21.4.2014

Pääsiäistä

Pääsiäinen toi mukavat 3 päivän vapaat allekirjoittaneelle ja kieltämättä teki oikein hyvää huilata tuo yksi ylimääräinen päivä. Suunnitelmissa oli lepoa, kyläilyä, ulkoilua, hyvää ruokaa ja rentoa olemista.

 
 
 Pääsiäispyhät alkoivat ihan mallikkaasti terveellisesti herkutellen. Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauaa ;)


 Torstaina sain Annilta (fysioterapeutti) muutamia ohjeita, joilla saan eheytettyä olkapään entiselleen. Puoliero on vielä aika huikea, vaikka kipua ei enää olekaan.


 Tenavat bongailivat pääsiäismunia kartan avulla pitkin pihaa. Pääsiäisen karuin totuus oli, kun vanhempi neiti totesi, että "ai onks tää kukko munii niinkun sama juttu, kuin hammaskeijunkin kanssa. Että se onkin aikuinen" ;)
 

 
 
Hyvin sujui pienen alkutunaroinnin jälkeen kakunkin koristelu. Pääsiäislounaalla käytiin mummilassa.
 
 Tarjoilija, kakussani on Hipsiäinen.



Treenaamiset jätin pääsiäisen aikaan muille ja vain eilen kävin tekemässä Satun kanssa selkätreenin.

Eilen oli kyllä niin huippuilma, että lähdettiin Niinan ja koiran kanssa metsään. Lenkkipolku alkaa olla jo juostavassa kunnossa ja metsänkin polut olivat jo kuivia. Ihan kuin kohta olisi kesä!
 
 

2 kommenttia:

  1. Upee kakku! Mitä kaikkea siinä oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kakun pohja oli tehty kekseistä ja voista, kakun täyte oli 1 prk kermaa, 1 prk vaniljavispiä, 1 prk rahkaa, 7 liivatetta ja tomusokeria. Pohja jaettiin kahteen ja alakertaan tuli 1 raastettu appelsiini ja sen ½ mehu + hieman oranssia väriainetta, yläkerrassa oli 1 sitruunan raastettu kuori ja ½ sitruunan mehu + vähän keltaista väriainetta. Ruohikko oli kermaa. Eli aika terveellinen, kun siinä oli tuota rahkaa ja hedelmääkin ;)

      Poista