa yksinkertaisuudessaan aika sympaattisia otuksia. Hyvin olisin voinut istua alas ja tuijottaa niiden touhuja, kuten takkatulta. Vaikka kuinka pitkään.

Kanojen pitäminen vaatii kuitenkin omistajaltaan sitoutumista ja päivittäisiä hoitotoimenpiteitä. Sen lisäksi, että kanoilla täytyy olla tietyt perusjutut häkissään, kuten orsi ja suojaisa paikka, jonne ne pääsevät munimaan, täytyy esimerkiksi vesi vaihtaa päivittäin ja täytyyhän niille toki ruokaakin antaa.

Kovin tyytyväisiltä nuo vaikuttivat ruopsutellessaan maata ja nokkiessaan jyviä ja munankuoria. Pitäisiköhän meillekin ensi kesänä hankkia moisia?

Ystävän piha on mielestäni niin monimuotoisen kaunis, kun kaikki kukat kukkivat onnellisina siistinä sekamelskana. Pionit olivat aivan valtavan kokoisia ja niitä oli paljon.



Suunniteltiin siinä terassilla istuessamme terassille uutta ilmettäkin. Saas nähdä, mitä me saadaan vielä aikaiseksi ;)

Kotipihalle tallustellessani muistin, että hitsi, munhan täytyy kaivaa räksäverkot esiin, ettei herukat ja karviaiset mene parempiin suihin. Tänä vuonna alkaa tuottaa satoa myös suklaakirsikka (Prunus cerasus 'Chokoladnaja'). Luonnollisestikin odotan suklaan makuisia kirsikoita. Jos eivät ole, olen tosi pettynyt. No ei vaan, aika kirpakoitahan nuo ovat, mutta pensas on kyllä kaunis keväällä kukkiessaan ja nyt kun oksat notkuvat pieniä punaisia kirsikoita. Ihan sellaisinaan en niitä varmasti tule syömään samaa tahtia, kuin isompia ja makeampia kanssasisariaan, mutta eiköhän niistä jotain jatkojalostetta saa kehitettyä.

Siinä viritellessäni verkkoja kitkin myös yhden kohopenkin, johon olen keväällä kylvänyt/istuttanut aika fiilispohjalla vähän sitä sun tätä. Ja olin jotakuinkin hämmästynyt, kun löysin vesiheinän alta retiisejä. Olinko tosiaan istuttanut tällaisiakin?