30.3.2014

I believe I can fly

Mä olen täällä kirjoitellut aina enemmän tai vähemmän pinnan alle menevistä jutuista. On ollut syvällisempää pohdintaa ja välillä hypetystä vaikka hyvin menneistä treeneistä. Yksi suosikkiaiheitani on varmasti ollut omalle epämukavuusalueelle meneminen. En varsinaisesti työntämällä työnnä itseäni näille rajoille, mutta en myöskään enää pelkää astumista tuolle tuntemattomalle puolelle.

Tai no. Otetaas vähän ajassa taaksepäin. Itseasiassa joku aika sitten TODELLAKIN jouduin käymään vakavahenkistä keskustelua itseni kanssa epämukavuusalueelle siirtymisestä. Ja ihan tarkoituksella.

Reilu kuukausi sitten mä meinasin saada slaagin lukiessani mun sähköpostia, johon oli tullut viesti mahdollisesta yhteistyöstä. Minulla olisi kenties mahdollisuus osallistua kurssille ja kertoilisin siitä sitten täällä blogissani. Ensimmäinen ajatukseni oli HULLU, ÄLÄ VASTAA. Tuohan on viimeinen asia, mitä mä koskaan uskaltaisin tehdä. Jätin viestin omaan arvoonsa, nakertelin iltapalaa ja valmistauduin jo nukkumaan, mutta mielessäni pyöri koko ajan tuo viesti. Jostain olalleni istahti se osa minua, joka sanoi, että kamoon, tämähän on juuri se juttu, joka sun pitäisi tehdä juuri siksi, että voittaisit tämänkin pelkosi.

Samana iltana rustailin vielä vastauksen aloittaen jotakuinkin näin: "Jos joku asia menee pois omalta mukavuusalueelta, niin se on laskuvarjohyppääminen. Mutta juuri se tekeekin aiheesta niin mielenkiintoisen. Lukiessani lähettämäänne viestiä, ensimmäinen ajatus itselleni oli "kääk, ihan hullua", mutta hetken mietittyäni ajattelin, että tämä jos mikä vasta olisikin mielenkiintoista. Jo pelkästään tuon henkisen rajan ylittäminen, sekä tietenkin uuden oppiminen. Oman itsensä asettaminen tilaan, joka ei taatusti ole mukavuusalueella, ei voi tehdä ihmisestä heikompaa. Viime vuosina olen opetellut enemmän ja enemmän heittäytymistä erilaisiin tilanteisiin ja tässä jos missä sitä varmasti vaaditaan. Tästä tulisi taatusti vuoden kohokohta."

Mietin pari tovia ennen lähettämistä, painoin lähetä-nappia ja valvoin seuraavan yön peläten, että jos ne nyt oikeasti ovatkin kiinnostuneita. Mitäs sitten?

No sitäs sitten, että pari viikkoa lähettämäni viestin jälkeen istuin juttelemassa aiheesta viestin lähettäjän kanssa ja kun sähköpostiini vielä tuli tapaamisen jälkeen viesti, että ollaan valittu sut, oletko valmis, niin ajattelin että en muuten ole, mutta hemmetti tää on hienoa. Ja tähän sata huutomerkkiä!

Mä en ole koskaan pelännyt lentämistä, mutta ajatus laskuvarjohyppäämisestä on ollut aivan pois luettu. Ehkä olen tämän jotenkin yhdistänyt jonkinasteiseen korkeanpaikankammooni. En pysty kerrostalossa kurkkimaan parvekkeelta (no ok, ehkä ekasta kerroksesta), tikapuut ovat paha paikka ja kaikki avarat korkeat paikat, josta näkee alaspäin helposti. Ymmärrän, että tuolla ylhäällä korkeuksissa korkeudentaju hämärtyy ja se ei ole lainkaan sama asia, kuin tuo mun niskakarvojen nousu korkeista paikoista. Mutta silti olen jotenkin yhdistänyt nämä kaksi asiaa toisiinsa ja varmaankin sen seurauksena en ole koskaan kuvitellut tekeväni mitään näin hullua.

Mua kyllä mielessäni huvitti tuo kirjoittamani lause, jossa olin viime vuosina opetellut yhä enemmän heittäytymistä erilaisiin tilanteisiin. Olen ollut aiemmin hyvinkin tilanteet hallitseva ihminen, jonka on ollut vaikea sopeutua erilaisiin tilanteisiin tai heittäytyä. Muistan aikanani, kun tunnollisena ihmisenä hankin itselleni burn outin, ja jutelleeni toipuessani psykologini kanssa siitä, kuinka minun pitäisi opetella heittäytymään tilateisiin. Itse ajattelin että hullu, eihän kukaan täysijärkinen tee sellaista. Kontrollia kato kontrollia... Ja hän vielä jatkoi, että tulisit vain huomaamaan, että mitään pahaa ei tapahtuisi. Tässä kohtaa mun silmämunilla oli ihan hirveä homma olla muljahtamatta.

Mutta onneksi nuo sanat jäivät kaikumaan jonnekin takaraivoon ja päästessäni pahimmasta oravanpyörästä, olen ensin sellaisten ihan arjen pikkujuttujen avulla ensin harjoitellut heittäytymistä ja viime kesänä mennä tempaisin itseni tanssikurssille, jonne en muuten koskaan olisi kuvitellut meneväni. Sen verran mukavat muistot jäi tuosta kurssista, että ajattelin tehdä tästä uusiin harrastuksiin heittäytymisestä jokakesäisen jutun. Ja tänä kesänä se tulee sitten olemaan tämä. Eikö ookkin ihan sama asia, kuin tanssikurssi?

No mutta siis, MÄ OLEN AIVAN PÄHKINÖINÄ, enkä malta odottaa, että saan kirjoitella tästä lisää tänne. Ihan en ole vielä päättänyt, onko tämä hienoa vai kamalaa, mutta näillä mennään.

Muutamille ihmisille olen tästä jo jutellutkin ja yllättävän moni onkin laskuvarjohyppyä jo kokeillutkin. Ja nimenomaan joukosta vielä löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden en heti ensimmäisenä olisi uskonut tätä tehneen. Ja nyt jos sulla on kokemusta aiheesta, niin tervetuloa kertomaan kokemuksista :) Kaikki tarinat ovat tervetulleita. Ehkä kuitenkin toivon tässä vaiheessa enemmän niitä positiivisia kokemuksia ;)

Ja sitä mukaa kun opin lisää tästä jalosta lajista, kirjoittelen siitä tänne, mutta lisätietoa voit käydä lukemassa vaikka TÄÄLTÄ.

Kuvan kone ei toivottavasti liity aiheeseen.

29.3.2014

Lisää tällaisia päiviä

Malttaako tällaisena päivänä, kuin mitä tänään oli, olla sisällä? No ei malta, eikä tarvitsekaan. Sen verran löysän aamun vietin, että katsoin elokuvan Thanks for sharing ja täytyy sanoa, että en muista vähään aikaan katsoneeni noin hyvää elokuvaa. Ei välttämättä mikään vuoden spektaakkeli tai jäätävällä budjetilla tehty, mutta kolahti muhun juuri sopivasti. Elokuva oli hauska, mutta kuitenkin nasevasti aiheeseen pureutuva ja aika yksinkertaisiin, mutta tärkeisiin oivalluksiin perustuvia ajatuksia. No, suosittelen.
 
Nuoremman tenavan toivomuksesta pyörittelin tänään susheja. Vaikka noissa on aina oma vääntämisensä, niin kyllä mulla on onneksi apujakin keittiössä, kun toinen neideistä pilkkoo kurkkuja ja lohta ja toinen kattoi pöydän.
 

Laiskahan niitä töitään luettelee, mutta olinpahan tyytyväinen tämän päivän saldoon kun sain niin hyvin pihahommia tehtyä; rapsuttelin kukkapenkit, leikkasin marjapensaat ja hedelmäpuut, haravoin nurmikot. Niin ja heitin viime syksyiset ruukkuistutukset pois. Ja kävin ostamassa muutamat narsissit tilalle. Samaa oli ajatellut näköjään moni muukin, koska isommat marketit olivat aivan tyhjiä noista normi 12 cm narsissiruukuista. Omani löysin sitten tuosta lähikaupasta Valintatalosta. Kukkien juurelle laitoin sammalta, joka istahti noihin aika kivasti.





Ja ihan perushommien lisäksi päätin aloittaa jo yhden ensi kesän projekteista, eli noiden kivien roudaamisen tuohon talon viereen. Iso on savotta ja aikaa meni jo ihan kiitettävästi tuohon pikkupätkäänkin, mutta eipähän tuota valmista tuppaa tulemaan, kuin tekemällä.

Ai niin. Ja koirakin pääsi tänään karvoistaan ja meillä on taas pikkuhauva, kun karvan pituudesta lähti n. 10 cm. Nyt on metsässä linnuille pesätarpeita ja se kaikki karva on pois meiltä sisältä. Koirakin sekosi saksinnan jälkeen ja veti aivan hullua rundia pitkin pihaa. Uskoisin, että sekin on tyytyväinen.

28.3.2014

Eat, work, sleep, repeat

Viikot menee nykyään aika haipakkaa ja koneella istuminen iltavilakoilla ei ole ohjelmanumerona ensimmäisenä mielessä (nukkuminen sen sijaan on), saati että suoltaisin vielä jotain järjellistä ulosantia.

Lisäksi olen nuokkunut iltaisin Les Mills-tuntien muuvien tahtiin enemmän tai vähemmän hereillä ja pikkuhiljaa muutamaa luovaa black out-hetkeä lukuunottamatta alkaa olla ohjelmat hanskassa. Onneksi. Mulle ainakin nämä ohjelmien opettelut on jotenkin tuskaista aikaa. Tietysti voisin olla fiksu ja varata niille ihan oman aikansa kalenterista, enkä vain valittaa, että hitsi kun ei ole ollut aikaa opetella. Tästä voisin jopa ottaakin onkeeni.


Ja hei vielä yksi aikasyöppö.... Vanhempi tenava tuli alkuviikosta kysymään, että voisitko sä äiti pelata mun kanssa yhdessä tätä peliä tässä mun tabletilla. No kohteliaasti kieltäydyin tarjouksesta, kunnes neiti vetäisi seuraavan kortin; mutta kun mun kaverinkin äiti pelaa sen kanssa. No, kai mä voin sitä vilkaista, mutta ei kuule äidillä ole oikein aikaa ja mielenkiintoa pelailla noita pelejä.

No eipä.

Mä olen kyllä kerännyt satoa, ruokkinut kanoja, myynyt tuotteita, laajentanut latoa, valmistanut tavaraa laivaan samalla kun mä olen syönyt aamupalaa, istunut vessassa, juonut kahvia, syönyt iltapalaa, tehnyt ruokaa jne. Kiitos Hay Day, juuri tätä mä EN halunnut. Koukuttautua mihinkään jonninjoutavaan peliin.

No mutta, vanhemman neidin mielestä me ollaan tosi hyvä tiimi ja se on hyvä se ;)

Kuppi kahvia, farmeilua ja kevään eka jäätelö terassilla.

Todistettavasti olin myös viikolla päiväsaikaa kerran kotona. Kuka ottaa muuten kuvia itsestään siinä kohtaa, kun on lähdössä hakemaan nuorempaa tenavaa hoidosta, ellei satu vilkaisemaan Instagramiin ja todeta, että on haastettu "mitä teet juuri nyt".


Muinaisjäänneselfie
 
Joskus sitä tulee miettineeksi, kuinka aika on muuttunut. Nuorisolle se on varmasti ihan normijuttu kuvailla selfieitä peilin kautta kera duckfishjamitänäitänytolifacein ja linkittää niitä erilaisiin sosiaalisiin medioihin. Ja omasta mielestäni mäkin olen ihan kiitettävästi omaksunut tämän nykyajan kuvailumaailman. Löytyyhän täältä munkin blogista enemmän tai vähemmän laadukkaita kuvia ruuista, treeneistä, minusta muuten vaan. Ja aika pienellä suodattimella näitä omiakin naamoja tänne laitan; ilmeitä löytyy joka lähtöön, enkä jaksa suodatella naamastani kaikkia iän merkkejä pois. Mutta yhtä asiaa täällä ei tulla näkemään. Mä en varmasti tule tänne tekemään yhtä ainoaa pakaratreenipostausta :D SIIHEN mä olen jo liian vanha.

No mutta nyt mä eksyin jo vähän aiheesta. Mun piti kirjoittaa tuosta kuvailuista ja yhtäkkiä viimeisin lause koskeekin pakaroita. Hahah, niin minua. Niin siis, kun olen oman nuoruuteni elänyt 80-luvun lopulla, ensimmäisen kerran pääsin internettiin joskus 90-luvun alkupuolella, olisiko ollut 1994 ollessani 20-vuotias. Ensimmäisen kännykän sain vuonna 1996 (muistaakseni). Aikanaan valokuvia otettiin suht harkiten, filmi vietiin kehitettäväksi ja muistan aina, kun sai filmirullallisen kehitettyjä kuvia kouraansa, miten niitä selasi ja repeili ilmeille. Kuvat tietenkin laitettiin albumiin, joko liimalla tai sitten oli niitä albumeita, joissa oli sellainen tarrapinta ja muovi siihen päälle. Nykyään vain räpsitään kuvia, huonot poistetaan samantien, kuvat viedään koneelle ja sieltä niitä katsellaan sitten yhdessä. Kehitys vanhoista filmirullakameroista tähän päivään on ollut ihan huimaa. Jos vauhti pysyy samanlaisena, niin mitäköhän se on 20 vuoden päästä?
 
 
Torstailounas ei pettänyt tälläkään viikolla. Mä en muuten omista tällä hetkellä omia aurinkolaseja koska istuin niiden päälle ja niistä katkesivat molemmat sangat (kröhöm). Nuoremman neidin lause soi yhä korvissani: olipa sulla äiti painava peppu. Ennen kuin investoin uusiin himmentimiin, aion lainailla näitä jälkikasvun aurinkolaseja. Alla olevassa kuvassa naamallani roikkuu klassikkopilotit, merkkinä tietenkin Hello Kitty. Tyyli ennenkaikkea ;)
 Ja peeäs, se ei ole mun käsi tuossa Riksun reidellä, vaan se on Riksun oma käsi.
 
 
Ulkona syödessäänkin on muuten aivan tosi simppeliä valita niitä ei huonoimpia vaihtoehtoja. Ja tämä kuva vain ihan siksi, että tuo oli NIIN hyvää (tai sitten mulla oli niin armoton nälkä 3 jumppatunnin vedon jälkeen ;))
 

22.3.2014

Arjen pieniä hetkiä

Instagramin puolella on pyörinyt haaste, jossa kuvataan arkea 5 kuvalla. Ensimmäisenä tuli mieleen kuvata itsensä imuroimassa, pesemässä pyykkiä, tyhjentämässä tiskikonetta, mäkättämässä tenaville pitkin poikin jätetyistä tavaroista ja repimässä peruukkia irti laskupinon vieressä. Eivät olisi olleet kovin kaukana totuudesta nuokaan, mutta itselleni ainakin arki on paljon muutakin, kuin harmaata aherrusta ja niinhän sen kuuluu ollakin.
 
Arjen pienet, tutut ja turvalliset jutut ovat kuitenkin niitä, joilla jaksaa myös sen nurjemman puolen. Itselleni ainakin samoina toistuvat jutut tuovat myös turvallisuuden tunteen ja tiedon siitä, että asiat ovat loppupeleissä kuitenkin aika kivasti. Ja varsinkin juuri tällä hetkellä, kun muistissa on niin elävästi vielä tuo väsymys, tuntuu jopa tiskikoneen tyhjentäminen kivalta. Toivottavasti jää pysyväksi olotilaksi ;)
 
Kuluneella viikolla arjen pieniä ja vähän isompia asioita olivat mm.
 
 
Torstailounas
Koska pidän perjantain vapaapäivänä, on torstailounas mukavassa seurassa (kiitos Riksu jokaikisestä torstaista) aivan täydellinen laskeutuminen kohti vapaapäivää. 
 
 
Arjen pienet luksukset
Itse olen krooninen kynsien pureskelija ollut aina ja rakennekynnet ovat minun arkeni luksustuote. En käytä koruja ja meikkaamiseenkin tulee käytettyä ehkä jopa minuutti aamuisin. Siksi annan kynsivastaavalleni täysin vapaat kädet joka ikinen kerta ja lopputulos on yleensä aina luova ;) Mutta minä tykkään.


Koira
Tuo ihana ja rasittava kapistus, jolle olen maailman napa ja jonka toivoisin pitävänsä karvansa kurissa, jotta meillä ei tarvitsisi imuroida niin usein. Eläin, joka osaa ottaa oman tilansa arjessa, nauttia hetkistä, kun käydään ulkona tai löhötään sohvalla.


Kevät 
Vaikka yhtenä päivänä tuntuu, että voisi lähteä pihatöihin ja toisena lunta onkin taas ihan riittämiin, tulee kevät joka vuosi yhtä varmasti. Itse nautin pitenevistä päivistä ja eilen huomasin suuntaavani kohti siemenhyllyjä. Menneinä vuosina omat kylvökseni kotona ovat hautautuneet töiden alle ja pienet taimet ovat tupanneet nuukahtamaan veden puutteeseen. No mutta josko tänä vuonna...


Arjen piristäjät
Kuten yrtit ikkunan edessä. Nyt alkaa olla valoakin jo sen verran, että nämä pysyvät hengissä hieman pidempään. Itse ainakin tykkään, kun on saanut keittiön siivottua, niin ruukullinen yrttejä vain ovat sellainen piste iin päälle siistissä keittiössä.


 
Treenaaminen
Treenejä tuli tehtyä ihan kivasti pitkin viikkoa ja eilen treenailtiin taas nuoremman neidin ja Outin kanssa Kalliosuojassa. Tällä kertaa treenit painottuivat enemmän lihashuoltoon, eli venyttelyyn. Pienet lämmittelyt tehtiin kyykkäillen ja hölkkäillen ja sen jälkeen piiiitkäkestoisia venyttelyitä.
 
 
 
Sportsdirectin tarjouslaukku oli nappiostos ja ilman Tupperwaren juomapulloa vain ei tule toimeen.
 
Melkein...
 
 
 
Siivouspäivän pikku tauot
Torstai-iltana oikein ahdisti, kun katseli ympärilleen, mitä kaikkea sitä saa vapaapäivän kunniaksi tehdäkään. Sata koneellista pyykkiä, tavarat aivan huiskin haiskin, lakanoiden vaihto, ruokakauppareissu, lattioiden pesu jne jne....
 
Siivoamisen lomaan täytyy antaa itselleen pieniä taukoja ja tankata oikeanlaista energiaa, jotta taas jaksaa.

Rentoutuminen 
Piiitkästä aikaa nautin illalla pari lasia viiniä ja "pientä" naposteltavaa. Jotenkin aika täydellistä, kun on viikon tehnyt töitä, vapaapäivän kunniaksi vielä siivonnut koko päivän ja kun illalla istahtaa alas ja nauttii lasin kylmää valkoviiniä. Jotenkin juuri eilen olin mielestäni sen arvoinen ;)


Kiireettömät aamut
Näistä kiireettömistä aamuista pyrin pitämään kiinni arkenakin, mutta kyllä veti aamulla hymyn huulille, kun koti tuoksui puhtaalta, maljakossa oli kukkia, vanhempi tenava hyräilee tyytyväisenä omassa huoneessaan, nuorempi katsoo musiikkivideoita ja tanssii samalla.

 

No mutta, vaikka arki on täynnä pieniä kivoja juttuja, löytyy myös aina niitäkin asioista, joita olisi kiva tehdä enemmän, mutta aika ei aina anna myöten.

Mitkä ovat sinun juttuja, joita olisi kiva pitää arjessa, mutta aika tms. syy ei aina anna myöten? Ja jatkopohdintana kenties, mitä voisit tehdä, jotta näistäkin asioista voisi tulla osa perusarkea :)

Vastata saa ihan kuka haluaa, mutta haastan (jos sinulla vain on aikaa, heh heh ;)) nyt ainakin:

Teijan,
Satun,
Katan ja
Mirkkan,
koska teidän ainakin huomasin päivittelevän Instaa noilla arjen viidellä kuvalla :)

Ja aion tässä lähitulevaisuudessa vastata tähän itsekin.


19.3.2014

Ja lisää treeniä

No nythän näitä treenikuvia sitten vallan tursuaa, kun olen saanut taas treeniputkesta kiinni. On niin suuri nautinto saada rakastamastaan asiasta oikeanlaista kipua aikaiseksi. Tällä hetkellä ei ole tietoakaan väsymyksestä, olkapääkivuista, palautumattomasta kropasta jne. Huiliminen kuulkaas kannatti, vaikka pää välillä kovilla olikin.
 
Toivon todella, että jatkossa osaan pysäyttää oman junani hieman aikaisemmin. Tai osaisin ennakoida tilanteita niin hyvin, että vastaavaan tilanteeseen en enää joutuisi. Joskus mietin, olisinko uskonut, jos joku, joka on vastaavan läpikäynyt, olisi tullut nappaamaan mua olkapäästä ja sanonut, että nyt stop ja kertonut, miten siinä tulisi käymään. Olisinko pysähtynyt ajoissa vai onko nämä näitä, jotka täytyy kokea kantapään kautta? 
 
No, oli miten oli, ainakin itse aion olla jatkossa se ihminen, joka nappaa kiinni olkapäästä niitä potentiaalisia "itsetuhoisia" ihmisiä, jotka jo oireilevat, mutta eivät ole ymmärtäneet hiljentää. Joskus riittää pieni huili, joskus pidempi.

Mutta eniveis, nyt on huilattu ja on taas aika aloitella omat treenit.

Eilen treenasin selkää tunnustellen. Ylä- ja alataljat menevät pienehköillä painoilla ihan jees ja selästä löytyvät oikeat kohteet. Kulmasoudussa oikea puoli menee nätisti kohdilleen, mutta vasen, eli ex-kipuileva puoli... no jaa, kyllä se sieltä.

Tänään uskaltauduin tekemään jalkatreeneissä liikkeitä, joita en kipuilevan olkapään takia ole tehnyt, eli ihan peruskyykkyä ja suorin jaloin maastavetoa. Painot eivät päätä huimanneet, mutta sj maastaveto ei tuntunut noilla painoilla olassa pahalta ollenkaan, kyykyssä olkapää vähän ilmoitteli ylöspusausvaiheessa itsestään, mutta ei onneksi pahasti. Iiihanaaaa.

Lisäksi oli kerrankin mukava treenata ilman kiirettä. Yleensä varaan itselleni tunnin omasta kalenteristani aamupäivisin treeneille, mutta nyt yksi asiakkaani oli estynyt tulemasta paikalle ja yhtäkkiä mulla olikin aikaa ei niin kiireiseen treeniin.



17.3.2014

Tunnustelevaa treeniä


Tänään sanoin hauiksille morjens pitkästä aikaa ja tähän pienet tuuletukset, koska ei sattunut silleen pahalla tavalla yhtään. Mä lupaan ja vannon nyt treenailevani kevyitä  kevyehköjä treenejä yläkropalle niin kauan, että olkapää on satavarmasti kunnossa. Ja on muuten ihanaa taas treenata yläkroppaakin. Vaikka mua ei ehkä muistetakkaan valtavista lihaksistani, niin kyllä se vaan on syönyt aika lailla naista, kun tuntuu, että tuon olkapään kipuilun takia ne vähätkin lihat ovat yläkropasta jonnekin menneet piiloon. No mutta, nyt on hyvä aika alkaa kutsua niitä takaisin.
Ja koska kaikki lajit tulee kokeilla saman päivän aikana, niin kävin testaamassa, kuinka hyvin kroppa kestää joogaa. Ja pienet tuuletukset sillekin suunnalle. Ihan aavistuksen invaversio tuo oma sarjani vielä on, mutta I'm getting there. Ja yllätyin monesta liikkeestä, kun vähän varovasti kokeilin, että kuinkakohan tuo olkapää kestää niin sehän kesti. Muutamat ääriasennot ei tuntuneet vielä ihan varmoille, kuten silta, mutta esmes pienen hapuilun jälkeen päälläseisontakin onnistui.

Meinasin aloittaa tuon edellisen kappaleen lauseella "olen palannut joogamatolle" tms. mutta alkoi jo itseäänkin hymyilyttää koko lause. Montakohan kertaa olen toistanut itseäni tässä jooga"urallani" ja tehnyt noita paluita... Uuuh, aivan liian monta. Josko nämä joogaharjoitukset tällä kertaa jäisivät arjen pysyväksi jutuksi. Kuten olen aiemminkin sanonut, on meditointi minulle lähes päivittäinen juttu ja tykkään lukea jooga-aiheista kirjallisuutta, mutta kyllä tuo maailma vain tuntuu vähän vajaalta, jos en pääse joogailemaan.
 
 
Eli ainakin tänään tuntui siltä, että I'm almost back. Niiih.
 

15.3.2014

Stressistä ja kiireestä


Taas se on melkein viikko vierähtänyt ihan huomaamatta. Tai no, ei ihan huomaamatta, mutta aikamoisella kyydillä kuitenkin.
 
Mietiskelin tuossa keskiviikkona ajellessani Helsinkiin (pitkää matkaa ajaessa on hyvä tuuletella pääkoppaa ja antaa ajatusten pyöriä), että vaikka töitä on nyt enemmän kuin koskaan tämän PT-urani aikana, en ole stressaantunut, saati koe itseäni kiireiseksi.
 

Ja kaikessa yksinkertaisuudessaan, se oli aika mieletön hokaus. Ainut varsinainen kiire syntyy tällä hetkellä vain ehkä aamuisin, kun lorvin aamupalan ja kahvikupin kanssa liian pitkään aamiaispöydässä ja totean, että se ja tää ja toi on vielä tekemättä ja kohta pitäisi jo mennä. Mä olen myös aika varma siitä, että aamulla aika vain kulkee nopeammin.

Mietin myös, että helposti pystyisin luomaan itselleni kiireen tässäkin työssä, koska eihän työ koskaan tekemällä lopu. Mutta olen hyväksynyt sen, että jotkut asiat vain saavat odottaa hetken.

Ja stressi. Itse olen alkanut pitää sanaa stressi kaikissa sen muodoissa negatiivisena. Vaikka sanotaan, että lyhytaikainen pieni stressi saa ihmiset yrittämään parhaansa ja toimimaan tehokkaasti, en itse halua käyttää sanaa stressi omalla kohdallani enää missään muodossa. Itse sanoisin, että pieni sopiva kiire pitää minut tehokkaana, mutta ei stressi.

Ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä voin myös sanoa, että siedän stressiä suht hyvin, ymmärrän omat stressin oireet ja osaan perääntyä ja vetää henkeä, kun stressi alkaa painaa päälle, jotta en omalla stressaamisellani stressaa muita (tiedättekö ne "voi voi voi, kun on kiire ja nyt mä en ehdi ja miten mä selviän tästäkin"-ihmiset). Silti stressitilan jatkuessa sitä uppoaa koko ajan syvemmälle ja syvemmälle omaan oravanpyörään, jossain vaiheessa uskottelee itselleen, että en mä niin kamalan  stressaantunut ole, ja kyllä tämä tästä, kun saan tuon ja tuon ja tuon asian hoidettua. ja onhan mulla sitten se lomakin jo puolen vuoden päästä. Ja jos luonto ei ole hoidellut tilannetta aiemmin, niin ainakin lomalle jäätäessä ensimmäinen viikko menee flunssassa, kun kroppa vaatii veronsa ja turhauttaa, kun piti mennä lomalla sairastumaan.

Ja kaikkein "huvittavintahan" tässä on se, että stressi ja kiire on loppupeleissä kuitenkin aika pitkälle itse aiheutettua. Tämän päivän työelämässä stressi ja kiire ovat tietenkin myös ulkoa tulevia "kavereita", mutta lopullisen kiireen ja stressin aiheuttaman pään sisäisen myllerryksen jokainen tekee kuitenkin itse. Kuinka moni osaa sanoa tarpeeksi ajoissa EI? Työelämässä ainakaan kukaan ulkopuolinen ei tule vähentämään kiirettä ja stressiä.

Omalla kohdallani tuo stressin välttäminen missään muodossa on ehkä vastareaktio tuolle kokemukselle, jonka koin toipuessani pitkään jatkuneesta stressistä menneen talven aikana. Kroppa reagoi vieläkin herkästi asioihin, jotka eivät ole hyväksi sille ja oman itsen kuuntelu ja ymmärtäminen on omalla kohdallani tärkeää. Suorittaminen on saanut jäädä, sanon ei, jos siltä tuntuu (toivon kuitenkin, että en kuulostaisi tylyltä, koska se ei ole tarkoitukseni), kanavoin omaa jaksamista huolellisesti niihin asioihin, joihin haluan. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että hilluisin vain omalla mukavuusalueellani. Ei todellakaan.

Tuosta omalta mukavuusalueelta poistumisesta tulen tässä kevään aikana tuomaan oivan esimerkin omalla kohdallani, mutta siitä avaudun hieman myöhemmin ;) Sekä henkisiä, että fyysisiä haasteita täytyy tietenkin aina aika ajoin olla, eikö?
No mutta se stressistä ja kiireestä. Kuinka tylsä aihe, mutta silti tuotakin on aika ajoin ihan hyvä pysähtyä miettimään. Kuinka stressaantunut OIKEASTI olen, olisiko aika hidastaa vai jopa hypätä pois koko oravanpyörästä? Mitä pahaa tapahtuu, jos näin teen? (Oikea vastaus on muuten ei mitään).

Eilen käytiin taas neiti viisveen ja Outin kanssa Kalliosuojassa treenailemassa. Viime viikonlopun naisten nyrkkeilyn SM-mittelöistä jäi "pieni" kipinä ja eilen pakattiin pistarit, hanskat ja muut vermeet kassiin ja treenailtiin suht kevyesti sparrailua, säkkiä ja noh, sain vastustajan hieman alemmista painoluokista jopa kehäänkin ;)

Ja vielä vähän viisautta tähänkin viikonloppuun:

 

9.3.2014

Törmäämisiä

Viikonloppuna tulikin sukkuloitua paikasta toiseen. Ehdoton kohokohta oli naisten SM-nyrkkeilyt Tampereella, josta kaikki kuvat ovat.

Perjantaina karautin itseni pienessä kiireessä kohti Helsinkiä ja moottoritiellä päätin vähän kiriä kiirettä kasaan, etten myöhästyisi jumppakoulutuksesta. Noh, niinhän siinä kävi, että reippaalla vauhdilla ajellessa saattaa törmätä myös poliisiin ja niin mä sain kiilata tien sivuun juttelemaan mukavia. Sinne menivät ne kurotut minuutit, heh. Nolotti kyllä ihan kympillä oma kiireily. Teki kyllä mieli halata poliisia siinä kohtaa, kun hän tuli ajokorttini ja valkoisen vihkon kanssa takaisin autolleni ja totesi, että: "Kyllähän sä ymmärrät, että tällaisesta ylinopeudesta mun täytyy sua jotenkin muistaa... ja mä annan sulle nyt tästä huomautuksen." WAAAAT? Minkä? Huomautuksen? Siis ei sakkoja? Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen.

Jotenkin huvitti koko viikonlopun tuo törmääminen. Onkohan poliiseilla joku sarkastisen huumorin peruskurssi pakollisena oppiaineena poliisikoulussa?


Jumppakoulutuksessa törmäsin taas omaan vajavaisuuteni ja vaikka tuo olkapää onkin jo sata kertaa parempi, ei tuollainen jumppatyyppinen rasittaminen ole oikein sitä tervehdyttävä juttu nyt. Mutta nyt on uudet Body Combat- ja Pump-ohjelmat hanskassa ja mielelläni niitä alan jo opettelemaan. Jos aika riittää, niin eiköhän jo ensi viikolla tule jotain uutta ohjelmantynkää omille tunneilleni.

Jumppakoulutuksista ajelin ystäväni luo yökylään ja olipa taas mukava jutella ystävien höpötyksiä yömyöhille. Aamulla piti kuitenkin startata auto kohti Tamperetta ja tällä kertaa ajelin kiltisti juuri niin kuin kuuluikin ;)

Matkalla kävin tankkaamassa auton ja kävin samalla ostamassa päiväksi evästä. Astuessani huoltamon ovista sisään edelläni käveli perhe (isä, äiti ja pari lasta). Mies jupisi jo sisään mennessään, että jos täällä on paljon ihmisiä, niin minä en tänne jää ainakaan jonottamaan. Heti ovista sisään päästessään hän nosti kätensä ylös ja totesi, että ei voi olla totta, näin paljon porukkaa, tänne ei jäädä syömään. Perheen äiti meni sitten ostamaan kaupasta jotain välipalaa ja mies käveli kaupan ja aulan väliä suhteellisen kireän oloisena. Naisen jonottaessa hän kävi jupisemassa jonottamisesta ja jossain vaiheessa jo suusta pääsi, että nyt meni hermot. En tietenkään tiedä koko tarinaa, vaan olin todistamassa vain tätä kärjistynyttä tilannetta jonottamisen sietämättömyydestä, mutta todellakin toivon, että mies ei käyttäydy yhtä typerästi aina tällaisissa tilanteissa. Jotenkin tilannetta sivusta seuranneena teki mieli mennä jo jossain vaiheessa sanomaan miehelle, että oikeasti, miksi ihmeessä sä poltat hermot asiaan, jolle sä et mahda YHTÄÄN MITÄÄN. Tuollaisella käytöksellä nolaat itsesi ja saat muutkin ärsyyntymään. Tätä törmäämistä sitten pohdinkin melkein koko loppumatkan Tampereelle. Kuinka paljon ihmiset kuluttavat turhaa energiaa ja hermojaan ärsyyntymällä asioista, joille ei vain yksinkertaisesti mahda mitään? Säätilat, liikenneruuhkat, toisten ihmisten tavat tehdä asioita jne. Name it.
 

Tampereella tulikin sitten ihan konkreettinen törmääminen. Jos viereinen auto pysähtyy suojatien eteen, niin niinhän se kuuluu pysähtyä minunkin viereisellä kaistalla, eikös? Mutta tamperelainen tapa taitaakin olla sellainen, että tässä kohtaa takaatuleva saa ajaa vielä perään ja kun itse ajan tien sivuun, niin hän voi jatkaa matkaa pysähtymättä. No, onneksi autoon ei tullut kuprua, vaan törmäys oli pieni, mutta ihan noin niinkun periaatteesta, olisi ollut kohteliasta pysähtyä. No, on mulla rekkari muistissa, jos vaikka saankin vielä henkisiä traumoja tästä kolarista ;)


Lauantai menikin sitten kohteeseen päästyäni naisten SM-nyrkkeilyjä katsellessa ja Annin apuna huoltojoukoissa. Annilla oli kaksi ottelua lauantaina, joista toisesta tuli voitto ja toinen meni tappion puolelle. Ylpeydellä kyllä katselin Annin matsaamista, helppo vastus tämä nainen ei todellakaan ole. Jäätävä sitkeys ja voima. Ensimmäiset SM-kisat ja pronssimitali kaulassa poistuttiin paikalta. Tästä on hyvä jatkaa. 






7.3.2014

Energiaa eri muodoissa

Menneellä viikolla piipahdin paikallisessa luontaistuotemyymälässä ja sieltähän tarttui mukaan mm. muutama raakaruokapatukka, joita en ole vielä maistanut. Vaikka tykkäänkin tehdä pääsääntöisesti näitä itse, maistelen kyllä näitä valmiitakin tuotteita ihan mielenkiinnolla. Nämä Purple Balancen raakapatukat olivat ihan hyvän makuisia, mutta jos tekisin pientä makuvertailua vaikka näiden ja Nakd-raakapatukoiden välillä, veisivät nuo Nakd-patukat kyllä voiton.
 
Näissä patukoissa on kyllä aikamoista hintahajontaa, ja kun kyse on kuitenkin raakatuotteista, luulisi raaka-aineiden ja tuotantokustannustenkin olevan aika samoissa. Kuitenkin esim. nuo Nakd-patukat ovat yli puolta halvempia, kuin nämä tällä kertaa testanneeni. No, kaikkein edullisimmaksi nämä taitavat silti tulla, kun teen nämä ihan omassa tuotantolaitoksessani. Ja ainakaan toistaiseksi en ole vielä kohdannut itse tehdyn voittanutta.
 

Viherpuuro on jäänyt aamupalalla hieman taka-alalle, kun olen taas innostunut erottelemaan valkuaisia aamuisin; kaurahiutaleista ja munista tulee vallan mainio aamupala.

 Yksi ohje löytyy tuosta meidän reseptivihkosesta.

Viime aikoina en ole hirveästi mitään kirjallisuutta jaksanut lueskella, kun tuntuu, että en ole päässyt ensimmäistä sivua pidemmälle, kun uni on jo tipahtanut silmään. Nyt kun alan pysyä jo hereilläkin, niin en voinut ohittaa monta kertaa kirjakaupassa pyörittelemääni kirjaa Raakaruoka-aika. Paaaaksu kirja täynnä ihania kuvia ja ohjeita. Nam.

Muistan joskus ystäväni maininneen lukemisen arvoisesta joogakirjasta ja eilen illalla kyselin jotenkin hieman epämääräiseen tyyliin, että mikä sen kirjan nimi oli, jossa puhuttiin mm. siitä, että jokainen joogaharjoitus on omansa ja täytyy olla jo tyytyväinen siitä, että on saapunut matolle. Onneksi ystävä hokasi näinkin heikosta vihjeestä, mistä kirjasta oli puhe ja melkein vapaapäivän kunniaksi käytiin aamulla kirjastosta tuo kirja bongaamassa. Ehdin lukea sitä vasta n. 20 sivua ja kyllä, voin suositella ko. opusta lämpimästi, Jooga ja elämän voima.

Sitten se olisi pikkuhiljaa alettava pakkailemaan tavaroita kasaan, koska viikonloppu meneekin sukkuloidessa näppärästi paikkakunnalta toiselle.