6.6.2014

Kiireettömät aamut rules

Itse rakastan rauhallisia aamuja. Muistan aikoinani, kuinka minua ahdisti joka aamu, kun ei ollut aikaa syödä rauhassa, santsata tarvittaessa toista kahvikupillista tai ylipäätään olla kiirehtimättä. Silloin aikoinani päätin, että jos jonkun asian ihan arkipäivässä haluan muuttaa, niin ne on aamut.
 
Ja näin tapahtui. Enää ei tarvitse herätä viideltä sen vuoksi, että saisi nauttia aamiaisen rauhassa. Helpotusta aamuihin on tuonut siis ne seikat, että lapsetkin ovat kasvaneet omatoimisemmiksi, kukaan ei huuda pyyhkimään, kaikki perheenjäsenet, jotka käyttävät vaatteita, saavat ne itse päälle ja jokaisella on jo jonkinnäköinen käsitys ajasta. Myös se, että aloitan töitäni enää aniharvoin ennen kello yhdeksää, on aika luksusta (niistä myöhäisistä illoista ei sitten tässä mainita mitään ;))
 
Ja vapaapäivien aamut ne vasta luksusta onkin, varsinkin kesällä. Ihanaa joutenoloa, tallustelua puutarhassa kahvikupin kanssa. Mukaan voi napsia antimia aamupalalle, linnut laulavat, aurinko paistaa ja haavan lehdet humisevat.
 
Tänään onnistuin aamusmoothiessa harvinaisen hyvin. Mukaan meni:
banaani,
mansikoita,
avokadoa,
kauramaitoa,
koivunlehtiä,
mustaherukanlehtiä,
nokkosta
ja marokonminttua. Marokonminttu on muuten talvenkestävä ja kova kaveri leviämään. Mutta hyvää se on.
 
Pöydälle jäi vielä pötköttämään lehtisalaatti, jonka piti mennä mukaan, mutta ehtiihän sen käyttää huomennakin.
 


Tänä aamuna napsin kirjahyllystä itselleni kesäluettavaa. Osan olen aloittanut, osan olen lukenut aiemmin ja on mukana pari uuttakin tuttavuutta. Luvassa on kesällä siis enemmän kasvis- ja raakaruokapainotteisia kokeiluja. Näen jo, kuinka barbaarimieheni hurraa tässä kohtaa ;)
 

 
Viikonloppu kuluu varmasti mukavasti keittiö/puutarha-akselilla. Ja siitähän mä tykkään.
 
Ai niin. Puutarhasta puheenollen, kirjoittelinhan mä TÄNNEKIN :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti