Tämä hetki

Mulla on usein vähän paha tapa olla tietyssä paikassa tekemässä jotain, mutta ajatus saattaa olla jossain ihan muualla. Esimerkiksi muistan joskus aikoinani lukiessani tenaville iltasatua, saatoin miettiä jotain aivan muuta (kun mä olen lukenut tämän, niin menen laittamaan pyykit ja sitten mä teen itselleni iltapalaa jne.). Tai useasti tulen vastanneeksi puolihuolimattomasti lasten kysymyksiin, kun mietin samalla jotain muuta. Tai kuinka moni on törmännyt siihen, että toinen räplää kännykkää, kun yrität jutella toiselle. Tai ylipäätään, kun joku asia vie huomion siitä, mitä oikeasti on tekemässä.

Eilen illalla aloin miettimään, milloin voin sanoa olevani aina ja sataprosenttisesti läsnä vain siinä hetkessä. En keksinyt muuta kuin nukkuessani, joogatessani ja meditoidessani. Ja tuo viimeinenkin on tuonut viimeaikoina omat haasteensa.

Päätin eilen, että tänään teen kaiken niin, että olen läsnä joka hetkessä. Tietoisesti. Mietin eilen, että ei tuo nyt kovin paha rasti voi olla, kun on vapaapäiväkin ja ei ole mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia. Mutta yllättävän haastavaa se kuitenkin oli. En ole edes aiemmin ymmärtänyt, kuinka helposti ajatus lähtee harhailemaan, pään sisälle muodostaa todella helposti kiireen ja kaaoksen ja kuinka paljon turhaa tulee mietittyä päivän aikana.

Heti aamupalalla skarppasin, enkä unohtunut miettimään omiani, vaan olin läsnä nuoremman neidin kanssa, jolla on muuten paaaaaljon asiaa ja kysyttävää. Havannoin vain ympärillä olevia asioita, kuten ystävän eilen tuomaa kukkaa, miltä kahvi maistui jne.


Aamulla tein reilun tunnin töitä koneella ja varmistaakseni työrauhani, sanoin siitä nuoremmalle neidille ja keksittiin hänelle yhdessä tekemistä siksi ajaksi. Istuessani koneelle, en tosiaan tehnyt muuta, kuin töitä (en siis avannut facea, blogia tms.). Tajusin, että mullahan on paha tapa istuessani koneelle, tehdä vähän kaikkea yhtä aikaa. Olla "mukatehokas". Noh, olisiko kuitenkin tehokkaampaa tehdä ensin se, mitä on tekemässä ja sitten vasta jotain muuta. Ja kuinka helposti saa pienen kaaoksen aikaan päässään, kun yrittää tehdä vähän kaikkea samaan aikaan. Ihan note to self tähän itselleen ajankäytön hallinnan kanssa. Pieni asia, iso muutos.

Ennen puoltapäivää käytiin eilen väliin jääneellä torstailounaalla ja vaikka en mielestäni seurassa niitä pahimpia kännykänräplääjiä olekaan, pistin puhelimen laukun pohjalle Riksun saavuttua ja päätin, että otan sen sieltä vasta sen soidessa tai kotona. Mihin itseasiassa edes puhelinta muuten tarvitsisin? Lounaalla itse asiassa havainnoin, että vaikka kovin montaa tuntia tässä ei olekaan ehtinyt olla vielä hereillä, tuntuu, että olen aistinut normaalia enemmän, kaaosta ei ole päähän syntynyt hetkeksikään, vaikka olen edennyt ajatuksentasolla rauhallisesti, olen ollut paljon tehokkaampi, kuitenkaan tuntematta kiirettä. Loppupeleissähän kiirekin on vain tunne, jonka saa aika helposti hallintaan, kun ei anna sen vallata liikaa tilaa päästä.



Lounaan jälkeen käytiin kaupassa ja kauppareissukin sujui ilman kauppalappua ja unohduksia, kun en koko ajan miettinyt, että kun olen ottanut kalan, niin muista ottaa kananmunat ja feta ja raejuusto ja ja ja. Ei, vaan luotin siihen, että ei minun tarvitse elää kaupassakaan yhtään hetkeä eteenpäin, vaan voin ihan hyvin pysähtyä leipähyllylle miettimään, mitä leipää ostan ja luottaa siihen, että ilman yhtään ajatusta, osaan siirtyä seuraavalle hyllylle. Ihanan syvällistä, mutta got the point?

Kaupassa tapasin tuttuni, joka vinkkasi, että ihan kulmilla oli minitori, jossa myytiin mm. vihanneksia ja taimia. Sieltähän me sitten käytiin bongaamassa lisäpuuhaa päivään. Mukaan lähti erilaisia tomaatteja, salaattia, kesäkurpitsaa, chili, pinaattia ja avomaankurkkuja. En muista, milloin olisin tuntenut näin paljon iloa syötävien kasvien taimista.

Illemmalla laittaessani kasvimaata kuntoon, pyrin ajattelemaan koko ajan sitä mitä teen ja yhtäkkiä muutama loistava idea pulpahti mieleen. En nyt sano, etteikö ne olisi tulleet mieleen, vaikka ajatus olisikin vaellellut sinne sun tänne, mutta näköjään kun keskittyy olennaiseen, niin siihen liittyvät asiatkin tulevat helpommin mieleen. Ehkä? No mutta nyt vuosia varastossa pötköttänyt minikasvihuone pääsi kasvimaalle omalle paikalleen ja tomaatit ovat siellä suojassa viileiltä öiltä ja pahimmalta sateelta. Huomenna jos tuo runko vielä saisi vähän uutta maalia pintaan.



Mutta siis kaikenkaikkiaan, tämä hetkessä eläminen on todella antavaa, vaikka ei kyllä mitenkään helppoa. Monta kertaa päivän aikana piti muistuttaa itseään, että "sunhan piti olla niinkun läsnä" ja tuntuu, että vaikka moni asia saikin ihan uuden perspektiivin ja nautin niistä oikeasti pienistä asioista ja hokauksista, oli päivä yllättävän rankka.

Mutta sen verran hyvä olo tästä tuli, että aion elää hetkessä myös huomennakin. Rauhoittaa muuten kummasti mieltä. Suosittelen.
 

Kommentit