14.6.2014

Matkalla

Viime viikolla juttelin miehelleni, kuinka kivaa olisi joskus kertoa jollekin asiakkaalle, että "hei, mä tiedän jo etukäteen, miten tuossa tulee käymään, että eiköhän oikaista vähän ja mennä suoraan finaaliin, kulkematta noiden väliportaiden kautta". Mutta eihän näin kannata tehdä. Jokaisen on kuljettava se oma polkunsa, kohdattava ne omat sudenkuopat, mennä välillä pari askelta taaksepäin ja palata taas siihen, mihin jäi. 
 


Yleensä minuun ottaa yhteyttä ihminen, joka on kyllästynyt hakkaamaan päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Suurin osa näistä on onneksi niitä, jotka ovat todenneet, että ei olekaan oikotietä onneen, mikään "nopea ja helppo" ei tuo ratkaisua ja moni on onneksi valmis antamaan aikaa muutokselle. Muutokselle, joka kantaa pidempään, kuin pari kuukautta. Muutokselle, josta tulee omannäköinen elämäntapa. Muutos, joka kestää vaikka loppuelämän.

Tietenkin teen jokaiselle asiakkaalle omat ruokavaliot, omat saliohjelmat jne., joilla pääsee hyvään alkuun, mutta olen siinä mielessä "ärsyttävä" että en ole ehdoton, vaan jätän ns. ilmaa väliin. En halua antaa kenellekään täysin valmista mallia suoritettavaksi, vaan tarjoan työkaluja onnistumiseen, mutta minulla ei kuitenkaan ole sitä nappia tai kristallipalloa, joka veisi oikotienä onneen.

 
Jokaisen täytyy kulkea oma polkunsa ja kohdata omat haasteensa. Toiset ovat tehneet jo hyvää pohjatyötä ja muutos on suhteellisen helppo. Tavoitteeseen päästään ilman sen suurempia ponnisteluja. Toiset taas aloittavat ehkä sieltä kuopan syvimmästä nurkasta ja vaikka alku menee kuin oppikirjoissa ja kaikki tuntuu päivänselvältä, tapahtuu yleensä "jotain". Ja se "jotain" on ne elämän muut muutokset. Niin kauan, kun emme elä eristetyssä maailmassa pois muusta sosiaalisesta kanssakäymisestä (perhe, ystävät, muut ihmiset ylipäätään, työ jne.) ja elämänkolhuista (sairastumiset, onnettomuudet, läheisten avuntarve), emme voi myöskään olettaa, että kaikki sujuisi ilman mutkia. Tätä harvemmin tulee ajatelleeksi aloittaessaan omaa muutostaan. En tarkoita, että pitäisi lähteä heti kulkemaan "pessimisti ei pety"-asenteella, mutta tällaisetkin asiat olisi hyvä tiedostaa. Koska kaikella sillä on oma merkityksensä, joka selviää meille jokaiselle aikanaan. Asioilla on onneksi tapana järjestyä.
Vaikka itse olenkin monen muutoksessa mukana vain tietyllä sektorilla, en voi olla kiinnostumatta, mitä kaikkea muuta tämä muutos on tuonut mukanaan. Tässä kohtaa on joskus vaikea vetää omaa rajaansa sille, missä kohtaa vain kuuntelee tai missä kohtaa ottaa kantaa. Joskus tekisi mieli halata, että anna mennä vaan, hyvin se menee, kaikki selviää kyllä aikanaan ja joskus tekisi mieli ravistella oikein kunnon kädellä, että herää, tuo sun egon ääni ei vain kanna kovin pitkälle.

En tietenkään voi sanoa ymmärtäväni kaikkea, enkä ole muuta kuin keittiöpsykologi, jos sitäkään, mutta sen verran kokemuksen tuomaa ammattitaitoa tässä matkalla on kertynyt, että tiedän, mikä toimii ja mikä ei. Tietyt lainalaisuudet toistuvat myös omassa työssäni ja tämä tuo tiettyä rauhaa ja vakautta omaan tekemiseeni. Ja uskallan myös myöntää, jos tiedän, että en tiedä.
Itse olen kulkenut tätä muutoksen tietä tietoisemmin jo reilut pari vuotta. Oikeastaan siitä lähtien, kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia helmikuussa 2012. Muistan edelleen sen päivän, kun totesin, että tämä nykyinen tieni, jota kuljen, ei vie minua sinne, minne haluan oikeasti mennä. Minun täytyy tehdä jotain toisin. Ja se "toisin" oli aika. Minun täytyi antaa aikaa muutokselle, kuunnella itseäni, mitä haluan oikeasti tehdä. Aiemmin olin tyytymätön itseeni, jota yritin muuttaa rankaisemalla itseäni. En ollut oikeastaan koskaan tyytyväinen, vaikka peruspositiivinen luonne olinkin. Mietin aina aikaa "sitten kun". Sitten kun olen vielä paremmassa kunnossa, sitten kun en syö karkkia, sitten kun minulla on enemmän aikaa.
Tarve muutokseen lähti myös siitä, että kaikki "palikat" tuntuivat olevan vähän irrallaan. Halusin, että elämäni palapelin palat olisivat jollain lailla omilla paikoillaan. Juuri minun elämääni sopivilla paikoilla.

Luin tässä vähän aikaa sitten oman blogini läpi ja välillä mietin, kuinka fiksu olenkaan ollut ja välillä taas huomasin, kuinka vanhat tavat yrittivät puskea väkisinkin pintaan. Tottakai huomaan vieläkin tiettyjen perusjuttujenkin ottavan yhden askeleen eteen ja kaksi taakse, mutta se, mistä olen tyytyväinen, on se, että tiedän, mihin olen menossa ja tiedän suunnilleen, kuinka sinne ehkä pääsen. Tie on nyt huomattavasti selkeämpi.

Lukiessani omia kirjoituksiani, olen ensinnäkin tyytyväinen, että en ole kadottanut itseäni matkan varrella. Mielestäni olen kirjoittanut tänne sitä, mitä oikeasti olen. On ollut hauska huomata, kuinka esimerkiksi jooga on tullut mukaan kuvioihin. Tyypilliseen tapaani aloitan kaikki asiat voimalla ja todella suurella intensiteetillä. Tuntuu, että hetkeksi kaikki muu jää, ja on vain "se" juttu. Ja sitten tapahtuu jotain. Joogan kanssa kävi samoin. Aluksi olin aivan satasella mukana, jossain vaiheessa pää alkoi täyttyä liikaa ajatuksista, joita en ollut valmis vielä käsittelemään. Tähän lisäksi fyysiset loukkaantumiset, jotka antoivat pienen backupin, eli mahdollisuuden irrottautua hetkeksi. Ja niinhän se mieli rauhoittuikin ja palasin taas muutaman yrityksen jälkeen takaisin matolle. Sama häly palasi pääkoppaani, mutta nyt olen valmis käsittelemään sitä, eikä se häiritse. Nyt minulla on jopa työkaluja pääni rauhoittamiseen.
Yksi minulle tärkeä asia on myös aina ollut ravinto. Tuntuu, että moni on tänä päivänä aika hukassa sen kanssa, mitä tulisi syödä versus siihen, miltä haluaisi näyttää. Näin oli myös aikoinaan omalla kohdallani, Jossain vaiheessa tätä matkaani myös täällä blogissa korostui nuo ruokajutut, koska ne olivat todella pinnalla. Nykyään täällä ei kovinkaan paljon ruokakuvia näy. Ehkä osittain siitä syystä, että käyn läpi pientä murrosta näissä ruokajutuissa ja osaksi siksi, että osa jutuista on niin itsestään selviä, että en jaksa niistä päivittäin paasata. Lisäksi olen myös hyvin tyytyväinen siihen, että olen hyväksynyt sen, että jos en syö kaikkien sääntöjen mukaan, en viitsi myöskään valittaa, etten ole tämän kireämmässä kunnossa ;)

Treenaaminen taas on ollut minulle aina intohimo. Ehkä suurin "ongelma" viime aikoina on ollut, että en tiedä, mihin rajallisen aikani käyttäisin. Pari kesää sitten virittelin jemmassa ollutta juoksuharrastustani, mutta rehellisyyden nimissä, niin paljon kuin siitä tykkäänkin, en voi satasella vannoa, että juoksu sopisi omalle kropalleni täydellisesti. Liikunnan saralla olen viime aikoina tehnyt myös pieniä luopumisia, jättänyt suosiolla tiettyjä juttuja vähemmälle, hyväksynyt sen, että oma kroppa ei ole enää niin joustava ja palautumiskykyinen kuin ennen. Tietyt luopumiset lajeista, joita on tehnyt vuosia, ovat olleet aika rankkoja ja osa taas yllättävän helppoja. No, nämä asiat ovat nyt pienessä (tai suuressa) murrosvaiheessa ja tällä hetkellä pyrin tekemään vain sitä, mikä tuntuu hyvältä. Ei sitä, mitä minun "kuuluisi" tehdä. Myös omat tavoitteet tällä liikuntapuolella ovat hieman vaiheessa, mutta ehkä ne siitä ajan mittaan järjestyvät omille paikoilleen.

Matkallani olen ollut myös tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin, jotka koskevat jaksamista työ- ja vapaa-ajan sovittamisessa keskenään. Näin jälkikäteen ymmärrän sen, että sisäinen minäni oli yrittänyt huudella jo aika pitkään, että tämä ei voi jatkua näin, kunnes pääkin sen tajusi. Silti luopuminen vanhasta oli yllättävän rankkaa, vaikka muistankin sen pelonsekaisen mutta todella vapautuneen tunteen, kun lähdin entiseltä työpaikaltani ja jatkoin kohti yrittäjän elämää. Enkä ole katunut päätöstä päivääkään. Ainoan mutkan matkaan teki normaalia syvempi väsymys viime syksynä, joka aiheutui varmasti osaltaan pitkään jatkuneesta stressistä. En halua edes miettiä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin jatkanut vielä vaikka muutaman vuoden kahden työn pyörittämistä. Oman kokemani perusteella en suosittele stressiä kenellekään. Kroppa jaksaa kuitenkin yllättävän kauan.

Moni tätä blogiani lukenut on varmasti huomannut, että tietyt asiat ovat saaneet täällä viime aikoina hieman enemmän jalansijaa ja syvyyttä. Oma pääkoppani käy tällä hetkellä monista jutuista yllättävänkin syvää pohdintaa ja vaikka toisaalta olen tyytyväinen siihen, että kykenen menemään asioissa näinkin syvälle pinnan alle, olisi joskus mukava vain huutaa omalle päälleen vaikka ääneen, että ole hiljaa. Ja sitten se olisi.
Olen aina tykännyt lukea ja kirjoittaa. Ja varsinkin tuossa lukemispuolella on hauska huomata omasta kirjahyllystä tietty kehitys tiettyyn suuntaan. Opiskeluaikoina tykkäsin lukea paljon hömppää, koska koulukirjat veivät kapasiteettiä sen verran, että en jaksanut enää harrastepuolella panostaa kirjojen laatuun, vaan halusin heittää aina aivot narikkaan. Jossain vaiheessa innostuin leipomisesta ja aika ison osan kirjahyllystä viekin erilaiset ruuanlaittoon ja leivontaan liittyvät opukset. Tästä jatkumona ovat hieman puhtaampaan ravintoon vievät kasvis- ja raakaruokakirjat. Myös puutarha- ja käsityöaiheiset kirjat ovat hyllyssä hyvin edustettuina.

Viime aikoina pöydänkulmalle on alkanut kerääntyä hieman syvempää kirjallisuutta. Tämän pään kohinan vuoksi on ollut mukava lukea kirjallisuutta, joka paneutuu henkiseen puoleen ja antaa näkemystä aika laajaltakin kantilta. Vielä en ole lukenut mitään, mitä en olisi jo tiennyt, mutta on todella terapeuttista lukea asioista, jotka ovat olleet aika irrallisina omassa mielessä. Lukemalla asioista tietyt asiat jäsentyvät ja ottavat oman paikkansa. Sama pätee myös tähän kirjoittamiseen.
Tämä matkani tähän saakka on ollut todella mielenkiintoinen ja vaikkaolenkin vasta alkutaipaleella, tiedän, että tulen nauttimaan tästä matkasta kaikkine hyvine ja huonoine hetkineen. Elämä on tässä ja nyt :) Ja älä pelkää, tarkoitus ei ole muuttaa tätä miksikään "mä taas vähän pohdin juttuja"-blogiksi, vaan kirjoitella aina siitä, mitä milloinkin huvittaa :)

Ja tulipahan tekstiä. Voisiko tätä jo sanoa vallan aivo-oksennukseksi. Joskus mietin, että onko täällä lukijoissa muita, jotka käyvät vastaavia asioita läpi? Vai mikä on se juttu, minkä vuoksi tätä blogia luet?

6 kommenttia:

  1. Tutultapa kuulostaa. :)
    Kyllä näitä asioita kannattaa pohtia. Sillä tavalla saattaa löytää jopa uusia suuntia elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kannattaa nimenomaan. Ja sehän tässä elämässä on mukavaa, että kun sulkee yhden oven, niin jossain kohtaa joku toinen aukeaa :)

      Poista
  2. Voihan Terhi, miten hyvä tämä(kin) tekstisi, osui ja upposi. Joskus näköjään tulee noita "jotain"- juttuja eteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tulee. Ja pitääkin tulla. Joskus kaatuu kuraa niskaan ja joskus on parempi fiilis. Elämää kaikki :)

      Poista
  3. ..nyt kun sulla alkaa ja nappulat kopassa heiluu ;D ja ihanasti heiluukin <3 mahtavaa havainnoillistamista ja pohdintaa, jopa ihan aivo-oksennus ;Dkäyppä joskus epsanjassa kävelyllä..voin suositella.. ;) elämä tosiaankin on tässä ja nyt :) luen tätä..tosin skipaten joogat :D odottaen juuri näitä aivooksuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saara, mä kyllä ihan vakavissani suunnittelen tuota vastaavaa reissua, minkä sä teit. Kuulostaa just niin multa. Tuollaisella reissulla, jos jossain niitä aivo-oksennuksia varmasti vasta tuleekin. Kun ei ole muuta kuin se hetki.

      Poista